Translate

17.3.2018

Pyhä Patrick ja jotain vihreää











Tänään on
 Pyhän Patrickin päivä,
Saint Patrick’s Day
iiriksi Lá Fhéile Pádraig 
joka on samalla Irlannin kansallispäivä. 

Perimätietojen mukaan Pyhä Patrick 
syntyi Skotlannissa 
vuonna 385–390 jaa. 

Hänen alkuperäinen nimensä oli Maewyn Succat (tai Magonus Sucatus). Hänen isoisänsä oli pappi ja perhe uskonnollinen. 

 Merirosvot ryöstivät Patrickin
 hänen ollessaan 16-vuotias. 
Rosvot myivät hänet Irlantiin heimopäällikkö ja druidipappi Michulle orjaksi. Patrick toimi orjuudessa paimenena kuuden vuoden ajan ja opetteli samalla keltinkieltä, perehtyen myös druidismiin.


Patrick pakeni Ranskaan, jossa opiskeli papiksi. Hän otti itse itselleen Patrick-nimen, vakuuttuen siitä, että hänet oli valittu käännyttämään irlantilaiset pakanat kristityiksi. 


Hän aloitti käännytystyönsä vuonna 433. Legendan mukaan ensimmäiseksi Irlantiin saavuttuaan Patrick sytytti valtavan tulen kevään alkamisen merkiksi. Tulen sytyttäminen ennen kuningasta oli tuohon aikaan kiellettyä Vihreällä saarella, mutta Patrick rauhoitti kuninkaan maltillisuudellaan ja oveluudellaan. 




Kolmilehtisestä apilasta tuli Pyhän Patrickin symboli. 
Patrickin mukaan kasvilla on vain yksi varsi, mutta kolme erillistä lehden haaraa, jotka edustavat Pyhää kolminaisuutta.

Pyhä Patrick teki lähetystyötä Irlannissa yli 30 vuotta perustaen kirkkoja, luostareita sekä kouluja. Patrick kuoli maaliskuun 17. päivänä vuonna 461, ollessaan 76-vuotias.







Irlannin lisäksi Pyhän Patrickin päivää juhlitaan ympäri maailman esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Britanniassa.
Juhlaperinteisiin kuuluu mm kolmiapilan kantaminen ja pukeutuminen vihreään. Vihreä väri on myös keijujen suosiossa. 

Pyhän Patrickin tunnusvärinä on ollut vihreän ohella myös sininen. Hartaan katolisessa Irlannissa Pyhän Patrickin päivä oli aikoinaan pitkänperjantain ohella vuoden toinen päivä, jolloin kaikki pubit olivat kiinni. 




Tänään on myös Tilkkutäkkipäi




 

1 kommentti:

sylvi kirjoitti...

Tilkkutäkkiä tehtiin jojku aika sitten. Minullakin on niitä varastossa.
hyvää tilkkutäkkipäivää ♥