Lauantain pakkas aamuna ajelimme kohti Lahtea.
Kun minulta on kysytty, mistä olen kotoisin, olen usein juurettomuutta tuntien vastanut etten ole oikeastaan mistään kotoisin. (Olen huomanut tartuttaneeni tuon sanontani muillekin.) En koskaan sanonut Lahdessa asuessani olevani lahtelainen, vaan aina korjasin lauseet muotoon: asun Lahdessa.
Silti tuttujen maamerkkien näkeminen tuntui ilahduttavalta. Kuin kotiin paluulta. Entistä asuinkaupunkiaan katseli ihan suorastaan hymyillen. Radiomastoja. Hyppyreitä. Massiivista Sibbelatoa. Vesijärvikin oli rannoiltaan jäässä ja tuntui hiukan haikealta, etten ole enää kirjaamassa sen jäätymispäivää muistiin.
Nyt minulla on on uudet maisemat ja uudet seikkailut. Uusia vaellus-, kuvaamis- ja kirjaamiskohteita. Kuten vaikkapa tuo yksi puronvarsi, jonne poikkesin talvista maailmaa kurkistelemaan. Käsiäni palelluttamaan. Olen onnistunut kadottamaan jo yhdet sormikkaat uudessa asuinkaupungissani.
Paluumatkalla pysähdyimme kahville Mäntsälän keskustan huoltoasemalle. Mietin siellä istuessani, miten Mäntsälässä onkin niin paljon keltaisia taloja. Hani tuumaili jotta kun siellä jo kertaalleen oli aikamoinen kapina, niin eihän siellä nyt ainakaan punaisia taloja voisi ollakaan. Oli miten oli, mäntsäläläinen kahvimuki lämmitti jäisiä sormia.
Vaikka oikeastaan Hani ei löytänyt sellaisia juttuja, joita olimme lähteneet Lahdesta ostelemaan, oli ihan mukava piipahtaa siellä "pohjoisessa." =D
PS:
En minä olisi voinut siitäkään syystä olla lahtelainen, koska en osannut jättää d-kirjainta pois puhuessani Lahdesta. Paikalliset puhuvat Lahesta. Tai juu, olen törmännyt muuallakin tapauksiin joskus jotka ovat vaikkapa kysyneet:
-Lahestako tulitte?
Ja mie kuulin kolme kertaa väärin: kahdestaanko tulitte?, kunnes kysyjä melkein karjaisi ilman d:tä olleen kaupungin nimen.
-Jaa, juu, Lahdesta tultiin... =)
Una
...
