20.12.2014

Joulutasetti, uusi herkkä tuttavuus 20


.•♥•.¸¸.¸¸.•♥•. 



Tilasin ihka ekaa kertaa elämässäni 
tasetin sipuleita täksi jouluksi. 




Taisin istuttaa ne liiankin aikaisin,
koska ne alkoivat kukkia jo heti 
joulukuun alussa. 

En kyllä valita, sillä ne ovat todella ihania 
ja tuoksuvat hennosti mutta eivät lainkaan ärsyttävästi. 






Keittiön joulukukkarivi näytti hauskalle
ikkunan ulkopuoleltakin.


Aivan kuin kevät 
olisi yhtäkkiä puhjennut 
ikkunalaudallemme. 

.•♥•.¸¸.¸¸.•♥•. 




Kokeilin istuttaa sipuleita pelkkään koristekivien ruukkuun,
multaan sekä version, jossa oli pohjalla tummaa hiekoitushiekkaa,
sipulit ja niiden päällä ja sivuilla koristekiviä.

Kukat kasvoivat aika pitkänhuiskeiksi
joten kietaisin matalimpaan purnukkaan nauhan
tukikeppiin tukemaan kukkia.

Näiden kasvamista oli onnellista seurata.




Leikkasin kaikki tasetit (sekä ritarinkukat) leikkokukiksi.
Sain näin tilaa jo ahtaaksi käyneelle ikkunalaudalle,
ja lisäksi kukat kestävät näin pidempään. 






Tasetti, Narcissus tazetta
on - niin kuin huomaat -
minikokoinen valkoinen narsissi.



Ja nyt hieman joululaulua:







19.12.2014

Ovikranssi ja joulukorttiteline 19


♥•.¸¸.••.¸¸.•♥•.¸¸.••.¸¸.•♥ 




Mikä siinä onkin että joka jouluksi
pitää tehdä aina uusi ovikranssi?






Nämä kolme kranssia on tehty villiviinistä.
Kieputa syksyinen villiviini valmiille kranssikiepeille
ja kuivata kranssit ilmavassa paikassa.
Kun ne ovat kuivuneet, maalaa ne haluamallasi
spraymaalisävyllä. Koristele mielesi mukaan.




Helpompi tietenkin on mennä ja ostaa sellainen kaupasta,
niin kuin vaikkapa tämmöinen Ikean kranssi... 
mutta tuollaisenkin voisi tehdä ihan helposti
jos vaan omistaa ylimääräisiä kuusenpalloja
ja kranssipohjan... =) 



Yksi viimevuotinen kranssi
oli valkoisella spraymaalilla maalatuista männyn- ja
douglaskuusenkävyistä rakennettu yksinkertainen kranssi.
Se on itse asiassa ollut aulan seinällä nyt vuoden.
Jatkakoon rauhassa oleskeluaan...


https://www.facebook.com/pages/Una-Reinmanin-runot/121762977864133

Ihan pienen kranssin voi tehdä vaikkapa
pätkästä rautalankaa ja muutamasta helmestä. 





Onko sinulla ongelma mihin laittaa
kaikki saapuneet joulukortit esille?





Minä laitoin joulukortit
lautasliinatelineeseen.

Siitä ne voi kukin napata kesken
kahvinjuonnin, selata ja ihailla... =)

Joulukortit ovat ihania.






♥•.¸¸.••.¸¸.•♥•.¸¸.••.¸¸.•♥

Tämä seuraava
on mielestäni ihanin joululaulu:
Nat King Cole: The Christmas Song. 

Ja sama suomeksi cappellana:
  Rajaton:  Joululaulu. 




18.12.2014

Jou 18






 Jahas, pitääkö joulukoristeen aina olla 
sellainen perinteinen, vai saako käyttää 
sitä mitä omista nurkista sattuu 
löytymään? 

Saa! 
Käytä pois! 






Uuden joulun valkoinen poro 
ihailee menneiden joulujen enkeliä...
 






Kuusenkoristeita voi myös laittaa esille
vaikkapa näin, tarjoiluvadin kuvun alle,
vaikka ei joulupuuta olisikaan. 












