.
Ei ole leijoja Helsingin yllä
vain pilviä Lahden yllä.
Tämän ja pari muuta kattokuvaa
nappasin jälleen ruokkiksella.
Muut alkavat jo tottua siihen,
että tiirailen kameran läpi jotain.
En ihmisiä.
Vaan yleensä ihan jotain muuta.
Tänään meninkin vasta puolilta
päivin koulutukseen, sillä aamupäivä
oli atk:n alkeita...
Ehkä mää ne jotenkuten osaan. =)
Kävin siis lekurissa ja siellä lekuri oli
kaksi tuntia myöhässä... Joten miekin
hiukan myöhästyin koulutuksesta.
Muttei se mtn sillä sain muut kiinni
pian. Piti kertoa mikä ruokalaji olisit.
Piti kirjoittaa se ja kertoa muille.
Nopeastihan mää kirjoitin toista sivua,
ja kerroin olevani sunnuntain lohipaloja
kermakastikkeessa.
(Siihen kalaan vaan koskee
raakana joku muu kuin mie.)
Sunnuntaina syödään paremmilta
lautasilta, pöytäliinan päältä, koko
perhe yhdessä. Kaikki kolme
poikasta omilla paikoillaan...
Enpä tiedä mitä se minusta
kertoi.
Mikä ruokalaji sinä olisit?
Ai niin, päivän parhaiten
mieleen jäänyt oppi oli:
Jos annat ihmiselle kalan
hän elää sillä yhden päivän.
Mutta jos opetat hänet kalastamaan
hän elää sillä loppuelämänsä.
Vanha kiinalainen sanonta
.Ai niin
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti