Translate

8.9.2007

Ole hyvä köyhille

.













Pienenä lapsena lempilukemistani, oli vintin puruista löytämäni Zacharias Topeliuksen Lukemisia lapsille-kirjat, joissa olleen yhden tarinan otsikon nimi on suora lainaus omaan otsikkooni. Topeliuksen jäljiltä luemme yhä monia ihania satuja. Niin kuin esimerkiksi Koivu ja tähti, joka perustuu kirjailijan suvun tosielämään. Tämä satu on erityisesti jäänyt mieleeni...

Topelius runoili esimerkiksi monia tänä päivänäkin tuntemiamme ja laulamiamme ja laulajien toivomuksistamme esittämiä rakkaita joululauluja.
Kuinka moni muuten tietää, että toista tuhatta laulun sanoitusta yhteensä runoillut Jukka kuoppamäki, on sukua kirjailija Topeliukselle, suoraan alenevassa polvessa? =)

Mutta aiheeseeni köyhyyteen, lisää esimerkkiä seuraavassa laulussa, joka oli mummoni suuren sankarin, monitaitoisen Tapio Rautavaaran kappale köyhästä miehestä ja hänen kuolemastaan. Rautavaara oli itsekin köyhästä yksinhuoltajaäidin perheestä, eli kuuluisuuteen ei tarvita rikasta elämänalkusysäystä.


Kerjäläisegenda/On kuollut ontuva Eriksson

On kuollut ontuva Eriksson ja moni on hyvillään,
Ei enää puistojen porteille hän laahusta kerjäämään.
Monet kyllä itkulla saatetaan alas rauhaan kalmiston,
Vaan sua ei itkenyt ainutkaan... Vai itkikö, Eriksson?

Ja nyt hän on puistonsa jättänyt, hän on saapunut taivaaseen.
Ei sisälle aivan, mut portille hän jäänyt on hattuineen.
Mene hiukan lähemmäs portteja, niin näät mitä luvattu on.
Voit itsekin mukaan toivoa... Vai voisitko, Eriksson?

Ei moista juhlaa nähnyt hän ole koskaan päällä maan,
Ja ihme - kerjäläiselle nyt almuja ojennetaan.
He nyt Luojan edessä näyttävät, miten hyviä hurskaat on,
Ja hattusi neuvoilla täyttävät... Se riittääkö, Eriksson?

Tuli ilta vihdoin taivaaseen ja portteja suljettiin
Ihan edessä miehen ontuvan ja avainta kierrettiin.
Maan päällä tämän jo kokea sait, se osasi ollut on,
Ja osasi myöskin on olla vait'... Vai onkohan, Eriksson?

Mies ontuu ääneti muurin taa ja nuttunsa turviin käy.
Tänä yönä sada ei ainakaan ja poliiseja ei näy
Paras takana taivaan porttien sinun varmaan olla on.
Olis liikaa musiikki harppujen... Vai oiskohan, Eriksson?

Rautavaara, Tapio, säv.,
san. Oiva Paloheimo,
sov. Georg Malmstén






Miten sinä suhtaudut köyhiin?
Rahanpyytäjiin?
Katastrofikeräyksiin?
Kerjäläisiin?
Kaupustelijoihin?

Olen joskus, tai aikas useinkin,
antanut viimeiset käteisrahani jollekin kerjääjälle, keräyksiin
ropoja, tai katusoittajalle... Joskus vaan ei ole itselläkään ollut valitettavasti antaa latin lanttia...

Kerran huonohampainen nainen oli myymässä
eurolla ruusuja kadulla. Vaikka olimmekin vailla yhteistä
kieltä, pysähdyin, annoin kaikki 10 euroani
taskuistani ja kieltäydyin kuitenkin ottamasta yhtään
kukkaa. Hän voisi myydä ne jollekulle muulle.
Hän purskahti itkuun ja halasi minua, ja aivan
selvästi, siunasi minut...
Siitäkin tilanteesta oli vaikeaa lähteä pois.
Jättää hänet siihen omaan elämäänsä.
Omatkin silmät kyynelissä...



Lapseni ovat kieltäneet, etten saa enää tehdä niin.
"Höpsö äiti!"
he sanovat.
"Kävele ohi!"

Mutta se on niin vaikeaa.
On hirvittävän vaikeaa "kävellä ohi"...
Kun tietää toisen tuskan.
Tietää, miten toisen on täytynyt kovettaa luontonsa, niellä ylpeytensä
ehkä myös ihmisyytensä ja alentua kerjäläisen tasolle,
jotta saa kaupasta edes hiukan ruokaa hengenpitimikseen...
(Kyllä omat lapsenikin tämän ymmärtävät, eivätkä ihan tosissaan ole kieltoa antaneet. Yhtä lauhkeita he ovat itsekin.)


