"Monissa Euroopan maissa (varsinkin katolisissa) vietetään tänään
Pyhän Nikolauksen päivää ja usein lapset saavat joululahjan.300-luvulla elänyt Pyhä Nikolaus oli tunnettu hyväntekijä ja hänestä tuli merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys. Hän kohdisti paljon huomiota lapsiin, jonka vuoksi häntä pidettiin keskiajalla lasten suojelijana. Nikolausta pidetäänkin Joulupukin esikuvana.
Pyhä Nikolauksen nimestä (lat. Sanctus Nicolaus) juontuvat hahmon nimet monissa kielissä, esimerkiksi englanninkielinen nimitys Santa Claus ja alankomaalainen Sinterklaas.
Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian Nikolauksen palvonnan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona ja kehitti Christkind-juhlan, jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään joulupukin toisena nimenä.
Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli tunnetuksi 1800-luvun alussa. Tavan levitessä maahan se yhdistyi suomalaisten joulunajan naamiohahmojen kanssa. Syntyi suomalainen joulupukki, joka perinteisesti pukeutui harmaaseen turkkiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen hän vaihtoi asunsa punaiseen nuttuun yhdysvaltalaispukin vaikutuksesta.
Yhdysvaltalainen virvoitusjuomayhtiö Coca-Cola halusi laajentaa markkinoitaan myös talviaikaan, joten se käynnisti vuonna 1931 mainoskampanjan, joka rakentui Santa Clausin ympärille. Tällöin isänsä puolelta ahvenanmaalaista syntyperää ollut Haddon Sundblom piirsi kampanjaan punanuttuisen joulupukin. Hän kertoi ottaneensa innoitusta Clement Clarke Mooren runosta A Visit from St. Nicholas. Coca-Colalla ja Sundblomilla on ollut suuri vaikutus yleiseen käsitykseen joulupukin ulkomuodosta.
Nykyisin joulupukki kuvataankin kilttinä, silmälasipäisenä, valkopartaisena, punanuttuisena vanhana miehenä. Pukin kotipaikkana pidetään eri kulttuureissa joko Suomen Korvatunturia, pohjoisnapaa, pohjoista Kanadaa, Grönlantia tai Taalainmaata.
Entisaikaan Suomessa nuuttipukki ja kekripukki olivat ihmisiä, jotka pukeutuivat hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi eli urospuoliseksi vuoheksi, laittaen pukin sarvet päähänsä. Asuun kuului myös tuohinaamari ja nurin päin käännetty turkki. Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottuja juomia. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.
Markus Rautio eli Markus-setä kertoi Lastentunti-radio-ohjelmassaan vuonna 1927, että Joulupukki asuu Korvatunturilla Suomen Lapissa. Kielitieteilijä Osmo Ikola kirjoitti vuonna 1984 julkaisemassaan artikkelissa, ettei Rautio keksinyt Korvatunturia Joulupukin asuinpaikaksi omasta päästään, vaan vahvisti vanhan uskomuksen. Ikola muisteli kuulleensa tarinoita Korvatunturista Joulupukin kotipaikkana jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa.Sakari Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittamassa sadussa Peikkojen joulu, Joulupukki asui ”kaukana pohjoisessa”, tarkemmin määrittelemättömässä paikassa, ja Anni Swanin tarinoiden mukaan pukki majaili ”Jouluvuoressa, synkän korven syvyydessä”.
Suomalainen Joulupukkikin on iloinen, kiltti, silmälasipäinen, valkopartainen, punanuttuinen mies. Hän on myös satoja vuosia vanha. Joskus hän saattaa käyttää puista kävelykeppiä. Hänellä on Joulumuori niminen puoliso.
Joulupukki käyttää kulkuvälineenään porovaljakon vetämää rekeä, jonka edessä on ensimmäisenä Petteri Punakuono. Suomalainen joulupukki kulkee reellä maan pintaa pitkin toisin kuin amerikkalainen, jonka porot lentävät ilmassa.
Euroopassa monet kristilliset ryhmät ovat arvostelleet joulupukkia siitä, että se vie huomion pois joulun todellisesta sanomasta. Saksassa ja Itävallassa alkoi vuonna 2006 ”Kieltäkää pukki” -kampanja, jonka johdosta joulupukkia ei päästetty kaikille joulumarkkinoille. Wienin joulumarkkinoilla pukkijulisteet ja -kuvat piti poistaa. Kampanjan järjestäjien mielestä joulupukki on kaupallinen ja Coca-Colan markkinamiesten luoma hahmo. Wienin kaupungintalon tiedottaja sanoi, että ne, jotka haluavat nähdä joulupukin, voivat mennä Yhdysvaltoihin." /Wikipedia
Joulukalenterin kuudennesta luukusta kurkistaa siis joulupukki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti