Translate

24.12.2007

Näpit rakoilla

.


.



Mamin luona oli kaunista. Kuin olisi astunut joulumaahan! =)))
Siellä viimeistään saapui joulumieli. =)
Joimme siellä joulukaffeet ja ihailimme ja tyhjensimme Mamin runsasta pöytää. =)




Ja mitäs meidän joulupöydässä oli?
Kaffeeleiväksi mie väsäsin suklaakakun. Kuorrutin sen tomusokeri-kuorrutuksella ja ripottelin päälle säilykekirsikoita, joita on jostain juhlista jäänyt jääkaappiin.
-Muutin nekin kun muutettiin asuntoa.
Pilkoin mintun mauksi siihen myös neljä pätkistä.

Ja lanttulaatikko... Se pitää tehdä aina ihan itse. =)
Maksalaatikon ja porkkanalaatikon ostan kaupasta, koska
Saarioinen saa, ja osaa tehdä ne paremmin ko mie.
Jotkut muut äidit saavat siis tehdä meidän perheen jouluruokia. =)
Kinkku ollaan toki itse paistettu toissayönä.
Joulunaikaan varsinkin, kaipaan niin leivinuunia,
sillä siinä ruokiin tulee se oikea maku...

Nuoriso toivoi imellettyä perunamuusia, mutta mie ostin heitä varten sitä(kin) valmiina kaupasta, sillä ei sitä kummiskaan paljoa mene kaupaksi. Kunhan maistelevat.
Teen aina liian ison annoksen sitä, ja uudelleenlämmitettynä tuuvinki, niinko Mami sanoo, ei maistu enää hyvälle. Parempi siis olla sopiva annos kuin liikaa.

Nää eivät tykkää rosollista, mutta miulla oli niukennettu versio siitä, eli punajuuria ja herkkukurkkua.
Joulukalana oli savustettua pippurimakrillia, jonka päälle tuli hivenen voileipä-piccelssiä.
Ja joululimppua tietty pitää olla.
Nuoriso on tottunut makeahkoonkin leivän makuun ja tykkäävät setsuurileivästä ja muistakin maustetuista leivistä ja sellaisesta, jossa on paljon kaikenlaisia siemeniä.
Lapsena kutsuivat sellaista leipää "linnunruokaleiväksi" =)
Toki arkena leipä on kovaa ja suolaista, mutta juhlaanhan saa hiukan pröystäillä, edes makealla leivällä.
Torttuja paistellaan lisää vielä huomenna. Ne ovat rapeimpia ja parhaimpia juur paistettuina. =)

Huusholli on puhtoinen ja matot tuoksuvat mäntysuovalle.
Keittiön pöydällä hehkuu Mamin tekemä joululiina.
Kuusenoksat luovat maljakossaan joulun tuoksua.
Piparipurkit ovat täynnä ruskeita joulupipareita.
Kynttilä palaa pöydällä ja parvekkeella...
Saunassa on käyty ja ruokaa on syöty vatsat pullolleen
-ja kaikki ihanat lahjat avattu. =)
Nyt miulla ON taikamuki, kirsikkasuklaata ja
Josh Groban (jeee!) laulaa hiljaa taustalla mm tuota...

Muistan kuinka Mami aikanaan yritti pitkittää sitä lahjojen avaamista ihan hirmu myöhään, ja se oli joskus lapsesta vaikeaa.
Meillä on kotona kirjoittamattomana sääntönä vain, että syödään ensin. =)
Alkavathan nuo nuoret olla jo niin isoi, etteivät enää NIIN malttamattomana odota lahjojen avausta. Taisin itse olla ensimmäisenä kinuamassa pakettien avaamista...






















Mutta Nunnukka-tyttöpä suunnitteli, leikkasi taikinasta, paistoi ja koristeli ikioman piparkakkutalon. Tai oikeastaan piparilinnan. =)
Korkeutta talolla on noin 43cm ja leveyttäkin löytyy! =)
Mie poltin sormeni aamusella yrittäessäni auttaa Nunnukkaa piparkakkutalon kokoamisessa sulalla sokerilla.

Vasemman käden etu-ja keskisormet ovat rakkuloilla, mutta voi niillä kirjoittaa.
Palorakot näköjään kuuluvat jouluun.
-Ja murtunut keskivarvas ja rikkoutunut juomalasi...
Olenko mää hiukka onnettomuusaltis?

PS:
Jouluun kuuluu myös ainakin yhden perheenjäsenen
reissu päivystävälle poliklinikalle...




.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lanttulaatikko ei kuulu mun suosikkeihini ja se ostetaan valmiina kaupasta kuten maksalaatikkokin. Porkkanalaatikon ja imelletyn perunatuuvingin teemme itse, mutta perunalaatikkoon en koske, sillä siinä on oikeita vehnäjauhoja. Gluteenitonta versiota olen joskus kokeillut, mutta siitä ei tullut mitään (ei edes pannukakkua). Sun rosollisi on vielä riisutumpi kuin minun, mulla on lisäksi keitettyä porkkanaa ja perunaa. Allergian vuoksi rosolliin ei voi laittaa silliä eikä tuoretta omenaakaan, mutta ihan hyvä siitä tulee muutenkin.

Kyllä jouluruoat tekevät joulun - ja niitä saa syödä vielä kaksi päivää...

SusuPetal kirjoitti...

Herkullista joulun aikaa, Hallatar!

Hallatarinoita kirjoitti...

Iines J
Niinpäs. Mutta muita pitää ajatella ja laittaa heille sellaista josta pitävät. =)
Se on rakkautta. =)

Mun suosikki on AINA maksalaatikko.
JA tuo kala oli hyvvee...
Uutena ja varmasti tulevana suosikkina oli pöydässä ystäväni Ninan lahjapakkauksesta löytynyt pippurijuusto, joka maistui mukavalta lanttulaatikon kera. =)

Meilläkin takuulla on vielä huomenna näitä ruokia pöydässä..





Susupetal
Kiitos! =)
Kuin myös. =)
Juhlapäivät poikkeavat niin kovin meidän hernekeitto-linjastamme, että oli pakko ihan ihmetellä,
ei ääneen
-vaan kirjoittaen. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Tuoksuvaa ja herkullista joulun jatkoa sinulle ja perheellesi!
Noin itsekin ajattelen, se on rakkautta kun tekee herkkuja joista tietää toisten nauttivan vaikkei niistä itse piittaakkaan.

Kypsyvän lanttulaatikon tuoksu on yksi joulun tuoja, ne pienet palovammat toinen.
Hieno piparilinna teillä onkin!

Muuten, ne ruokakaupan auringonkukan siemenetkin tekevät sämpylöistä meheviä ja maukkaita.
Itse en koskaan saa tehtyä sitä ainoaa oikeaa, äidin tekemää, joululimppua joten teen omia versioita.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hallatar,
on hienoa ja kannustavaa huomata, miten joulumieli voittaa ikävätkin asiat. Olen edelleen sitä mieltä että olet erittäin vahva ja positiivinen ihminen vaikka joskus tuntuukin että olet saanut kärsiä vaikeuksia muidenkin edestä.

Oikein hauskaa joulua (joo tiedän, olen melkein pari päivää myöhässä mutta olin netin ulottumattomissa) sinulle ja lapsillesi.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos siulle lempeä MK!

Niin on... rakkautta.
Vaikka hiukan huijasinkin ja ostin kaupasta. =)
Ajatus kuitenkin juuri tuo.

Tänään koetetaan saada joululaatikot loppuun,
että saa ottaa muutakin lautaselleen.
Jouluruuat ovat ihan ok, mutta ei liian kauan. =)


Tänään voisi miulla olla jo riisipuuropäivä.
Uskon että Nunnukka tekee seuraa.

Piparilinna on ihana, ensikertalaisen suunnittelemaksi,
ja miten hyvin osat sopivatkaan toisiinsa.

-Tosin Miihkali-rontti laittoi hepalle
noin ison mulkosilmän...=)

Olen miekin kokeillut auringonkukkaleipää, pinjansiemenleipää ja kuminaleipää
mutta nekin kaipaavat leivinuunia... =))

On onnea osata leipoa leipää.
Mie en vielä oikein ossoo...




Hei Teemu =)
Mie pakotan itseni arkeen
ja työnnän murheeni taka-allalle.
Mun on pakko tehdä niin aika ajoittain.
Mun vatsakipu ja pahoinvointikin palaavat, jos mietin ja pohdin mun ongelmiani...
Murheet aivan invalidisoivat miut,
jos annan niille vallan...

Kiitos siulle.
Olet sydämellinen...

Ja heiii, jouluahan tämä on yhä
ihan Loppiaiseen asti! =)))
Kiitos siis, joulutoivotuksistakin.

Salka kirjoitti...

Ihanalta kuulosti tuo teidän perheen joulunvietto! Ja tuo piparilinna! Sano Nunnukalle että tuo on hienoin koskaan näkemäni pipariluomus:)

Hallatarinoita kirjoitti...

Salka
Hih. =)
Voi se oli ihan tavallista...

Jake ja Nunnukka ystävänsä Essin kanssa, söivät jo tornit pois...=)
Piparkakkulinna tuoksuu niin houkuttelevalta...=)

Juu, mää kerron että kehuja tuli linnasta.

Kiitos. =D

Anonyymi kirjoitti...

Nykyisin on varsin yleistä että perunalaatikko makeutetaan siirapilla ja myös värikin saadaan siirapista. Ei muuta kuin jätetään vehnäjauho pois ja makeutetaan siirapilla. niin siinä on valmis gluteeniton siirapilla makeutettu perunalaatikko.

Aitoa imellettyä perunalaatikkoa voi kokeilla gluteenittomalla kaurajauholla. Kaurajauhojen imeltymisentsyymi usein tuhoutuu, koska ainakin teolliset kaurajauhot usein lämpökäsitellään ja siinä imeltymisentsyymit tuhoutuu.

Hallatarinoita kirjoitti...

Ookoo. :)


Itse en edes tykkää mokomasta imelämuusista. 😁

Mutta rakastan ihan tavallista perunamuusia. Se riittää. Se on parasta. 💗💗💗