Muuta en halunnut kuin meressä kahlata

Eihän se meidän häämatkakassapurnukka täyttynyt,
eikä edes sen pohja peittynyt, 

koska emme järjestäneet mitään 
sirkusluontoisia esitysnäytöshäitä

 viime kesänä. 

Mutta pääsimme 

me silti häämatkallemme! 

Kymmenen kk häistämme! ;) 

Ensin piti vähän säästää rahaa... 

Hani kysyi mihin maahan mie haluaisin ja vastasin ettei ole väliä. 

Se oli ainoa toiveeni, että pääsen kahlaamaan mereen. Mieluiten Välimereen. 

Niinpä lomareissun kohdemaaksi valikoitui Espanja,
ja Katalonian pääkaupunki Barcelona.

Hani ei mantereen puolella ollutkaan ennestään piipahtanut.

Samana päivänä kun näimme Sagrada Familian  olin ensimmäistä kertaa ikinä eläissäni metrossa. Mennessämme alas maanalaisiin metron tunneleihin ensimmäisen kerran, vastaan leyhähti selkeästi Nerjan tippukiviluolien tuoksu. Olen sen tuoksun haistanut 10-vuotiaana. Hajumuistot ovat hassuja. Pullahtavat esiin tuosta vain ihan varoittamatta vuosien takaa.

Kun nousimme ylös metron rappuja maan alta, Hani vilkaisi taakseen, kehottaen minuakin vilkaisemaan. Siinä se nyt oli. Pelottavan ja samalla satumaisen näköinen mystinen goottikatedraali, suunnittelijansa Antoni Gaudin viimeisten 16 elinvuoden erakkomainen asunto, eli pyhälle perheelle suunnittelemansa kirkko, joka toki nyt on eri näköinen kuin se oli 1900-luvun alussa. Katedraalin pitäisi olla valmis 11 vuoden päästä. Saapa nähdä onko... Silloin neron ja omalaatuisen suunnittelijan kuolemasta on kulunut 100 vuotta. 

Rakennus itsessään on silloin jo 144 -vuotias.

Me emme menneet jonottelemaan kilometrin mittaiseen sisäänpääsyjonoon.
Niukka reissubudjettimme ei edes olisi sallinut sellaista.
Meiltä kahdelta olisi kierros katedraalissa
maksanut n 70 euroa... Iiik!

Näimme ulkopuolelta ihan tarpeeksi.

Kuin joulukuusi ja rauhankyyhkyt?
Reilut sata vuotta ovat tummentaneet
rakennuksen pintaa sieltä täältä... 

Merkillisesti Gaudi yhdisti patsaat sulautumaan katedraalin tornien 

seinämiin. Vai seinämätkö sulautuvat patsaisiin?

Joidenkin tornienhuipulla
on ihan kuin ilmapalloja... =)

Kuin satua ja unta sekaisin, 

joka on muuttunut todeksi...

Vaikka katselisin tätä kaikkea kymmenen vuotta
läytäisin siitä aina jotakin uutta.

Suuressa neroudessa
on
aina ripaus
hulluutta...

Näimme ulkopuolelta rakennusta kiertelemällä sen mitä olin toivonutkin. 

Katedraalin uhkean todellisen koon ja sen mielettömät muodot.



 .¸.•♥•.¸.

Katedraalin lähellä oli parkkeerattuna useita TV-yhtiöiden busseja. 

Seuraavana aamuna hotellihuoneen televisiosta olimme ymmärtävinämme,
että katedraalissa olisi tuolloin ollut myös muistomessu Alppien
lentoturman uhrien omaisille.

Osanottomme heille kaikille.

.¸.•♥•.¸.

Sagrada Familia kohoaa 170 metriin ja näkyy kauas...  

Tuossakin se on, kuvan keskivaiheilla. 