Minä tiedän sen vaan niin jokaisella solullani,
kuinka joidenkin elämä on kovaa.
Kesällä liikkuneet kiellot olla auttamatta kerjäläisiä
pahensivat oikeasti nälkäänsä apua anovien ahdinkoa.
-Saivat ihmiset inhoamaan kerjäläisiä...
Tuon rahaksi kutsumamme paperinpalojen puute voi aikaan saada
ihmisissä odottamattomiakin tekoja.
Tosin, eivät kaikkien sydämet ole koskaan ennenkään
kerjäläisille lämmenneet.


Mutta mistä me voimme tietää, mitä heille on tapahtunut.
Mikä heidät on tähän elämäntilanteeseen ja ahdinkoon johtanut?
Kukaan ei voi koskaan sanoa, ettei itselle voisi koskaan käydä niin...
Elämästä ei tiedä, mitä se heittää eteemme.

Itse, myös apua odottamattomilta tahoilta saaneena,
tiedän, miten siitä avusta on kiitollinen.
Apu ei unohdu. Ikuna. Ainakaan minulta.



Mutta niin kuin kaikessa muussakin,
tässäkin kukin taapertaa tyylillään.
Ja tähänkin asiaan suhtautuminen, on verissä.
Peruja kotikasvatuksesta.
On se.
-Joko teet samoin kuin vanhempasi, esikuvasi.
Tai teet aivan päinvastoin. Periaatteesta.
Mie kuulun tuohon ensimmäiseen lokeroon. Oma Mamani antaisi vaikka viimeisen paitansa sitä tarvitsevalle. Ja voi miten usein olenkaan nähnyt Mamani auttavan heitä, joilla asiat eivät ole kaikkein parhaimmalla tavalla. Pyyteettömästi.
Ja tiedän teitä muitakin, jotka niin teette.
Olette hyviä köyhille. Avuntarvitsijoille. Hädässä oleville.
Se joko on omassa sydämessä se halu hyvään, tai sitten sitä ei ole lainkaan.

Puhumattakaan tosiaan siitä,
mitä Savisuti kommentissaan totesi, nimittäin
miten antaja saa hyvänmielenendorfiineja
antaessaan apuaan, lahjan, lahjoituksen...

Ja niin ikään Evelin muistuttaa omassa kommentissaan, ettei
se tarvitse olla materiaalista sen antamisen ja auttamisen.
Sehän voi olla vaikka jo pelkkä puhuminen jollekulle, hymy,
halaus surulliselle.
Tai voit auttaa tekemällä jotain lähimmäisen luona, hänen
puolestaan tai avukseen.
Sekin on antamista, jos näkee ettei toinen jaksa, ja auttaa silloin
tätä lähimmäistä omalla tavallaan.
Sekin on hyvyyttä.

Niin kuin TT Allan toteaa, ei elämänrikkaus ole elämän pääsisältöä,
vaan se on se elämänlaatu.
Taiteilijoiden kohtalona useimmiten, muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, on ollut elää köyhyydessä.
Ja niinhän se on että vasta kuolema tekee heistä suuria sankareita.
Ihmisen arvoa, on vaikea mitata.

Skyen pointti siitä, etteivät ihmiset juuri uskalla edes kohdata
muita ihmisiä, on valitettavan totta.








Kuva Iitin kirkosta
.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuudenkodissani äitini antoi aina kaikille tarvitseville ja samaa oppia olen jatkanut. Koskaanhan ei tiedä mikä itsellä on edessä, rikkauksiin en ole tottunut koskaan. Itse ymmärrän, että jos olen jotain saanut se on tarkoitettukin osittain helpottamaan myös jonkun toisen taakkaa. Antajan ilohan on moninkokertainen.

Hallatarinoita kirjoitti...

Savisuti


Niin se siirtyy usein, sukupolvelta toiselle. Meidän käytöksemme.

Ja sekin on totta, että on onnellista antaa jotain jollekin.
Siinä saa itseensä hyvän mielen endorfiineja
kun näkee minkä vaikutuksen oma käytös on saanut aikaan.
Se halu hyvään...

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä nykyajan vitsaus onkin, aina kävellään ohi. Vaikka makaisit kadulla raiskattunarevittynäriekaleina, ketään ei kiinnosta, oma hyvinvointi on tärkeämpää. Jos pysähtyy, joutuu kohtaamaan toisen ihmisen ja se pelottaa.

Hallatarinoita kirjoitti...

Skye

Totta.
Ja liian usein pidetään ihmistä humalaisena.
Sairaskohtaus kun voi olla aina mahdollinen...


