.
Sähköpostiini saapui hetki sitten hyvä totuus:
Arjen keskeltä pieni-suuri tervehdys!
Niin kiire ei saa olla, että unohtaa ystävän!
Sääntö nro 1: Älä murehdi pieniä asioita.
Sääntö nro 2: Kaikki asiat ovat pieniä.
Sanotaan, että tarvitset minuutin löytääksesi ihmisen,
joka merkitsee sinulle jotain,
tunnin oppiaksesi arvostamaan häntä,
päivän, rakastaaksesi häntä,
mutta kokonaisen elämän unohtaaksesi hänet.
Kiitos... =)
Laitoin eteenpäin...
.
21.8.2007
Kaikki on suhteellista
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Todella osuva ja ajattelemisen arvoinen juttu! Tuskinpa minäkään koskaan unohdan ketään, joka on joskus ollut ystäväni, vaikka ei ole ollut joidenkin kanssa minkäänlaista yhteyttä yli kymmeneen vuoteen. Esimerkiksi muutamat yläastekaverit.
Tuosta alemmasta jutusta: katsoin miekin dokumentin. Olihan se vähän ristiriitainen, että onko nyt uusi laji löytynyt vai onko kyse sairaista nykyihmisistä. Toisaalta tuntuu aika oudolta, että niin pienellä alueella niin monella olisi ollut sama harvinainen sairaus. Toisaalta taas se olisi ihan loogistakin pienessä eristyneessä yhteisössä varsinkin, jos se sairaus on perinnöllinen (josta en kyllä tiedä).
Lunara =)
Hyvin oli kirjoitettu nua rivit tosiaan. Eihän oikeita ystäviä voi unohtaa. =)
Mie seurasin dokumenttia vain puolella korvalla. Taisin olal silloin tässä koneellani...
Sen kurkistin, kun sitä päällikköä mitattiin ja nosteltiin. =)
Mie jäin miettimään että jospa ne kiistellyt esineet ja ne luurangot, eivät liittyneetkään toisiinsa vaan olivat sattumalta samassa paikassa?
Kaunis ja vähän haikea mietelmä... Kiitos kuitenkin viime päivien ruusuista, pupuista, Nalle Puhista ja ties mistä muusta - hotkaisin ne äsken kaikki yhdellä kertaa ja nyt on ähky. Mutta samalla iloinen ja lämmin olo!
Kaunis ajatus ystävyydestä. Kyllä ne todelliset ystävät kulkevat tuolla sydämmessä läpi elämän, vaikka heitä ei tapaisikaan vuosiin ja muutenkin oltaisiin vähemmän tekemisissä.
Iines J
Mutta täyttä totta? =)
Olen onnellinen jos sie
löysit täältä jotain miellyttävää. =)
Oikein hyvää tätä päivää siulle,
Iines! =)
Lisbetti
Näin on.
Kyllä se vetää suun hymyyn korvasta korvaan kun tapaa rakkaan ystävän. =)
Siullekin kaunista päivää!
Lähetä kommentti