Mulla on sua niin ikävä
kiertää sururinki sydäntä
Välillä rinki pienenee
rutistaa ja vääntää
Se pistää kärjillään
rautalangan väkäsillä
Ruostuakseen
etsii kyyneliä
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa
-Una Reinman-
11.4.2014
Ruosteen ruokaa
Mulla on sua niin ikävä
kiertää sururinki sydäntä
Välillä rinki pienenee
rutistaa ja vääntää
Se pistää kärjillään
rautalangan väkäsillä
Ruostuakseen
etsii kyyneliä
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
Hauska kuva, runo tuo pintaan toisen laiset tunteet, suru on ikävää.
Kiitos Susu. =)
Kiva yhteys kuvan ja runon nimen välillä. Surun väkäset pistelevät sydäntä., mutta kyynelillä se nujertuu, ruostuu. Vaikuttavaa.
Kiitos Rosa. =)
Maassa matunut, sateessa ruostunut
NIin on. Ehkä jo tämän talon alkuajoilta. Löytyi maasta ensimmäisenä kesänämme kukkapenkkiä tehdessäni. Ensimmäistä sellaista tähän pihaan. =)
Hieno lusikka.Wau. Ihana ruosteinen runo.
Kaunis runo ikävästä ja hieno kuva :)
Kiitos Jenni. =)
Kiitos Raija =)
Vaikuutava lopetus
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa
Kiitos Ari, niin, kyynelillä... Suolainen vesi kun kasvattaa ruostetta.
Kaikki ruostuu aikanaan
Mutta rakkauden ei pitäisi... =)
Lähetä kommentti