Maalla Maman miljöössä

.
























Yksi Pikkuveikan kasvattama auringonkukka on hiukan
erilainen kuin muut. Eihän kaikkien kukkien tarvitsekaan
olla samanlaisia tässä maailmankaikkeudessa.
Edes kaikkien auringonkukkien.
Vai mitä? =)
Erilaisuus on rikkaus.

Maman seurana oli mukava viivähtää pieni tovi hänen
idyllisessä pikku miljöössään. Hän on vuodessa tehnyt
tuosta paikasta ihan omannäköisensä ja mukavan.

Hiippailin pitkin pihaa ja napsin kuvia ja teinkin sen
oikein kreivin aikaan, sään puolesta.
Paria ikkunaakin fiksailtiin kahdestaan kunnes Pikkuveikka
saapui ajamaan nurmikkoa. Veikalla on tontilla oma pikku-
mökki jossa voi kesäisin yöpyä. Ja oma kukkaloisto mökin
ympärillä. Veikkani on siitä harvinainen mies, että hän
pitää kukista ja kasveista ja saa ne lisäksi kukoistamaan
ja kasvamaankin. Suinkaan kaikki tuntemani miehet eivät
piittaa viherasioista. =)

Mama laittoi meille ruokaa kuin silloin ennen, lapsena...
Veikka lähti kotiinsa ja mie jäin yöksi. Ihan ekaksi yöksi
tuohon mökkiin, jolla on ikää jo toistasataa vuotta.
Kuuntelin aikani kuulenko kummituksia, mutta olen
viimein nukahtanut kuin tukki maalaisilmassa, rauhan-
majassa. Enkä kuullut kummituksia mutta näin makoisan
unen, jossa Juha Veijonen oli ilman paitaa, ja lohdutti
minua jostain syystä oikein halaamalla! =D

Tänään meidän piti Maman kanssa puuhailla ulkohommia,
mutta vesisade piti meidät sisätiloissa. Mepä muistelimme
vanhoja, eikä saatu tikkuja silmiin. Kyyneleet me sen sijaan
väliin nauroimme ja väliin taas itkimme silmiimme.

Saimme kiinni puhelimella erään Mamalle tärkeän henkilön
jonka olimme luulleet aivan kadonneen ja olimme onnellisia
että hän olikin tallessa ja hyvissä voimissa.
Muistelimme haikeina mummoja, jotka molemmat ovat jo
manan majoilla. Ja väliin Mama kertoi lapsuudestaan...
Muistelimme varovasti myös Iso-veikkaani, jonka
kuolinsyytä emme vieläkään tiedä...

Mama-pieni...
Hänellä on syntymäpäivä ensi kuussa, ja hän suunnitteli
pienimuotoisia juhlia mökkitanhuville. Paljon kynttilä-
lyhtyjä ja slaavilaista tunnelmaa...

Kotiin tultuani varasin meille paikat Sibeliustaloon
Vesa-Matti Loirin konserttiin. Pikkuisen niin kuin
Maman synttärilahjaksi. Olin etukäteen kysellyt ensin,
tahtoisiko Mama päästä katsomaan ja kuuntelemaan
Tomi Metsäketoa, Jari Sillanpäätä, Vesa-Matti Loiria
vaiko Simo Silmua?
Heistä kaikista tiedän Mamin pitävän. Jarin kahdessa
konsertissa olemme jo olleetkin ja muista ehdokkaista
Mama ehdottomasti pitää eniten Loirista.
Nyt oli oikea aika. Nyt Mama pääsee näkemään yhden
suuren ihailemansa taiteilijan. Enkä miekään pistä
olleskaan pahakseni tällaista tilaisuutta. Päinvastoin. =)



On ihanaa järjestää ihmisille yllätyksiä. Mutta sen verran
pitää ottaa etukäteen selvää, millaisesta yllätyksestä
ihminen oikeasti olisi iloisesti yllättynyt. =)




PS: Nyt hyräillyttää tua 104-vuotias Nocturne...



.