...
MTV3:lla menee tunteisiin vetoava ohjelma Kadonneen jäljillä.
On hyvä, että maailmassa on olemassa vielä inhimillisiä ohjelmaformaatteja, kaiken kyynisyyden keskellä. Kaikilla meillä on joku, joka on kaivattu, mutta poissa, kadoksissa jossakin. Luulenkin että suurin tunnekuohu tulee niistä omista tunteista: Sitä ei voi olla ajattelematta, mitä jos minäkin vielä hänet joskus tapaisin...
Jotkut ovat kadonneet paikkaan
josta ei voi palata
muutoin kuin kaipaavan unessa
Jotkut olemme kadottaneet tietoisesti
Jotkut tahtomattamme
Jotkut ovat vain unohtuneet maailmalle
Mitä heille sanoisi
jos heidät nyt tapaisi
Varmasti tavatessa itku arvaamatta saapuisi
-Una Reinman-
Kaipaatko sinä jotakuta?
Minä kaipaan...
Esimerkiksi häntä...
Hänkin kaipaa:
Antti Tuisku: Lämpö
...
13 kommenttia:
Miten ihmeellisen kaunis runo, mutta osui myös kuin piikki veresnahkaan. Tasan viisi vuotta sitten äiti kuoli :(
En ole katsonut yhtään jaksoa tuota Kadonneen jäljillä –sarjaa, mutta meillä on ainakin kaksi digiboksilla, kuopus tallentanut. Yksi ystäväni sanoi siitä minulle, että ”ota nenäliinoja viereesi”. Pitäisiköhän varata itselleen joku rauhallinen katsomistuokio?
No juuri tällä hetkellä kaipaan lapsuudenystävääni, jonka tapaankin tällä viikolla lähes 25 vuoden paussin jälkeen. Vähän meinaa jännittää..
Olen katsonut vain yhden jakson ohjelmaa ja se oli tosi tunnepitoinen: se osio, jossa mies palasi etsimään lapsuuden juuriaan Kanadaan.
Mulla on jäänyt kans ohjelma katsomatta, eilenkin unohdin! Muksut katto talentin ja sitten tv sammutettiin. Tuleeko se klo 20 eli samaan aikaan vain ysiltä?
Kaipaan veljeäni, johon en ehtinyt kunnolla tutustumaan. Hän kuoli ennen kuin ehdimme kunnolla tutustua. Olisin tahtonut elää elämääni hän siinä mukana. Nyt vain muistot ja haaveet mahdollisista yhteisistä hetkistä kulkevat mielessäni. Kuitenkaan enää ei muisto hänestä tee kipeää.
Sanojasi lainaten;
"Jotkut ovat kadonneet paikkaan
josta ei voi palata
muutoin kuin kaipaavan unessa"
Tuota "Kadonneen jäljillä"-ohjelmaa en jostakin syystä ole tullut katsoneeksi. Mainospätkiä siitä olen nähnyt.
Minä olen ensimmäisen jakson tuosta ohjelmasta katsonut ja kyllähän se kosketti kun, tytär löysi isänsä. Kaunis runo.
Kaunis herkkä runo.
En ole mäkään katsonut sitä yhtään. Eilen se tuli, mutta Talenttiko sieltä tuli samaan aikaan.Muut katsoivat kuitenkin talenttia.
Mutta monella ihmisellä varmasti on kadonneita rakkaita ihmisiä olemassa.
Mä kaipaan äitiä ja isää, mutta hekään eivät voi tulla takaisin, sieltä, missä nyt ovat.
Mutta jos näkisin vielä, niin itkuhan siinä tulisi heti varmaan.
Kaipaan vanhempiani ja muita menetettyjä läheisiäni. Heidät näen "sitten joskus".
Jollain tapaa kaipaan myös velipuoltani, joka elää elämäänsä jossain saavuttamattomissa. Hän ei halua tulla löydetyksi. Enkä edes tiedä, onko hän elossa juuri nyt...
Oi Kutuharju.
Surullinen vuosipäivä siulla. =(
*halaa hiljaa*
Runonen syntyi taas omista ajatuksistani...
Minultakin on monta kadonnut...
Moninainen
Minä olen nähnyt vain ensimmäisestä osasta enemmän.
Isän ja tyttären kohtaamisen...
Ja siitä aloinkin miettimään näitä omia
kadonneitani.
Muista tv-sarjan osista olen nähnyt vain mainospaloja.
Mutta olen kuullut ja lukenut ohelmasta.
Ja kuullut radiosta...
Sooloilija
Tuo on onnellinen kohtaaminen. =)
Oi. Toivon että päiväsi on oleva ikimuistoiunen.
Ihana juttu. =)
Maaka
Samoin...
Talenttia taidettiin täälläkin katsella...
Ohjelma tulee tietääkseni myös uusintana?
Nina
Voisin kirjoittaa kanssasi samanlaisilla sanoilla...
*halaus*
Itse ohjelma ei ollutkaan postauksessani pääasia
vaan ohjelman idea... =)
Peppiina
Samaa jaksoa miekin olen katsellut, en tosin kokonaan...
Kiitos runokehusista... =)
Kiitos siullekin Harakka
Täälläkin Hanilla oli Talentti vuoroin ja vuoroin jotakin muuta.
Hani on kova kanavasurffaaja. =)
Itse taisin istua koneellani...
Näetkö heitä koskaan unissasi?
*halaa hiljaa*
Ylva
Tiedän omasta kokemuksestani että jotkut eivät vain halua
sukulaisuudesta huolimatta olla yhteyksissä.
Olla olemassa. Läsnä toisten elämässä.
Minäkään en ole koskaan nähnyt suurta osaa sukulaisiani.
Maailma vaan vie mukanaan.
Siinä jäävät tuttavuudetkin omaan maailmaansa...
*halaus*
Mummin syliä.
Ihana Arjaanneli <3
Minä en muista
koskaan mummin sylissä olleenikaan...
Mutta pappapuoleni oli minulle rakas.
Häntä minulla on niin ikävä, että tulee tässäkin nyt juuri itku...
Hän näki minut noin 3-vuotiaana, otti syliinsä ja sanoi olevansa nyt minun pappani.
Sitä hän oli. Aina.
Pappa-rakas.
Kaipaan joskus kipuun asti. Nytkin.
Voi Aimarii...
*halaa hiljaa*
Lähetä kommentti