Translate

31.5.2015

Kevääntuoksu





Joka arkiaamu, kun hyvästelen töihin lähtevän rakkaani,
vedän samalla sisuksiini raikasta kevätilmaa ulkorappusilla. 
Nyt ilmassa tuoksuukin vahva kevät.

On sielua rauhoittavaa katsella
vihreää pientä palaa maata,
jota ainakin hetken saamme hoitaa. 
 



Pihlaja kantaa vielä viimevuotisten 
marjojensa ruuppanoita 
alkaessaan pian kukkia
tämänkesäisiä kukkia.



Aamu-usvaa syreenin takana. 





Viime talven myrskyt miltein tuhosivat muovisen kasvihuoneemme.
Se saa olla vielä paikoillaan jeesusteipillä paikattuna, 
mutta syksyllä se puretaan pois. 
Nyt siellä on vielä kesän verran kasveja. 
Katsotaan tilannetta syksyllä uudestaan.

Aikansa kutakin. 



1 kommentti:

Harakka kirjoitti...

Sulla on siellä niin kaunis ja vehreä puutarha!
Ihana onkin nauttia sen tuomasta kivoista jutuista.
Mun oli aika luopua niistä kivoista juttuista, en olisi pystynyt enää hoitamaan sitä.
Mutta pikkuhiljaa olemme kotiutuneet tänne rivariinkin, onhan tässäkin pikkuinen puutarha, sellanen, jonka juuri ja juuri jaksan hoitaa vielä.
Hyvää viikonloppua sulle sinne!