Huokailen auringon mahtia. Lumet ja jäät katoavat hurjaa vauhtia. Kauppamatkan voi tehdä painavien kirppismiestentalvikenkien sijaan jo omat keveät lenkkikengät jaloissaan. Ai mikä tunne, kun tuntuu etteivät jalat paina mitään.
Toisin paikoin pitää olla silmät varpaissa ettei lähde liukumaan kävelytiellä jään muotojen mukana siinä, missä tielle ripotellut hiekkajyväset ovat jo hautautuneet auringon lämmittäminä täplinä jään sisään.
Samoin täytyy pitää silmällä ettei astu koirien kasoihin joita koiranulkoiluttajat unohtavat läjittäin jopa keskelle kävelytietä. (Syvä huokaus!)
Puut ovat karistaneet uuvuttavia lumikuormia harteiltaan ja nostaneet oksiaan ryhdikkäämpään asentoon. Lumiset puut alkavat olla jo kaunis valkoinen muisto, joita ei enää löydä muualta kuin kuvatiedostoistaan.
Minulla on auringon kanssa yli vuosikymmenen kestänyt viha-rakkaus-suhde. Tammikuisena pakkaspäivänä ilostun tuon taivaankappaleen ilmestymisestä valaisemaan valkoista ihmemaata. Tänään laitan vahvaa aurinkovoidetta (kyllä, maaliskuun aurinko jo polttaa) valoherkälle naamalleni ja koetan aurinkolasit silmilläni kulkea reittejäni niin, että aurinko jää selän taakse.
Kesällä aurinko löytää aina minut vaikka aina en tahtoisi. Se vaan leikkii hippaa kanssani ihan väkisin. Aurinkovoideputkilo onkin tärkein olkalaukustani löytyvä esine, kotiavainten ja lainakameran lisäksi.
Seikkailen täällä yhä itselleni vieraassa kaupungissa jalan paikasta toiseen. Tutustun. Löydän. Ihastun. Uusia maisemia siis.
Varsinkin kun nettiyhteydet yhä takkuilevat ja kotona olen ehtinyt jo siivota kaapit, (noin puolen vuoden asumisen jättämiltä jäljiltä) kylpyhuoneen ja vessan ja järjestellyt kaikki keittokirjani mikroaaltouunin viereen odottelemaan (siis ei siksi että kokkaisin mikroruokia, vaan siksi, että tuo tila oli ainoa johon kirjat voi keittiössä asetella) sellaista ispiraatiota, että jonakin kauniina tahi vähemmän kauniina päivänä haluaisin kokkailla niistä jotakin...
edit: 19.3.2010:
Nyt ON taas lumisia puita ja maisemia...
Säät vaihtelee...
♥ ♥ ♥ ♥ ♥
...
10 kommenttia:
AurinkoArmas on niin ihana ja tervetullut, mutta toisaalta niin voimakas ja vaarallinenkin! Lämpöhän auringossa parasta on, yritetään nauttia siitä ^^^.
Ihanaa kerrontaa, uuden kokemista, vanhaa muistellen. Viihdyttävä postaus. Unohduin itsekkin sinne polun varteen..
Kyllä se aurinko aina jostain pilkistää, ja leikkii hippaakin joskus.
Se on kiva, että löydät uudesta kaupungista hyvääkin. Silloin tietää, että viihtyy siellä paremmin, ja joskus voi tulla vaikka ikävä sitä, jos joskus joutuu pois muuttamaan
Kivoja tutkimus retkihetkiä sulle!
Yleensä kirjoista tulee aika paperisen makuista keittoa :)
Aurinkoallergia on kammottavaa.Saatko sä näppyjä vai rakkuloita?Mul sama vaiva.
Aurinko, niin ihana ja kaivattu ja silti hankala...
Samaistun sinuun täällä Pasilassa, Alppilassa, Töölössä... kuljen koiran kanssa etsien koko ajan uusia reittejä, ihastelen talojen arkkitehtuuria ja kauniita yksityiskohtia... Tosin kasvot aurinkoon päin ja jo hieman päivettyneenä!
Muistan tosin myös korjata koiran jätökset ja itse asiassa huomaan, että täällä käytävät näyttävät melko siisteiltä...
Mikä lie, ettei kuvia vain ole tullut otettua(huoh!)
Aurinko voi olla myös todella vaarallinen joillekkin. Minä tykkään auringosta ja sen kirkkaudesta talvisin kun se valostaa pimeän ajan jälkeen. Kesällä myös tykkään auringosta, toki se on minun nahkani kärventänyt kerran kesässä, kun en ollut varovainen. Olkaamme varovaisia siitä aurinko nimisestä tähdestä ja sen kimalteisesta loistosta:-)
En muistanut lainkaan kehua sun hienoa kuvaa !!
Kuvittelin minäkin että talven mittaan järjestelen kaapit, ne ovat siinä tilassa kuin jäivät muuttolaatikoita vauhdilla tyhjennellessä.
Vaan kun se aurinko vetää aina ulos, ja ihana talvinen luonto.
Tänä keväänä paiste on lumen ansiosta ollutkin todella häikäisevää, melkein silmiin käyvää.
Antoisia löytöretkiä, saadaan sitten nauttia taas uusista kuvista ja kertomuksista täällä.
Kiitokset
Tuuluska
Anna
Harakka
Isopeikko
Anonyymi
Crane
Sisko
MK
Tämä oma monimuotoinen valo-allergiani aiheuttaa joskus päänvaivaa kirjaimellisesti, kun kuitenkin rakastan valoa ja kevättä ja tahdon vaeltaa luonnossa...
Isopeikko: ilmankos mun keitokset eivät useinkaan onnistu. =)
Lähetä kommentti