Espanjaan päädyimme siksikin kun Hani on opiskellut pari vuotta harrastuksekseen espanjaa.
Minä olen samalla oppinut pari sanaa hänen kerratessaan ääneen läksyjään, ennen kielituntiaan.
Tosin minua hämää se, että olen joskus lukenut italiaa, ja koko ajan muistan enemmän sanoja
italiaksi kuin espanjaksi. =) Sellaista sekoitusta ei tosiaankaan saa puhua kummassakaan maassa,
sillä nämä maat ovat ylpeitä omasta kielestään eikä siihen saa sekoittaa vieraita aineksia.
Se onkin aivan oikein! =D 

♥

Ensin Hani sai idean pohjois-Espanjasta, kun ihailin tavattomasti espanjalaista
tv-sarja Gran Hotellia, joka tuli Teemalta vuoden vaihteessa. Joka ikisen jakson katsoin
telkun ääressä kuin tatti ja elin henkilöiden mukana innostavaa romanttista jännitysseikkailua
joka tosin viimeisessä jaksossa lopahti. Olinpa jopa miettinyt ääneen, voisikohan tv-sarjassa hotellina
toimivaan entiseen kuninkaalliseen kesäpalatsiin, Palacio de la Magdalenaan
oikeasti mennä vaikkapa kahville?

Hani, tuo rakas mies, joka täyttää kaikki lausumani ja melkein lausumattomatkin toiveet,
mahdollisuuksien mukaan tietenkin, harkitsi ensin ihan vakavasti jotta mehän menemme
talvilomallaan Bilbaoon, sieltä matkustamme vuokra-autolla Santanderiin ja vierailemme
siellä sijaitsevassa Gran Hot... eikun Magdalenan palatsissa... =)

Mutta kaipasimme myös lämmintä ja Välimerta, 

vaikka sielläkin on nyt tragedioita tapahtunut =(. 

Ylvään Katalonian pääkaupunki Barcelona on myös yhden lempikirjani Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon tapahtumapaikka. Pidän muistakin Zafónin kirjoista, kuten Enkelipelistä ja Taivasten vangista. (Marinan aion ostaa heti kun tililläni jälleen on hieman ylimääräistä rahaa, näillä näkymin ehkä heinäkuussa...)

Luin kirpputorilta alunperin löytämäni Tuulen varjon ensimmäistä kertaa vuosi sitten Madeiran matkallamme. Aloitin kirjan lentokoneessa, ja koska Hanille ei tullut lukemista mukaan, luin menomatkalla Lissaboniin kirjaa hänelle ääneen.
-Voi anteeksi vaan kanssamatkustajat,
mutta eipä kukaan teistä käskenyt minun olla hiljaa.
Ehkä ääneni nukutti läsnäolijat. =)

Tuo kirja (Hanin ohella) lohdutti minua vuoden takaisella reissulla kamalassa influenssassani niiden kuumeisten lomapäivien aikana. Koetin pitkittää kirjan loppumista, ja luin vain tietyn määrän sivuja päivässä ja hetkeksi Zafónin teksti vei minut pois homeelta haisevasta kosteankylmästä silloisesta lomahotellista, lakkaamattomasta niistelystä, kuumehorkasta ja kammottavasta yskimisestä.

Ehkä kuumehorkassani ja sekalaisissa unissani kuvittelin tarinaan lisäosia, koska uudelleen hiljattain kirjan lukiessani, tuntui että jotakin puuttui, enkä enää löytänytkään ihan sitä samaa tunteen paloa kuin ensimmäisellä lukukerralla. Merkillistä. Ja minä kun tulin hankkineeksi saman kirjan parille muullekin...

Mutta tosiaan,
Espanja on ihan selvästi kuitenkin salaa kutsunut meitä
tavalla ja toisella jo muutaman vuoden verran.
 

Katalonian reissu oli mukava kokemus.
Kerronko lisää? Kuvia tuli otettua reilut 1000 kpl...

Tänään 3.5. on Espanjassa Äitienpäivä. 

Onnea heille sinne, kaikille ihanille, 

ahkerille ja hiukan kovaäänisille äideille. =)

Matkailu avartaa mielenpohjaa 

ja maailmankatsomusta.