Muuttolinnuista suuri osa on jo saapunut viettämään kanssamme kevättä ja kesää.Pihapiirissämme viipottaa jo västäräkkejäkin.Vain pääskyset puuttuvat. Ainakin meiltä.Tänään onkin 🐦Lintujentarkkailupäivä.🐸 On myös Pelastakaa sammakot päivä...📖 Kerro tarina -päiväkin on taas tänään. Niitä onkin pitkin vuotta, ettemme unohtaisi tarinointia.Tänään on myöskin Suomen Kansallinen veteraanipäivä.Nyt on myös Hajuaistipäivä, Maailman tapiiripäivä sekä mm Morsekoodin päivä.
27.4.2024
Mitä lintuja sinun pihamaallasi näkyy?
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpeg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti