Translate

9.11.2009

Pohjoismainen kirjastoviikko alkaa

...




















Lahden Runomaraton ja Fazer järjestivät
taannoin yhdessä runokilpailun
jonka aiheena olivat siniset hetket. =)



Runomaraton muistutti:


Hyvä runoilija

Sininen Hetki -runokilpailun 2009 parhaimmisto on nyt koottu yhteen upeaksi kovakantiseksi runoteokseksi, josta löytyy myös teidän runonne. Kirja julkaistaan Lahden kaupungin kirjastossa Pohjoismaisen kirjastoviikon avajaistilaisuudessa maanantaina 9.11.2009 klo 17.30, jonne kaikki kirjan runoilijat ovat tervetulleita. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Runojen kirjoittajat saavat yhden kirjan lahjaksi. Mikäli ette pääse julkistamistilaisuuteen, kirja lähetetään postitse. "




Itse en pääse hakemaan omaa painostani, eli saanen sen sitten jälkikäteen postitse. Mutta menkäähän paikalliset tilaisuuteen ja muissakin kirjastoissa on tällä teemaviikolla toimintaa. Kirjastoon siis! =)




-Una-



Hmmm, ja yleisön pyynnöstä kerron että olette jo nähneetkin runokirjaan päässeet runoni. Toisen postasin aika hiljattain ja toinen on tuo. =) Millekään palkintosijalle eivät päässeet, vaan ihan vaan Sininen hetki-runokirjasen täytteeksi, mutta minua sekin sija lämmittää, ja saan runokirjasesta yhden nidoksen itselleni. =)

Aiemmin viime keväänä sain jo palkinnon tuosta ensimmäisestä runosesta. Sen palkinnon rahallisella osuudella ostin kesän kyläilymekon. Kiitos siitä. =) En ollutkaan vuosiin ostanut mtn oikeasta vaatekaupasta. Vain kirppiksiltä. Nyt pitäisi saada jostakin talvikenkärahaa. Peukut pystyssä kierrän cv mukanani uuden kotikaupunkini potentiaalisia työpaikkoja puristavissa kirppissaapikkaissa... =)







...

12 kommenttia:

Marge kirjoitti...

Ensinnäkin ONNEA ystäväin, kun runosi on kirjassa, ihana juttu!!!!!:))) Sinun runosi ovat niin herkkiä, puhuttelevia ja kauniita!!

Täytyypä poiketa kirjastossa, on vähän palautettavaakin...;)

Oikein mukavaa uutta viikkoa, sinulle Una!

aimarii kirjoitti...

Onnea sinulle runoilija oikein paaaljon. Luen runot aikanaan, kun saan kirjan käsiini.
Minäkin huomasin tuon Sininen hetki-runokilpailun, mutten saanut koskaan runojani sinne lähetyksi. En rohjennut edes yrittää.

Harakka kirjoitti...

Voi ONNEA oikein paljon sulle, että runosi on päässyt runokirjaan! Hienoa!
Kyllä mun pitäiskin mennä kirjastoon oikeestaan tälläviikolla.

Niina kirjoitti...

On aina innostavaa kun saa tekstejään julkaistuksi. Onnea!

Meillä on kirjasto kiinni tämän viikon, kun Satakunnassa siirrytään yhtenäiseen lainaukseen.

Krisse kirjoitti...

Hienoa..ja onnea ..tottakai sinun runo sinne kirjaan kuuluu!!!!
Terveisin Krisse <3

isopeikko kirjoitti...

Hyvä sua. Saatko laittaa sen runon vielä tännekin luettavaksi? Tai haluatko?

kutuharju kirjoitti...

Runoilijalle onnittelut, isot halit! Voisitkohan jakaa edes osan siitä runosta täällä, niin ei jäädä ihan osattomiksi? Vai eikö se ole reilua laittaa nettiin jos on juuri kirjoissa ja kansissa julkaistu... ehkä ei?

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitoksia *niijaa*
ja <3-haleja teille kaikille:

Marge
Aimarii
Harakka
Niina
Krisse
Isopeikko
Ja Kutis-kulta =)

Lisäsinkin linkit runosiin...

Tuula kirjoitti...

Onnittelut täältäkin! Toivottavasti sait tuosta lisää innostusta ja potkua runoilemiseen.
Itse tykkään lukea runoja, mutta niiden kirjoittaminen onkin sitten ihan eri juttu. Pitäisi olla taitoa tiivistää ja oivaltaa ja saada sanat jotenkin "helähtämään". Onnistuu sinulta :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Tuula =)


Mie olen yrittänyt väsätä runoja jo pikkulikasta saakka. =)
En ole vieläkään oikein oppinut. =)

Pink Links kirjoitti...

Onnittelut! Hienoa!

Runosi ovat koskettavia♥

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos ihana-Taika!

Jossain lehdessä runoni ovat noin 5 euron arvoisia, miinus verot. Tilinauha on aika pieni... =)