-Esim tuo linkkinä oleva
Tapio Rautavaaran tapaus... =(

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin oli jouluinen kuva ;)
ja jouluinen meininki jo nyt?
Hei ei kai oo kello sekasin , kesä aikaahan täs viel mennään :-w

Köyhää ja rikasta

Hyvin usein on taiteili kuollut köyhänä.
Ja kuollut taiteilija on se paras taiteilija.
Eli kuoleman jälkeen on arvostus vasta huomattu.
Rikkautta se kuitenkin on , kun pystyy näkemään elämän toisin, kuin se jokapäiväistä kortaankantava muurahainen.

Moniakohan taiteilijoita on pidetty tuon ontuvan Eriksonin kaltaisina.
Oltu hyvillään kun kummajainen mennyt.
Sitten vuosien kuluttua, kehutaan et meidänkylän poikiahan se.

Palsa esim. Ei varmaan ollut helppoa kittilässä,
mut toisen tulemisen jälkeen, kiasman näyttelyiden jne...
Kitilä on niin omanaan pitävä.

Miten minä köyhyyteen suhtaudun.
Se on osa, valinta, mitä vaan, osa karmaa tai vaan sattumien summa.
Kerjäämistä?
En minä voi ihan kaikkea kerjäämistä käsittää.
Kyllä köyhänkin on pystyttävä jotenkin vastaan tulemaan.
Onko se vaikka hymy, jonka almusta palkinnoksi antaa...
mutta kerjääminen ilman vastetta on jotain joka ei vaan toimi.
Mutta osaammeko me nähdä ja ottaa sen vasteen onkin toinen juttu.

No itse oikeastaan kaikesta rahasti irti olevana, kai, köyhänä (siis en edes tiedä kuinka paljon on tuloni ja rahavarani, rikkauteni tai laskuni)
En voi antaa mihinkään keräykseen edes minkään laista roposta.

Mutta esim. tuo ruusen myyjä mummeli,
on hyvä esim. hyvästä kerjäämisestä.
Sinä sait varmaan, hyvän vasteen roposellesi.
Paremman ja aidomman tunteen, kuin yksikään vihdeteollisuuden luoma virtuaali tunne.

No ei nyt enempää tästä.
Vaikkakin voisin tästä jatkaa ihan mielettömästi.

Koskettava postaus sinulta, oikeastaan pitkästä aikaa ;)

olet hyvä ihminen

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun kävin kommentoimassa runoani, rohkaisevaa. Oli jäänyt joku tiukka kommenttiesto blogiin päälle, nyt sinne voi kirjoittaa suoraan kommentteja...

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tämä kerjääminen ja rahan antaminen köyhille on ristiriitainen asia. Haluaisin auttaa, mutta kokemuksesta tiedän, että suurin osa rahoista päätyy alkon kassakoneeseen tai kaupassa kaljan ja tupakan ostoon. Tätä taas en halua kannattaa. Äitini usein on köyhiä auttanut, mutta liian usein olen tavannut muutaman minuutin kuluttua saman henkilön kaljaa ostamasta. =( Tuo ruusuja myynyt mummo ei varmastikaan tätä ole tehnyt. =)

Sitten taas nämä romaniasta tulevat kerjääjät...rahan heille antaminen kutsuisi heitä ensikesänä vain lisää. Heidän määränsä olisi vain eksponentiaalisesti kasvava. Toisekseen olen miettinyt, että miksi he eivät ole lentoliput (tai muut matkat) maksaneina menneet vaikkapa keräämään marjoja. Onko kyse työluvista vai jostakin muusta? Sen muistan tänäkin kesänä lehdestä lukeneeni, että romanialainen lääkäri tienaa kuukauden mustikoita poimimalla vuoden palkan, joten luulisi näille muillekin oikean työn kannattavan paremmin.

Toivottavasti kuitenkin muistamme autta lähimmäisiämme heidän tarvitsemallaan avulla. Sen ei aina tarvitse edes olla rahaa, seura ja joku ystävällinen sana on monille todella tärkeää arjessa jaksamiselle. =)

Hallatarinoita kirjoitti...

Voi The TT Allan =)
Kiitos ensinnäkin...

Minä haluaisin
olla hyvä ihminen
mutta olenkin VAIN ihminen.
Eli en aina niin hyvä...

Jouluntunne on ainakin miulla
sielussa jotenkin aina.
Koska tahansa saatan laulaa vaikkapa joululauluja...
Siksi ihan tahattomasti tuli kirjootettua Topeliuksen tutuista
lauluista. Onhan niissä mukana muutama esim
varpusista kertova joululaulu. =)
-Ovat ne linnutkin sydäntäni lähellä...

