Jonkun muun reitillä

...  

Vain tämä yksi kukka jaksaa enää nostaa päätään keväänkeltaisesta narsissijoukkueesta joka hiljattain kukoisti olohuoneessamme. Nostin kuihtuneiden sipulikukkien ruukut takapihalle ja auringon pilkahdettua eräänä taannoisena päivänä nappasin kuvan tuon viimeisen kukan hehkusta. Vaikka se onkin orvon näköinen ressukka näin yksinään, laitan sen näkyville. Ehkä alitajunta yrittää jättää jollekin asialle jonkinlaiset jäähyväiset... Ajattelin nyt kyllä ottaa käyttöön viimein joululahjaksi saamani ihanan lahjakortin kukkakauppaan ja hakea sieltä jotakin kaunista mieltä piristämään. Silmien iloksi. Ja jos vaikka Muruset sattuisivat pääsiäisenä piipahtamaan luokseni, hehkuisivat kukat heillekin. Toivottaisivat tervetulleiksi. Halaisivat joka katseella. Käteni tuoksuvat muurahaismyrkylle, vaikka olen ne moneen kertaan pessyt. Yöllä mustat muurahaiset yrittivät valloittaa nukkuessamme meidän keittiömme. Juuri muutenkin kaikkia elukoita painajaisunessani nähneenä menin viiden maissa keittiöön juomaan vettä ja valot laitettuani näin ötököitä ympäriinsä. Muurahaistorjuntajauhepurkki, joka oli vasiten jätetty tähän asuntoon, tuli kyllä tarpeeseen. Nyt purkki on tyhjä. Punaista hengitykseen käyvää jauhetta on roskakaapin sokkelin alla, jääkaapin alla sekä sähköhellan alla. Paikoissa joista muurahaiset pinkoivat pakoon. Tällä hetkellä keittiössä ei näy yhtään öttiäistä vilistelevän ympäriinsä, etsimässä Hanin illalla tekemän voileivän murusia puiselta leikkuulaudalta, tai maistelemassa hurmoksessa minun mukini ympärillä pöydällä olleita kuivuneita makeita Sprite-pisaroita. Nyt ei pitäisi olla muruakaan eikä yhtään ruoan tippaa keittiötasoilla houkuttelemassa ylimääräisiä asukkaita. Talo taitaa sijaita muurahaisten ikiaikaisella reitillä. Anteeksi vaan muurahaiset... ...