Translate

27.6.2008

Polvi

.

Geranium sylvaticum













Puutarhaan siirrettynä metsäkurjenpolvi
saa osakseen ansaitsemaansa huomiota.
Mistä lienee senkin kukan nimi peräisin? =)
Juhannuskukka kuulostaa paremmalta.

Soon varmaan kortisonipiikin paikka.
Pyytäisinkö sen selkään, polveen
vai yöunet vievään oikuttevaan olkapäähän?
Auttaisiko kortisoni hermoilevaan vatsaankin?
Mihin kohtaan se pitäisi nakata, että se
vaikuttaisi koko kehoon?
Että jaksaisin kantaa tavaroita.
Taas kerran.



Edit 8.37:

Soitin tk:een. Jonotin puoli tuntia.
Kerroin kipupiikin tarpeestani.
Koneeltaan hoitaja puhelimessa
näki että syön nukahtamislääkettä.
-Eikö se sitten auta esim olkapäähän?
Mie hörähdin nauruun ja sanoin että
joo, saahan sillä nukahdettua mutta
herään kun käännyn unissani
vasemmalle kyljelleni ja olkapää jomoaa.
-Tälle päivälle olleet päivystysajat
ovat menneet jo. Sun täytyy mennä
iltapäivystykseen.
Yritin sanoa, jotta mie jonotin teidän
puhelinlinjalla puoli tuntia.
Nainen luurin toisessa päässä tokaisi:
-Niin, jos oltais näköetäisyydellä niin
varmaan näyttäisit kieltä, kun toinen
on ensin jonottanut puoli tuntia ja sitten
viehko naisääni sanoo puhelimessa
ettei aikoja enää ole.
Ja taas hörähtelin että enhän mää ny sellaista.

Mutta sinne päivystykseen mie en halua.
Taidan sittenkin puuduttautua
särkylääkkeillä. Mutta nukahtamislääkettä
en taida ottaa maanantaiaamuna.
Muuten joutuvat kantamaan miutkin sinne autoon. =)



.

5 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Auts, toivottavasti pääset piikille :(

Hallatarinoita kirjoitti...

Elegia

*toinen käsi kirjoittaa
ja toinen likistää luuria korvaan*

Juur jonotan tk:een...
Olen kuulemma "jonossa."
Nyt peräti kolmastoista.
Kiva kun kertovat monesko on...

Salka kirjoitti...

Oi voi oletko kauan kipuillut noin? Anteeksi jos olet sen jo kertonut aiemmin mutta luen näitä nyt takaperin, ihmisten entisiä postauksia. Kiinni en saa kun on neljä kuukautta rästissä...

*Puhaltaa*

Hallatarinoita kirjoitti...

Reumaattista...

Kiits puhalluksesta =)))

Salka kirjoitti...

Voi, toivottavasti saat avun.
Olepa hyvä;)