Joulu alkaa Tuomaasta kestäen Nuuttiin asti

 

 

Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin.

Muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlan yulen paikka vaihteli kuukalenterin vuoksi joulukuun alusta tammikuun alkuun.  

Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun ja sen paikka vakiintui.

Yulea juhlitaan vieläkin. Esimerkiksi wiccat sytyttävät kokkoja päivän pitenemisen kunniaksi

 

 

 

 

Suomen kielen sanat joulu ja juhla tulevat talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta yule -nimestä 

 

Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. 12. välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena, roomalaisen kalenterin mukaan 25. joulukuuta, oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.

Kristillistä joulua  päätettiin ryhtyä viettämään 300-luvulla ajalla 25.12. 

 

 

 

 

Amerikkalaisateistit ovat ehdottaneet, että maailman valtiot pitäisivät juhlapäivinä koko maapallolle yhteisiä luonnonkierron tapahtumia: tasauspäiviä ja seisauspäiviä.

 

 

21.12.2020 on jälleen Talvipäivänseisaus, joka on vuoden "lyhin" päivä

 

Päivänvaloa on meillä Suomessa silloin esim Helsingissä vain 5 tuntia 48 minuuttia ja pohjoisessa aurinko ei vielä nouse kaamoksen vuoksi laisinkaan... 

 

23.12.2020 valoisan päivän pituus on Helsingissä jo peräti 5 tuntia 49 minuuttia, eli päivä on kukonaskeleen pidempi kuin tänään... 

 

 

21.12.2020 on myös Tuomaan päivä

Tuomaan päivänä yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään.

 

"Arkinen aherrus hiljeni ja alkoi levon ja rauhan aika. Enää ei tehty teurastuksia, pantu olutta, leivottu tai valettu kynttilöitä.

Tuomaan päivän savupirttejä pestiin vedellä ja hiekalla kirkkaan vaaleiksi, minkä takia päivää onkin kutsuttu Tohu- ja Noki-Tuomaaksi. Seinät ja katto peitettiin tuoksuvista petäjäpäreistä punottuihin kuvioihin. Vuoden pimeimpään aikaan kuuluivat myös lattialle levitetyt oljet ja olkikoristeet, jotka ovat vanhoja kasvun, elämän ja luonnonkierron vertauskuvia.

Oluella on ollut erityinen merkitys joulurauhan alkamisessa. Tuomaan päivän tapoihin kuului maistella jo jouluoluen makua. Ihmiset myös söivät yhtä hyvin kuin kekrinä ja loikoilivat paitasillaan pirtin oljilla.

Tuomaan ja joulun välistä aikaa kutsuttu laajalla alueella Suomessa »pesäpäiviksi». Auringon sanotaan olevan kolme päivää pesässään, josta se nousee jouluaamuna ja vuosi aloittaa hitaasti kulkunsa kohti kevättä. Pesäpäivien aikaan ei saanut kehrätä, hakata metsästä puita tai edes vuolla lastuja. Näistä teoista olisi seurauksena onnettomuutta karjalle vai viljalle.

Tuomaan päivään viettoon liittyvät vanhat suojaavat aurinkosymbolit, joita tunnetaan useita. Joissakin vanhoissa riimusauvoissa päivää kuvaa vanha suojamerkki, »Tuomaanristi», joka valmistettiin päreistä.

 

Tuvan, navetan ja tallin oveen sekä porttiin saatettiin myös maalata tervalla suojeleva rengasristi.

Kaikkien valmisteluiden jälkeen joulun tuova Tuomas voitiin toivottaa tervetulleeksi runolla:

 

Tule meille, Tuomas kulta
tuo joulu tullesansa,
oluttynnyri olallansa,
viinapikeri pivosansa,
juustokakku kailosansa.
Kyl sä meijän portin tunnet:
tervaristi, rautarengas,
musta koira portin alla!"

 

 Lähteet:

Wikipedia

sekä

Anssi Alhonen/Taivaannaula

 

 

 

 

 

 

 

Nyt se joulun aika 

&

 joulun taika 

 virallisesti alkaa! 

 

 

 

 

 

 

 

Nuutinpäivä



"Nuutinpäivä (13.1.) päätti lopullisesti joulun juhlakauden. Viikkojen ajan oli nautittu ruuasta ja juomasta sekä muistettu vierailevia vainajia ja haltijoita.

Pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka perästä voitiin kantaa rukit takaisin pirttiin ja aloittaa muutkin arkiset työt.

Päivä siirrettiin kalenterissa nykyiselle paikalleen tammikuun 13. päiväksi 1700-luvun alussa.

 

Nuuttipukki

 

Pukeilla oli päässään pukin tai lampaan nahka, kasvot oli peitetty nahalla tai tuohisella naamarilla taikka noettu mustaksi. Leuassa roikkui pitkä parta. Takkina pukilla saattoi olla nurinpäin käännetty nahka tai olkipalmikoista valmistettu takki. Joillakin oli kädessään seiväs, jonka päässä oli märkä vihta ihmisten huitomista varten.

Nuuttipukit kulkivat talostaan taloon, lauloivat tervehdyssanat ja kyselivät: »Onko hiivoja jälellä?» Talonväen kuului kestitä pukkeja sahdilla ja ruoalla. Jos sahti oli lopussa, pukit veivät oluttynnyreistä tapit ja lauloivat pilkkalauluja.

Pohjois-Suomessa huonoihin taloihin kannettiin myös kantoja sisälle. Jos kestitystä kuitenkin saatiin, pukit kiittivät ja lauloivat. Talonväki vastasi pukeille omalla laulullaan.

 

 Kulkue merkitsi kunkin talon oveen tai peräseinään tiedon siitä, että talo oli maksanut “veronsa”. Jos kestitys oli ollut runsasta, piirrettiin seinään niin monta haarikan kuvaa kuin talossa oli tarjottu. Piirros sai olla koko talven paikallaan todistamassa talon vaurautta ja vieraanvaraisuutta.

Pukkien keräämät ruuat ja juomat saatettiin koota yhteen taloon, joka oli valittu järjestämään joulukauden viimeiset leikit ja tanssit.

 

Kylän väki saapui sinne iltasella yhdessä syömään, juomaan ja näin hyvästelemään joulun ajan. Pidoissa soitettiin, tanssittiin ja meluttiin. Juhlan päätteeksi kannettiin jouluiset oljet ulos talosta."

Anssi Alhonen/Taivaannaula