11.4.2014

Ruosteen ruokaa







Mulla on sua niin ikävä
kiertää sururinki sydäntä
Välillä rinki pienenee
rutistaa ja vääntää
Se pistää kärjillään
rautalangan väkäsillä
Ruostuakseen
etsii kyyneliä
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa 


-Una Reinman- 






14 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Hauska kuva, runo tuo pintaan toisen laiset tunteet, suru on ikävää.

Hallatar haaveilija kirjoitti...

Kiitos Susu. =)

RosaRugosa kirjoitti...

Kiva yhteys kuvan ja runon nimen välillä. Surun väkäset pistelevät sydäntä., mutta kyynelillä se nujertuu, ruostuu. Vaikuttavaa.



Hallatar haaveilija kirjoitti...

Kiitos Rosa. =)

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Maassa matunut, sateessa ruostunut

Hallatar haaveilija kirjoitti...

NIin on. Ehkä jo tämän talon alkuajoilta. Löytyi maasta ensimmäisenä kesänämme kukkapenkkiä tehdessäni. Ensimmäistä sellaista tähän pihaan. =)

Raija Annikki kirjoitti...

Hieno lusikka.Wau. Ihana ruosteinen runo.

Jenni Pyykkö kirjoitti...

Kaunis runo ikävästä ja hieno kuva :)

Hallatar haaveilija kirjoitti...

Kiitos Jenni. =)

Hallatar haaveilija kirjoitti...

Kiitos Raija =)

Ari kirjoitti...

Vaikuutava lopetus
Niillä ruokin sitä
surun mustaa rautalankaa

Hallatar haaveilija kirjoitti...

Kiitos Ari, niin, kyynelillä... Suolainen vesi kun kasvattaa ruostetta.

pappilanmummo kirjoitti...

Kaikki ruostuu aikanaan

Hallatar haaveilija kirjoitti...

Mutta rakkauden ei pitäisi... =)