Translate

27.1.2024

Anna itsellesi suklaakakkua








Jokaisella on oma käsityksensä siitä, miltä täydellisen suklaakakun tulisi maistua.  

Alkuaikoina ihmiset eivät syöneet suklaata sellaisenaan välipalana, kuin me käytämme nykyään sitä patukoiden tai jälkiruokien muodossa. Suklaa oli pääasiassa juotavaa, joka ei ollut alunperin edes makeaa. 

Ensimmäinen todennettavissa oleva suklaakakun resepti ilmestyi keittokirjassa v.1847. Vuosien varrella kirjailijat ja kokit lisäsivät suklaakakkuihin omia vinkkejään.

Sata vuotta sitten, 1920-luvulla suklaakakusta oli tullut päivittäistuote. Sellaisia sai ostaa jo valmiina kaupasta. 

Vuonna 1947 julkaistiin valmissuklaakakkusekoitus, jolloin kakun tekemisestä tuli yksinkertaista, melkein kuka tahansa pystyi leipomaan sellaisen, vaikka hänellä ei olisi kokemusta keittiöstä. 

Suklaakakuista tuli osa kulttuuriamme yhä enemmän 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, mikä johti suklaakakkupäivän kehittämiseen. Teemapäivä suunniteltiin suklaakakun ystäville tilaisuudeksi osoittaa kunnioitusta tälle herkulliselle keksinnölle. 

Suklaan makeuttaminen loi suklaatuotteiden herkullisuuden ja siksi meillä on olemassa tämä rakastettu jälkiruoka./DOTY



☕ 

  Anna itsellesi 
 pala suklaakakkua
jälkiruoaksi 
ja syö se ensiksi 

- Una Reinman 

 


Suussasulavaa 

Suklaakakkupäivää 

#ChocolateCakeDay

 


 


Ei kommentteja: