kulkee polku mielessäni tuttuna
Ennen kuin reitti oli lumesta sekaisin
sitä pitkin saattoi vaellella
Kotoa suureen maailmaan oikaista
Ojan yli kulkeva puusilta kopisi kumeasti
jääden haaveeksi ikuiseksi
omasta sillasta jonnekin ja takaisin
omasta sillasta jonnekin ja takaisin
Silmieni harmaudessa
on aina kaipausta
on aina kaipausta
veden ääreen liplatukseen
Aikuisenakin voin muistaa sen
loiskahdusäänen
Miten järven pohja olikaan musta
Miten litteästä kivestä tulikaan
katoavia rinkuloita vedenpintaan
Talvipakkasten puraisun
tunnen yhä poskien kuumotuksena
Koulun hiihtokisojen jälkeen ruokalassa
joimme kieli palaneena
joimme kieli palaneena
teräsmukista tulikuumaa sekamehua
Kotona oli muki samanmoinen
Äiti käytti sitä mittana keittäessään
pikkuveljelle aamupuuroa
Tuulispää istuu usein mukanani
keinuen korvarenkaissani
tuo henkilökohtainen assistenttini
Pyörällä huristellessani
kiljuu nauraen korvaani
muistutellen tuhansista suunnitelmistani
heitellen ohikulkijoille lentosuukkoja
joita he eivät ehdi huomata
heitellen ohikulkijoille lentosuukkoja
joita he eivät ehdi huomata
Aurinko on purrut niin monesti ihoa
nenänpäästäkin kipeästi nipistellen
joten palloa tulista yhä pakenen
varjoissa mielummin kuljen
Sen sijaan kuuta
öisin kaihoisasti kauankin ihailen
Tähtiä takapihalla tuijottelen
kaakaota hörppien
Tähtiä takapihalla tuijottelen
kaakaota hörppien
Kesä viiltävän hektinen
kuultaa läpi vuoden
miltei kaikissa lauseissani
kuultaa läpi vuoden
miltei kaikissa lauseissani
alati kaipuuna puheissani
Leukanivelet hellinä muistan maistelleeni
suvea, simaa ja salmiakkia
suvea, simaa ja salmiakkia
Ruusuja nirvanaan asti nuuskutelleeni
Poimineeni satoja kukkia
Kuin ahvenvita kesälämpöisen järven
kietoutuvat hiukset iltaisin harteilleni
Takkaloimun punaamina
valkoapilan tuoksuisina
nojatessani armaan käsivarteen
timoteikulmiani nostellen
Menneisyyden haamuja olkapäiltäni
surumielisesti pois pyyhkien
-Una Reinman-
Sain
blogihaasteen mielenkiintoisine kysymyksineen Leila Kastellillta Metsätontun Ruusutarha-blogista, kiitos Leila, ja niihin tällä edellä olevalla, ihan väkisin runomittaan syntyneellä postauksellani
koetin vastata. Tällaisia olivat Leilan kysymykset:
1. Mikä maisema lepää sinun otsallasi, ehkä se minkä ajattelet olevan myös mielimaisemaasi.
2. Mikä kuva on silmäsi iiriksessä? Mitä mielelläsi katselet?
3. Mikä lepää poskipäilläsi, poskillasi?
4. Mikä/kuka kuiskuttelee korvaasi, ehkä istuu korvalehdelläsi?
5. Mikä kuva nenäsi päässä?
6, Mikä lause, asia, huulillasi?
7. Mitä kuvaa leukasi tahto?
8. Mitä on kaulallasi?
9. Entä hiukset, mistä ne ovat tehty?
10. Entä kulmakarvasi?
11. Kuka/mikä istuu olkapäälläsi ja onko se painava vai kevyt?
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkitä hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkitä oma postauksesi heille,
jotta he tietävät mistä on kyse.
Sain myös oheisen palkinnon.
Tunnustushaasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkitä hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkitä oma postauksesi heille,
jotta he tietävät mistä on kyse.
Tässä minun kysymykseni Sinulle:
1. Oletko onnellinen?
2. Kuka oli lapsuudensankarisi?
3. Mistä et luovu mistään hinnasta?
4. Ovatko kaikki haaveesi toteutuneet?
5. Miten olet ajatellut viettää ensi kesän?
6. Lempipuusi?
7. Mieliaskareesi?
8. Salainen paheesi?
9. Pitkä vai lyhyt?
10. Kylmä vai kuuma?
11. Kuka tietää lisäksesi kaikki/jonkun tunnussanasi?
Seuraavat haastan ja palkitsen tunnustuksella mukaan:
Henrietan blogista Homesick
Mymskän, Toisaalta ja toisaalta-blogista
Ritan, Kieltenopen blogista
Tarjan, Kesän taikaa-blogista
Aimariin, Kuvakirjeitä Karsikonperältä-blogista sekä Hitusen
14 kommenttia:
Una, Olen ihan sanaton tuotoksestasi...<3
Kiitos haasteesta. Näitä palkinto-haasteita ei olekaan näkynyt pitkään aikaan. Joku vuosi sitten harrastettiin paljonkin.
Kaunis vaahteranlehti ja runo. ♥ Kävin yhtenä päivänä keräämässä vaahteranlehtiä ja pistin sanomalehden väliin painon alle kuivumaan. Mitähän jännää kivaa niistä keksisi askarrella :)
Leila ♥
Ihan väkisin tosiaan ajatukset alkoivat raksutella runoja miettiessäni
vastauksia kysymyksiisi. =) Kyllä ne vastauksetkin lopulta siellä ovat, jos oikein osaa lukea. =)))
Kiitos sinulle kivasta haasteesta vielä. Olin iloisen yllättynyt että joku minutkin mukaan
haasteisiin otti piiiitkästä aikaa. =))))) ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Ollos hyvä! ♥
Samoin, ei minunkaan blogissani ole tällaisia näkynyt moniin vuosiin! =)
Rakastan vaahteroita.... ♥
Luin runon ensin ja sitten vasta päädyin kysymyksin. Ahaa, luin runon uudelleen. Vastailit persoonallisesti, rustailit runoksi. Hyvä sinä, kesätyttö.
Kiitos haasteesta. Minäpä katson, milloin keksi siihen jotain sopivaa ympärille, niin vastailen. Minulle tupsahtelee aina silloin tällöin haastejuttuja. Yleensä vastaan niihin, mutten osaa jatkaa. On kyllä unohtunutkin, mutta ei tahallisesti.
Kaunis runo.
Kiitos haasteesta, Hallatar.
Hyvää syksyä Sinulle!
Kiva haaste,kiitos! Vastailen jossakin vaiheessa! Haastaminen eteenpäin onkin vaikeampaa mutta katsotaan jos sekin onnistuisi. Sulla on kyllä ihanasti runoiltu nuo vastaukset!
=) Jotenkin Leilan kysymykset olivat sellaisia runollisia joten niihin piti vastatakin runollisesti. =) Mutta oikeasti tuo on pikapikaa kirjoitettu ja jos tarkemmin ajattelen, niin kaula-osuudella ei taida olla vastausta. Vai onko se tuo armaan kainalo? Vai omat hiukset? =)
Mutta juu, ei kiirettä vastauksilla. =)
Itselläni ei ollut sitten enää runollisia kysymyksiä vaan ihan tavallisia... =)
=) Kiitoksia. =)
Semmoinen pikavastaus... =))))
Kiitos, samoin sinulle. =)
Hianoa! =) Juu, ei kiirettä!! =) Tiedän että siulla on vaikka mitä muuta puuhaa... <3
Omat vastaukset ovat sellaisia sana-assosiaatioita. =)
Eli kyseessä ei tosiaankaan ole varsinainen runo vaan vain vastauksia haasteeseen. =)
Nyt on vastattu ! Kysymykset olivat mukavat.
Oi, tosi hienoa! Kiitos Rita kun sinulla oli aikaa tällaiseenkin vaikka
päiväsi ovatkin täynnä kaikenlaista työtä ja askaretta! <3
Kiitos, Una, että haastoit minut mukaan, mutta nyt en jaksa koota ajatuksiani vastauksiksi, vaikka lomalla olenkin. Niin paljon on kuitenkin tapahtumassa, että lainaan vain Picha moja -blogistin tämänpäiväisiä sanoja:" Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista."
Hitunen ♥ asia on ihan ok. =)
Kaikkea hyvää siulle. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Lähetä kommentti