Translate

16.9.2022

Hengitä vaan

 

 

 

 





Tänään on kansainvälinen 

Eli maailman otsonipäivä 

#OzoneDay 


Päätavoitteena on suojella otsonikerrosta 
toteuttamalla toimenpiteitä, joilla valvotaan 
sitä heikentävien aineiden kokonaistuotantoa 
ja kulutusta maailmanlaajuisesti. 
Lopullisena tavoitteena on niiden poistaminen 
tieteellisen tiedon ja teknologisen tiedon 
kehityksen perusteella.




















 
 Tänään on myös




 



 Takintaskussani 

on melkein aina 

sileäpintainen kivi 

jota voin kävellessäni  

pitää sormissani 


Kerään kiviä 

Puikulaisia 

Sydämenmuotoisia 

Röpelöisiä 

Sileitä 

Pyöreitä 

Littanoita 

Muodokkaita 

Muodottomia 


Poluilta 

Metsistä 

Järviltä 

Rannoilta 

Meriltä 

Muistoiksi 

Tarinankertojiksi 


-Una Reinman