17.12.2014

Eräänlaista jouluaskartelua 17



`•☆.¸¸.•´☆`•☆.¸¸.•☆´





Minunkin piti testata miten merisuola
kiteytti muutamassa päivässä lämpimässä
lasipurnukan huuruiseksi. 
Puhtaan lasipurnukan pohjalle merisuolaa 
ja tilkka lämmintä vettä, sitten purnukka 
vaikka lämpöpatterin viereen ja pohjalle lisätään 
tarvittaessa tilkka vettä ja käännetään eri sivu 
lämpöpatterin lämpöön päivittäin tai poltetaan 
purnukassa lämpökynttilää, 
joka sekin lämmittää ja kiteyttää suolaa. 
Kiteet nousevat purnukan seinämiä pitkin ylöspäin 
ja muutaman päivän päästä sinulla 
on ns huuruinen kynttilälyhty.


Ainakin sisäkäyttöön... 
Suolan hengitys on hyväksi keuhkoille... 


Keittiön ikkunaverhojen taa ripustelin 
kuumenemattomia pikkulamppuja rivin. 
Ne valaisevat illalla koko huoneen niin, 
ettei kynttilöiden lisäksi muuta valoa tarvita. 




Säästääksesi luontoa 
voit joulukuusen hankkimisen sijasta 
koristella elävän puun lähimetsään 
tai omalle pihallesi. 

Voit ripustaa puun oksille 
talipalloja ja kauralyhteen, 
eläimille jouluiloksi.






Tai tee niin kuin minä tein, 
ripusta puuhun pakkasen ja sateen kestäviä koristeita.
 Meillä kun on lintulauta
ihan omassa paikassaan,
ja sen tukijalkaan sidotaan
jouluksi kauralyhdekin.


`•☆.¸¸.•´☆`•☆.¸¸.•☆´ 







 















16.12.2014

Jouluhedelmiä 16






Palataan vielä hedelmiin...
Minusta jouluun kuuluvat erityisesti mandariinit.
Entä sinusta? 
Kyllä tosiaan joulunpunaiset omenatkin 
mutta erityisesti helposti kuorittavat mandariinit.
Minun suosikkejani ovat aina olleet satsumat.

Jouluomenista suosikkini on
noin 100-vuotias lajike Ingrid Marie.



Linnuille voi tehdä ulos kranssin,
josta ne voivat ihan luvalla käydä
napostelemassa omenoita. <3 




Lapsuudessani Mama koristeli jouluksi
muutaman appelsiinin kokonaisilla neilikoilla
ja sitoi niihin punaisen lahjanarun,
ja nuo tuoksuvat appelsiinit
toivat meille joulun tuoksun.
Se tapa on minullakin... 



Lapsuuden joulussa
piti olla kauniita punaposkisia omenia tarjolla
runsaasti, kauniissa astiassa.
Ja erilaisia pähkinöitä ja pöydällä kulhon vieressä
pähkinänsärkijä.

Ja yhdessä kulhossa maapähkinöitä ja rusinoita...

Usein ne lapsuuden tavat siirtyvät itsellekin.
Niinpä meilläkin on jouluna esillä aina mm rusinoita ja
pähkinöitä, joista Hani jättää rusinat syömättä.
Se kun ei ole pullassakaan tottunut sellaisiin.
Sanoo "roskiksi" jos rusinoita pullassa vastaan tulee. =)
Hassu mies!
Mutta rakas... <3









15.12.2014

Viikonloppuna tuli talvi



*•.¸¸.•*•.¸¸.•*•.¸¸.•*•.¸¸.•*


Niin vaan lauantaina talvi saapui Päijät-Hämeeseenkin. 
Lumi oli salaa yöllä ilmaantunut nukkuessamme,. 
Niinpä aamulla hämmästys ja ihastus 
iski, kun katsoin keittiön ikkunasta terassille. 


´¨`*´¨`*´¨`*´¨`
Teimme miehen kanssa ensin pihatöitä että hän pääsi 
autollaan lähtemään asioilleen.


´¨`*´¨`*´¨`*´¨` 
Lumi oli peittänyt kaiken valkoisella 
kuorrutteellaan ja se teki sen sinä päivänä 
moneen kertaan, eli nuo lumikolat eivät 
tosiaan joutuneet toimettomiksi.

Tai... oli tuo metallinen toimeton.
Mie en tykkää käyttää sitä kun
se tökkää koko ajan maahan... 



Ulkorapunpielen 
minikuusikin alkoi näyttää 
vihdoin jouluiselta.





Valkeata joulua 15






Jos ei ole lunta, niin hankitaan tunnelman luojaksi 
jotakin muuta valkoista. Vaikkapa ritarinkukkia. 
Tänä vuonna minulla oli kaksi sipulia.
Toinen oli tämä valkoinen Plantagenin
Arctic White Hippeastrum.





Kasvamassa ja jo kukkimassa oli myös tämä kirjava
Mariannekarkkiama, niin kuin mie sitä kutsun 
itsekseni, eli Amaryllis Galaxy Amorice.





14.12.2014

Oma nurkkaus 14



Vaikka olisi kuinka kiire, 
on otettava luppoaikaa itselle 
että jaksaa taas huomenna.

Varsinkin me introvertit kaipaamme 
ne ikiomat yksityiset hetkemme,
rauhoittuaksemme ja tointuaksemme hälystä...




Hobby Hallin alelaarista
löytyi hauska pallotorkkupeitto...


13.12.2014

Sisälyhty 13


♥•.¸¸.••.¸¸.•♥•.¸¸.••.¸¸.•♥


Jos ei ole parveketta, voi silti polttaa kynttilöitä 
vaikkapa tällaisissa sisätiloihin sopivissa lasisissa lyhdyissä. 

Näetkös, mitään muuta ei tarvita. 
Tässä on jo joulun tunnelma.

Kiitos Merja tästä kivasta lyhdystä. =) 





12.12.2014

Lisää joulukukkia 12



.•♥•.¸¸.¸¸.•♥•. 



Puolet joulukalenterin luukuista on
nyt täten avattu. Joulu tulla jolkottaa...

Ja päivän aiheena on mehitähti. Mehiruusuke.
Rakkaalla lapsella on... =)

Helppo ihana ruusumainen mehitähti 
on simppeli koristella jouluksi. 
Se ei hermostu vaikka se olisi 
muutaman päivän esim reissun vuoksi 
kastelematta.




Mehikasveista voi tehdä kivoja 
pitkäikäisiä asetelmia. 
Kesällä ne voi siirtää ulos ruukussaan
tai kukkapenkkiin kasvamaan. 


hoito-ohjeita.






Laitoin tällaiseen Rafaelin enkeli-kirppissuojaruukkuun
Plantagenin hyasinttipotin,
jossa oli valmiiksi kolme
kukkasipulia.
Valkoisia tietenkin...

Ehditte luultavasti nähdä nuo kukat
auenneina ennen joulua. =)



Hanin sisko ja veli lähettivät eilen
tällaisen jättilyhdyn meille kuulemma häälahjaksi.
Häät olivat jo useita kuukausia sitten... 
Ehkä heillä oli meidän varallemme jonkinlainen
varo-, tai harkinta-aika? =P

Sisarusten varsin pölyisenä saapunut yhteislahjalyhty on tosi iso,
kuten kokoa havainnoidakseni tuikkukynttilästä
ja lyhdyn sisälle laittamastani jouluruusuruukusta voit havaita.

Minä etsin kuitenkin jotain korttia, lappua tms joka
konkreettisesti osoittaisi, että se oli juuri meille,
ja keneltä se on, kun ne kortit ovat aina
olleet meille tärkeitä. Ainakin minulle...

Kortti jotenkin personoi lahjan.
Kortti jättää muiston.
Kortti osoittaa että olet ajatellut
sydämellä juuri häntä, lahjan saajaa. 

Ihania ja sykähdyttäviä kortteja tulee säästeltyä
peltilaatikoissa jopa vuosikausia... =)
Sellaiseen ne kaikki hää- ja tuparikortitkin menivät,
muistoiksi, jotka joskus otetaan esille, ihastellaan
ja muistellaan...



Mutta hei, kukkiin palatakseni,
mielestäni ihanin joulukukka on
herkkä ja vaatimaton jouluruusu.
Sekin on suloista, että sen voi keväällä 
pakkasten loputtua istuttaa maahan 
ja se kukkii ilonasi siitä lähtien 
aina kesäisin.






PS: Jouluruusu oli NIIN täynnä kirvoja että
kukka ja minä hävisimme taistelun niitä vastaan... =(