6.5.2013

Mielialanvaihtelupäivä





Viimeksi eilen tuntui siltä että luonnolla oli jonkinasteinen vaikea mielialanvaihtelupäivä. Juuri kun tuuli raikkaasti ja mie laitoin pyykkikoneen hyrräämään tuutimaan tummia pyykkejä puhtaiksi, jotka toivoin saavani kuivata ulkona tuulessa raikkaan-ihanan-tuoksuisiksi, alkoi sataa niin että peltikatto rymisi. Ikkunalaudalta iski lisää tippoja laseihin. Koko maailma oli harmaa ja vääristeli muotojaan valuvan veden takaa katseltuna. Sukkapuotiin vaaleanpunaisia lastensukkia kutoessa täytyi laittaa kattovalot palamaan.

Mies ihaili Lahdessa vanhoja autoja, kuvaten niitä linnunsilmäobjektiivillaan. Mie mieluummin ihmisjoukkojen karttelijana nauroin Frasieria ja Nilesia kotisohvalla. Yhdessä jaksossa vauvaa odottavalla Daphnella oli mielialanvaihteluita, siitä keksin säänvaihteluilmiölle saman nimityksen.

Hetken kuluttua aurinko jälleen pilkotti ilkkuen pilvienrippeiden takaa ja alkoi kuivattaa ikkunalasien pisaroita. Ilostuin. 
Pyykkikone lakkasi pesemästä aloittaen piipityksensä.
-Jos ei tehdä mitään niin se lakkaa piipittämästä- ei tehoa nyt.
Oli ne otettava pois koneesta, vaikka kesken kutimuksen on joskus ikävä nousta lämpimästä sohvanmutkasta kierivien pehmeiden lankakerien alta, ravisteltava pesukoneen suoltamat märät vaatteet sileämmiksi, ripusteltava ne puisin pyykkipojin telineeseen, joka oli jo niin matkalla taas pihalle, kunnes viimeisen märän sukan pyykkitelineeseen saatuani, alkoi taas sataa...  
Teline olikin loppujen lopuksi jätettävä vaan olohuoneeseen pyykkeineen. 


 

Onhan se ihanaa, kun sataa, koska sateen ja auringon luomasta voimasta puiden silmut turpoavat silmissä, nurmikko alkaa vihertää ja tulppaanit ovat kohta kukassa. Ne muutamat viime vuonna istutetut.
Ne kaikki edelliset taitavat tehdä enää pelkkiä lehtiä. Sekin kukka on niin jalostettu ettei kuki kuin kerran ja that's it. Kaupankäyntihän se on mikä kauppiaan elättää, joten joka syksy pitäisi hankkia uudet tulppaaninsipulit. Kaikilla ei sellaiseen ole varaa.

Blogini on muuten ihan epävirallisen virallisesti netissä kuulemma jonkinlainen "köyhyysblogi". Nimikkeen etuliite kuvaa kyllä hyvin taloudellista tilannettani. Ehkä nuo kaksi muuta blogiani jotenkin tukevat tätä kolmatta, varsinaista köyhäksi blogiksi miellettyä. Ken ties. Täyttä tottahan tuo on...

Mutta kevätkukista siis jatkaakseni: mie vaan katson, kuka pihalla jaksaa vielä kukkia ja kuka ei. Scillat ja krookukset onneksi jatkavat ahkerasti kukkimistaan ja jopa valtaavat lisää alaa uusille kukilleen kiitollisina siitä, että joku otti ne pihalleen. Oli olemassa joku, jolla oli niitä uskomaton ikävä ja jonka elämää ne voivat mielinmäärin ilostuttaa.

Minun viime syksyn pihauutuudet olivat pussukallinen tulppaaneja ja toinen pussukka helmihyasintteja, joiden piti muuten olla myrkyllisiä, jotta ei fasaani niitä sitten söisi.
Joku kuitenkin söi. Ihan nyt äskettäin. Monta hyasinttia, kaikki entiset jouluhyasintin alut sekä niitä ihka uusia helmihyasintteja. Joistakin helmiksistä otus söi vain lehdet ja jätti kukkavanan näkymään.
-Kohta kukkivat muuten nekin.

Ehkä metsäjäniksellä on nyt vatsavaivoja? Tai ehkä vaivat ovatkin f-linnulla? Ei ole ainakaan yhtään isoa lintua näkynyt johonkin aikaan. Tai kenties ne pelkäävät haukkaa joka huuteli tänäkin aamuna jossain ihan lähistöllä, kun mies lähti töihinsä ja mie rappusilla kuikuilin paljain varpain että missä, missä, enkä huutelijaa nähnyt...




 PS: Nämä tulppaanit on kuvattu vuosi sitten:  15.5.2012.

4 kommenttia:

  1. Una, sinä näjet sellaisia arjen pieniä juttuja joita moni ei koskaan vilaisekkaan ja saat minutkin ajattelemaan eri tavalla monesta asiasta. Pelkäsin jo vähä että lopetat blogis kun et enään kirjoita niin paljo kuin ennen. Tykkään kyllä kuvitasikin. Nyt oli tekstiä niin paljo että piti kahvikupponen ja pitkä makkaravoileipä ottaa ja lukea. KKiitos kun olet ja blogiasi kirjoitat!

    t:Eija :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eija ♥

    Reilu vuosi sitten sattuneen onnettomuuden jälkeen kirjoittaminen on toisinaan ollut vaikeampaa kuin ennen onnettomuutta.

    VastaaPoista
  3. Niin se vain on, että joku toinen päivä tuntee olonsa pirtsakammaksi, joku toinen päivä olo on puolestaan lähinnä alakuloa. Ei kait siihen aina syytä olekaan, me ihmiset ollaan vain viritetty siihen malliin ja vielä sekin, että aistitaan eri tunnelmat eri tavalla ja niin myös vastataan niihin.
    Sadeita on pidellyt täällä, mutta se tietää roudan katoamista pikku hiljaa. Hyvä niin.

    VastaaPoista
  4. Niin siis pitäisköhän mun korostaa tarinasta jotta luonnon vaihteluistahan mie tässä jutustelin... ?

    Njääh, ei mun kannata kirjootella pidempiä tarinoita.
    Ei oikeasti kukaan jaksa lukea kuin otsikon...


    PS: Mää korostin jotta luonnostahan mie höpötin. =)

    VastaaPoista


♥ Kiitos kommentista! ♥