Voih. Joskus
on kadonneita ystäviä
todella hirmuinen ikävä...
♥
Kun laittaa silmät kii
heidät voi yhä nähdä
siinä lähellä...
♥
Kun laittaa silmät kii
heidät voi yhä nähdä
siinä lähellä...
11.8.2012
Ikävä
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Ihan oikeesti löytäny kadonneita ystäviä Facebookissa, vaikka suku nimen vaihto joskus vaikeuttaa...
Nii..h, nyy..h!
Paikka josta ei voi palata..
Hannele, aivan, se on hyvä keino löytää tuttuja.
Anna, halaus siulle. <3
Muistoista kukaan ei koskaan katoa, jos niin käy on kadottanut itsensä.
Hyvin oivaltava ajatus, Ari. =)
Kaikki on siis hyvin, jos yhä muistaa...
Napakymppi...Kultaa!
Zeus...
Joskus vaan on näin. Eikös vaan? =)
Una, loistat sanoilla!
Ja tuo Arin ajatus on todellakin totta.
Lähetä kommentti