Violeteista kukista tulee aina mieleeni jotain eksoottista, vaikkapa puheterapeutti. =) Oikeasti!
Pikkuveljeni ei osannut pienenä sanoa r-kirjainta. Hän väisti kirjaimen pehmeästi älläksi kuten suurin osa r-kirjaimia vieroksuvista.
Sorauttaa hän ei osannut.
Mama otti ja vei pojan noin kuusivuotiaana juuri ennen kouluun menoa paikallisen terveyskeskuksen puheterapeutille, joka olikin ihana ilmestys.
Puheterapeutti oli herttainen siro nainen, jolla oli pehvan alle ulottuvat tummat pitkät kutrit ja aina päällään jotakin eksoottisen väristä, kuten vaikkapa violettia ja keltaista tai sähkön sinistä ja mustaa. Jopa silmäluomissaankin hän suosi tuota violettia väriä.
Pikku-Veikkani, tuo kuusivuotias miehenalku, ihastui ja rakastui niin ihanaan puheterapeuttiinsa, että "lapeutille", kuten poika sanoi, mennessään poika keräsi toiseen käteensä tienpenkoilta kukkasia juurineen tuolle ihastuttavalle ilmestykselle, toinen käsi äidin kädessä. Terapeutti otti tietenkin multajuuriset kukat hymyillen vastaan. Ihailua silmissään poika tuijotti kädet poskillaan terapeuttia ja muodosti suunliikkeet ja harjoitukset kuuliaisesti naisen sanojen jälkeen. Pois lähtiessä terapeutti antoi Veikalle uusia puheharjoituksia kotiin opeteltaviksi.
Pikku-Veikka oppi uskomattoman pian tuon mystisen r-kirjaimen, eikä puheterapeuttia enää, pojan harmiksi tarvittu. Ehkä Veikka toivoi, ettei hän olisi niin nopeasti oppivaa sorttia... =)
Pakinaperjantain aiheena Ärrävika. =)