Tua on valitettavan raadollista ja totta,
että usea taiteellinen sielu saa kärsiä elämässään puutetta, vilua, nälkää, sairauksia, väärinymmärryksiä...
Ja kun hän kuolee, huomataan miten paljon kaikkea herkkää ja upeaa hän sai aikaan eläessään,
ja olisi saanut enemmänkin, jos olisi annettu mahdollisuus... =(

Toivon, että esimerkiksi siunlaisesi monilahjakkuus
ja herkkä taiteilija huomattaisi ja saisit sinulle
kuuluvaa arvostusta!
Vaikka et maallisesta mammonasta perustaisi, ymmärrän kyllä
elämänarvosi,
mutta sinulla olisi aina lämpöä, ruokaa, turvallisuutta
lähelläsi.

Jotenkin jatkuvasti odotan, koska media on kimpussasi
ja kehuu löytäneensä ihmeellisen taiteilijan. =)
Olen fanisi jo nyt. Älä umohda meitä sitten kun olet
kuuluisa ja suosittu. =))))

*hali*


Ahava
Kiitos itsellesi. =)
Blogisi oli mukava uusi tuttavuus jossa tulen
vieraileman useamminkin. =)


Evelin
Niin... miulle on sama, mihin avuntarvitsija laittaa sen rovon.
Hän laittaa sen siihen asiaan, joka hänelle on tarpeellista.

Ymmärrän kyllä tapauksia, joissa alkoholistin lisäalkoholin
hankinnan avustaminen on suorastaan häpeällistä ja eettisesti väärin.
-Jos esimerkiksi sillä alkoholistilla on perhe,
joka kärsii hänen juomisestaan...


Tuo on täysin totta mitä kirjoitat, ettei avun tarvitse missään
tapauksessa olla aina rahaa.
Ihminen voi olla lähimmäiselle hyvä
monin tavoin.

Ja jokaisella meillähän on oikeus tehdä oma päätöksemme
autammeko mitenkään lähimmäisiämme.
Sanommeko heille edes tervehdystä.

********

Mutta jos ajattelee,
miten muiden haluaisi itseään kohdeltavan...


*********

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen hokannut ihan vasta viime viikkojen aikana, että jotta voin auttaa tulevaisuuden suomalaisia, hyvä keino on tehdä ennaltaehkäisevää työtä ihmisten pahaa oloa ajatellen.

Ja sen ajatuksen pohjalta löysin itseni Lastenklinikoiden Kummit ry:n nettisivuille. Kyseinenkin yhdistys on hokannut, että "psykiatrinen hoito on hädässä" ja on alkanut mm. ajaa asiaa, että Peijakseen rakennetaan uusia lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tiloja. Ja jokaisen tuki tämän asian puolesta on tosi tärkeä! Korvien välistähän alkoholismiin ja muihinkin ongelmiin sortuminen alkaa.

Ja tässä vain yksi hyväntekeväisyyskohde-yhdistys muiden muassa.

T: S.

Hallatarinoita kirjoitti...

Ässä =)
On tosiaan vaikka kuinka monia kanavia, joihin muutamiakin ropojaan lahjoittamalla
voi auttaa jotakuta.

Sie olet löytänyt oivan tavan auttaa lähimmäisiä.

Sie olet auttanut myös minua
ja siten välillisesti lapsiani henkilökohtaisesti.
Kiitos siitä vieläkin.

*muistaa ikuisesti* <3

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on ainakin hyvä sydän, Hallatar! Mä kuulun niin epäilijöihin, jotka välillä antavat roposen tarvitsevalle, välillä kääntävät selkänsä. Kun ei koskaan tiedä, meneekö se apu todelliseen tarpeeseen...

Hallatarinoita kirjoitti...

Iines J =)

Uskon, että siullakin on hyvä sydän.

Sitäpaitsi kaikkia ei voi auttaa,
ainakaan helpolla ja yksinkertaisella tavalla.
On tapauksia
ja on tapauksia...

Anonyymi kirjoitti...

Romanialainen äiti pyysi rahaa ostaakseen lapselleen vaippoja. Satoi kaatamalla vettä. Minulla ei ollut yhtään käteistä, mutta kaupassa jouduin nieleskelemään kyyneleitäni ajatellessani pientä lasta kylmässä kaupan edessä. Annoin vaippapaketin, leipää ja hedelmiä.

Hallatarinoita kirjoitti...

Rusinasydän

Sinulla on ihan väärä nimi.
Se pitäisi olla AVARAsydän!

Teit hienosti... =)
Olit ihminen ihmiselle.


*lämmin halaus*