Viikko, nro 45

, Pi.













Ihana mieheni on suukottanut minua ovella ja lähtenyt ansiotyöhänsä. Olen vilkuttanut kouluunlähtijöille, antanut kisulle aamupalan ja se putsaa ahkerasti itseään katsellen välillä lintujen lentelyä ikkunan takana olevassa syreenissä. Se taiteilee pitkin koipineen sohvan selkänojalla istuen. Koko jalka pitää tietenkin nuolla puhtaaksi ja tassut myös. Linnut vievät tarkkaavaisuuden pesutuokiosta ja niille pitää hetken hiljaa väristyttää alaleukaa ja inua. Hassu kissa.

Hörppään loput aamukaffeet ja kerään astiat koneeseen, siivoan pöytäliinalta leivänmurut, ja siivoan muutenkin pikapikaa sohvatyynyt ja shaalit paikoilleen ja suuntaan ylimpään kerrokseen, omaan ateljeeseeni. Koirimus istuu jo ulkona vahtipaikallaan yön sisälläolon jälkeen. Sen juoksuvaijeri ulottuu tontin laidasta toiseen ja sen lämmin koppi suojaa sitä tämän päivän tuulelta. Mitähän tänään tekisin? Kirjoittaisinko vaiko maalaanko? Kudonko poppanaa muutaman metrin? Vai menenkö kahvilaani sittenkin, pehmopomoilemaan? Ei, en mene. Koska minulla on tänään päivä ihan omaa aikaa... Menen taas viikonlopuksi ja loppuviikoksi sinne paikkaan.

Tyydynkin keräämään valokuvaustarvikkeet mukaani, puen päälleni tuulenpitävää ja lämmintä, etsin vaelluskengät jalkaani. Nappaan vesipullon ja pari omppua seuraksi ja eikun menoksi. Alkumatka menee repun kera polkupyörällä ja loppumatkasta on vaellettava jalkaisin pyörää taluttaen mäen huipulle. Tuuli on huima mutta ei sada. Kaupunki näyttää kauniilta -näin kaukaa katsottuna. Asumaan en sinne koskaan enää halua. Vilunväristykset säväyttävät pelkästä ajatuksestakin.

Pystytän jalustan tasaiselle paikalle ja asennan reppuni painoksi jalustalle, ettei se kaatuisi. Kiinnitän kameran ja etsin jotain mikä saisi tämän päivän valossa uuden näkökulman. Nappaan repusta omenan ja nipsin kaupungin katoista kuvia mutta käännän pian kameran kohti mäen toisella puolen siintävää järveä.
Siellä on kaunista.
Siellä jossain on kotikin. Ja Vahti makaa siellä koppinsa edustan lavetilla, tassut leuan alla. Nostaen väliin kuononsa ja haistellen tuulia. Odottaen omaa laumaansa kotiin.



Havahdun kun naapurissa isä karjuu lapsilleen jotka lähtevät
kouluunsa ovet paukkuen niin, että meilläkin ikkunat helisevät.

En ollutkaan siellä.
Olen yhä täällä.

Huomenna menen taas poistattamaan yhden hampaistani.
15 vuoden kuluttua kiva yllätys:
-Poskihampaidesi juuret ovat tohjona. Näille ei voi tehdä mitään.
Mikä niihin on osunut?
Niihin osui väärin käytetty luottamus.
Ja pyyntö: Et enää joisi, suljettiin usein sillä, joka tuhosi hampaista juuret.
Siksi kuuntelenkin sydän pamppaillen naapuria.

Laitan musiikin hiljaa soimaan ja teen muistilappua huomiselle:
-Hammasleikkaus ( noin 1,5 tuntia)
-Miihkalin kamera (takuuhuollosta siitä läheltä)
-Valkoista spraymaalia (rautakaupasta)
-Ruokaa?
-Särkylääkettä
(Ja sitten kotiin bussilla nopeasti,
ennenkuin puudutus lakkaa vaikuttamasta...)


Tänään koko päivä siivousta. Huolellista imurointia
ja pyykinpesua. ERITTÄIN paljon pyykinpesua...
Nunnukalla oli nimittäin viikonloppuna vieraita
ja he leikkivät roolileikkejä yms... Ja eilen sitten
soi puhelin, että yhdellä tytöllä onkin täitä...
No kiva.
KAIKKI petivaatteet pyykkiin, kuten kaikki pipot,
hiuslenkit ja pyyhkeetkin ja koko porukalle tukkatarkastus.
Ei mtn. Onneksi. Mutta silti kaikki oli pestävä.
Tyynyt ovat olleet saunan kuumuudessa ja koko
kämppä on täynnä pyykkiä...


Valitettavasti real life ei ole yhtä auvoista kuin
miun mielikuvitusmaailmassani.
Oikeasti ei ole edes sitä kissaa. Eikä Vahtia...
Kohta otan pyörän parvekkeelta, (jossa niitä täytyy pitää
koska pyörävarastossa puhkotaan renkaat jatkuvasti)
ja haen lähikaupasta jättierän jogurttia.
Niitähän taas seuraavat pari viikkoa tulen syömään.
On hyvä varautua ennakkoon.
Onneksi ei ole pihvipäivällisiä tiedossa... ;D
Uusi viikko, nro 45, on alkanut, anno domini 2007.









.