Translate

4.9.2022

Suomalaisen ruuan päivä

 

 

 

 


 

 Suomalainen ruoka on saanut nykyään paljon vaikutteita maailmalta. Alussa oli vain nauriita, kalaa ja riistaa. Sitten kotieläimet lisääntyivät ja saatiin maitotuotteita, munia, sekä muitakin juureksia. Yhteen väliin suomalainen ruoka oli perunoita, kastiketta ja ruisleipää. Jouluisin suomalaispöydissä on rakastettuja laatikkoruokia. Uuniruuat ovat muutenkin helppoja ja käteviä. Ajattele vaikka kaikenlaisia maukkaita pataruokia, jollaisia ns. "laatikkoruuatkin" alunperin olivat.  


 

"Suomalaisen ruoan päivän resepti on mutkaton: 

poimi ruokakauppasi hyllyiltä ruokaa ja juomaa, 

joissa on sinivalkoinen Hyvää Suomesta -merkki. 

Sitten vaan porukalla pöytään ja nauttimaan oman 

maan parhaista antimista yhdessä. Suomalainen

ruoka on ainutlaatuinen yhdistelmä puhtautta, 

osaamista ja vastuullisuutta 

– ja siksi oman merkkipäivänsä ansainnut!" 

 /Hyvää Suomesta.fi

 

 

 



"Suomalaisen 

ruoan päivän on perustanut Hyvää Suomesta -merkki

yhdessä yli 300 suomalaisen ruoanvalmistajan 

kanssa, joiden tuotteille kotimaisuuden takaava merkki 

on myönnetty. Juhlapäivällä halutaan nostattaa 

suomalaista ruokaa ja sen tekijöitä sekä vahvistaa 

kuluttajien tietoisuutta ruoan suomalaisesta alkuperästä.
 

Suomen Elintarviketeollisuusliitto nimesi 

Suomalaisen ruoan päivän 

vuoden 2020 Tähtiteko ehdokkaaksi. "/Wikipedia


 

Aiheesta muualla: 

- Suomalaisen ruoan päivä /Valio 


- Suomalainen ruoka on päivänsä ansainnut /MTK

 

 

#suomalaisenruoanpäivä    

#hyvääsuomesta 

 



Aika hauskasti tänään on maailmalla myös Syö ylimääräinen jälkiruoka -päivä! 


 #EatanExtraDessertDay





 💗 









Ja kukapa ei rakastaisi vastaleivotun leivän tuoksua? 

Olisi varmasti vaikea keksiä mitään paljon parempaa! 

Juuresta leivottu hapanleipä, varsinkin ruisleipä 

kyllä on suomalaisuutta. 


Koko syyskuu onkin hapanjuuritaikinakuukautta.  











 



















Ei kommentteja: