Millä sen opettaisi ihmisille, niin nuorille kuin vanhoille, että on se kipu sitten varpaassa -tai sielussa- niin siitä on kerrottava. Haettava apua...
Avun hakemisessa ei ole mitään häpeällistä. Se on inhimillistä.
.
10 kommenttia:
Anonyymi
kirjoitti...
Kaikilla ei ole yhtä lämmintä ja herkkää kuuntelijaa kuin teillä.
Katriina En minä aina ymmärrä... On monia asioita joita en ymmärrä. Mutta siperia on opettanut jotain.
Anna Amnell Kiitos, kuva on kuvataikuripoikani ansiota. Mie vaan pyydän häntä että ottaisitko tuosta ja tuosta sellasen ja sellasen kuvan ja poika toteuttaa. Näkee miunlaillani kuvat... =)
Sukulaissielu Ei oikeastaan löydä sanoja... Miettii vaan, mitä hirveää tuskaa noissa kaikissa perheissä koetaan.
Kaikissa yhdeksässä ja niiden lisäksi monissa muissakin sukulais- ja ystäväperheissä...
Kaunis kuva. Jotenkin ajattelen nyt että tämä netti on petollinen paikka. Me täällä tuemme toisiamme hyvässä ja saamme kontaktin lämpimiin ihmisiin, joihin emme muuten törmäisi. Täältä kodin lämmöstä ei tarvitse lähteä mihinkään kun voin olla sinuun kontaktissa ja tuet minua tai sanot ei jos hölmöilen.
Tuolla pojalla taas oli oudot ajatuskulut, joille hän ei saanut vastakaikua elävässä elämässä ja olisi ollut vaikea löytää ja pitää yhteyttä samoin ajatteleviin ilman nettiä. Tätä kautta hän kuitenkin löysi yhteisön, joka ruokki hänen vihaansa vaikka ei nyt kyllä varmaankaan ja toivottavasti ainakaan sentään yllyttänyt...
Entä jos hän ilman netin tukevaa yhteisöä olisikin joutunut kohtaamaan toisenlaisia, parempaan suuntaavia ajatuksia ja hänen omakin ajatusmaailmansa olisi tullu vähemmän vihaiseksi... Hän sai tukea ajatuksilleen eikä tuntenut tarvitsevansa apua...
Tuota inkiväärin kommenttia tässä jäin miettimään. Kaikella on puolensa. Jos minä olisin lähtenyt "hoitamaan" masennustani vain netin välityksellä, olisin luultavasti päätynyt yrittämään itsemurhaa ennen oikean avun saamista. Netissä löytää niin paljon helpommin tukea negatiivisille ajatuksille. Mielestäni blogien kirjoittamisesa ja lukemisessa on kuitenkin suuri ero esim. keskustelupalstoille. Täällä tuetaan toinen toistaan ihan erilailla kuin palstoilla. En tiedä mistä se sitten johtuu. Tiedän kuitenkin että varsinkin nuorena, ei oikein tiedä mistä apua voisi hakea. Itse en edes tiennyt tarvitsevani apua vaikka keräsin pillereitä purkkiin aikeissa päättää elämäni. Ajattelin että tämä on minun ahdistukseni, enkä voi sitä kenenkään kanssa jakaa. Enkä jakanut. Onneksi olen kuitenkin hengissä. Minulla oli oikeanlaisia ystäviä ympärilläni. He eivät tienneet ahdistuksestani, mutta osasivat pitää elämän syrjässä kiinni. Näistä asioista pitäisi vain puhua enemmän. Että nuoret ymmärtäisivät itsekin tulkita merkkejä masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista. Kaikki eivät automaattisesti tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.
Ei nettiä voi kaikesta syyttää. Useimmat pojan ajatuksista ovat kirjoista, joista vanhimmat ovat 1800-luvulta (Darwin, Nietzsche, Marx) ja uusimmat meidän ajaltamme (Linkola, Dawkins, Hitler jne). Suosittuja nykyaikana, varsinkin Nietzsche ja Dawkins.
Hän ihaili myös Stalinia ja Pohjois-Koreaa, ateismia, joista saa tietoa mistä hyvänsä.
Toiset vain lukevat kirjoja, tutkivat erilaisia aatteita, toiset panevat niitä käytäntöön joka rauhanomaisilla tai sotaisilla keinoilla. Ei tuo poika ollut ensimmäinen.
Eri asia on se, miksi juuri hän kiinnostui juuri näistä asioista. Hän oli sanomalehden mukaan käyttänyt masennuslääkeitä, jotka voivat aiheuttaa aggressiivisuutta - jälleen lehden mukaan.
Mikä hirvittävä tragedia joukkomurhan uhreille ja omaisille, samoin pojalle itselleen. Mutta tämä panee meidät kaikki pohtimaan, mistä rakennusaineet lapsille ja nuorille. Miten havaita vaaran merkit?
10 kommenttia:
Kaikilla ei ole yhtä lämmintä ja herkkää kuuntelijaa kuin teillä.
Kaunis valokuva.
Hallatar; sinä se osaat tiivistää asiat kauniisti; kuviin ja sanoihin.
Halirutistus sinne.
Katriina
En minä aina ymmärrä...
On monia asioita joita en ymmärrä.
Mutta siperia on opettanut jotain.
Anna Amnell
Kiitos, kuva on kuvataikuripoikani ansiota.
Mie vaan pyydän häntä
että ottaisitko tuosta ja tuosta
sellasen ja sellasen
kuvan ja poika toteuttaa.
Näkee miunlaillani kuvat... =)
Sukulaissielu
Ei oikeastaan löydä sanoja...
Miettii vaan,
mitä hirveää tuskaa
noissa kaikissa perheissä koetaan.
Kaikissa yhdeksässä ja niiden
lisäksi monissa muissakin sukulais-
ja ystäväperheissä...
*hali siullekin*
Kaunis kuva. Jotenkin ajattelen nyt että tämä netti on petollinen paikka. Me täällä tuemme toisiamme hyvässä ja saamme kontaktin lämpimiin ihmisiin, joihin emme muuten törmäisi. Täältä kodin lämmöstä ei tarvitse lähteä mihinkään kun voin olla sinuun kontaktissa ja tuet minua tai sanot ei jos hölmöilen.
Tuolla pojalla taas oli oudot ajatuskulut, joille hän ei saanut vastakaikua elävässä elämässä ja olisi ollut vaikea löytää ja pitää yhteyttä samoin ajatteleviin ilman nettiä. Tätä kautta hän kuitenkin löysi yhteisön, joka ruokki hänen vihaansa vaikka ei nyt kyllä varmaankaan ja toivottavasti ainakaan sentään yllyttänyt...
Entä jos hän ilman netin tukevaa yhteisöä olisikin joutunut kohtaamaan toisenlaisia, parempaan suuntaavia ajatuksia ja hänen omakin ajatusmaailmansa olisi tullu vähemmän vihaiseksi... Hän sai tukea ajatuksilleen eikä tuntenut tarvitsevansa apua...
Tuota inkiväärin kommenttia tässä jäin miettimään.
Kaikella on puolensa. Jos minä olisin lähtenyt "hoitamaan" masennustani vain netin välityksellä, olisin luultavasti päätynyt yrittämään itsemurhaa ennen oikean avun saamista.
Netissä löytää niin paljon helpommin tukea negatiivisille ajatuksille. Mielestäni blogien kirjoittamisesa ja lukemisessa on kuitenkin suuri ero esim. keskustelupalstoille. Täällä tuetaan toinen toistaan ihan erilailla kuin palstoilla. En tiedä mistä se sitten johtuu.
Tiedän kuitenkin että varsinkin nuorena, ei oikein tiedä mistä apua voisi hakea. Itse en edes tiennyt tarvitsevani apua vaikka keräsin pillereitä purkkiin aikeissa päättää elämäni. Ajattelin että tämä on minun ahdistukseni, enkä voi sitä kenenkään kanssa jakaa. Enkä jakanut. Onneksi olen kuitenkin hengissä. Minulla oli oikeanlaisia ystäviä ympärilläni. He eivät tienneet ahdistuksestani, mutta osasivat pitää elämän syrjässä kiinni.
Näistä asioista pitäisi vain puhua enemmän. Että nuoret ymmärtäisivät itsekin tulkita merkkejä masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista. Kaikki eivät automaattisesti tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.
Inkivääri & Ipi
Itselläni on paljon samansuuntaisia ajatuksia
kanssanne...
Mielestäni avun hakeminen ja sen tarvitsemisen tunnustaminen on myös jonkin sortin vahvuutta - inhimillisyyden lisäksi.
T: S.
Ei nettiä voi kaikesta syyttää. Useimmat pojan ajatuksista ovat kirjoista, joista vanhimmat ovat 1800-luvulta (Darwin, Nietzsche, Marx) ja uusimmat meidän ajaltamme (Linkola, Dawkins, Hitler jne). Suosittuja nykyaikana, varsinkin Nietzsche ja Dawkins.
Hän ihaili myös Stalinia ja Pohjois-Koreaa, ateismia, joista saa tietoa mistä hyvänsä.
Toiset vain lukevat kirjoja, tutkivat erilaisia aatteita, toiset panevat niitä käytäntöön joka rauhanomaisilla tai sotaisilla keinoilla. Ei tuo poika ollut ensimmäinen.
Eri asia on se, miksi juuri hän kiinnostui juuri näistä asioista.
Hän oli sanomalehden mukaan käyttänyt masennuslääkeitä, jotka voivat aiheuttaa aggressiivisuutta - jälleen lehden mukaan.
Mikä hirvittävä tragedia joukkomurhan uhreille ja omaisille, samoin pojalle itselleen. Mutta tämä panee meidät kaikki pohtimaan, mistä rakennusaineet lapsille ja nuorille. Miten havaita vaaran merkit?
(Meillä oli netti poikki tuntikausia...)
Ässä
Niin onkin.
Ensin ihmisen täytyy
itse tiedostaa tarvitsevansa apua.
Me suomalaiset emme osaa puhua...
Anna Amnell
Mehän emme kukaan voi tietää kaikkea
mitä tämän tapauksen takana on.
Emme voi syyttää ketään tai mitään...
Ilkeää, että varsinkin keltainen lehdistö
tekee nyt rahaa tällä tragedialla...
Lähetä kommentti