19.9.2010

Rajoja etsimässä




Olemme tähän mennessä kolunneet aika monta myytävää taloa. Nuuskutelleet perinteisiä punaisia rintsikoita, katselleet vaaleita kivisiä ja puisia taloja, tarkastaneet yhden uuden huikean ökytalon, muutaman vanhemman maatilan, pari homeista taloa, -niin tosin, etten mie mennyt toisessa edes sisätiloihin- (nuuskuttelu, heti jo ulko-ovella onkin erittäin tärkeä seikka kodin etsinnässämme) tsekanneet erään datsan ja etelässä muutaman haciendan ja pienempiä kivitalohuoneistoja.

Siellä niitä samalla tuli ihailtua kuin muutakin seutua.
Itse asiassa havaitsimme lukemattomia myytäviä (Se vende) sekä vuokrattavia (Se alquila) asuntoja. Myyntihinnat olivat huippulukemissa, mutta vuokrat olivat Suomen vuokrasummia edullisempia. 



Mallorcalla asuu paljon muualta saapunutta väkeä. Saaren historia sisältää lukemattomia valloittajia, (arabit, roomalaiset, vandaalit, maurit, ranskalaiset, jne) joista viimeisimpiä ovat varmaankin saksalaiset joita asustaa saarella yli 50 000. Brittejä on reilut 6000. Ruotsalaisten lukemia en löytänyt enkä suomalaisten.
Turistipaikoissa näkyy ja kuuluu olevan henkilökuntana monien eri kansallisuuksien edustajia.

Kerrotaan, että saaren ensimmäinen baariräyhääjä oli amerikkalainen näyttelijä Errol Flynn 50-luvulla. Siitä alkoi turismin kasvu. Nyt räyhääjiä on enemmän kuin oikeasti saarelle sopisi. Minua ainakin säälitti se, miten turismi on valloittanut koko kauniin saaren... =/




Ehkäpä siksi näitä haciendoja on myynnissä niin monia? Jospa alkuperäiset saarelaiset ovat kyllästyneet turismin tuomaan ympärivuorokautiseen levottomuuteen ja myyvät tilansa pois kalliilla, sen rahasumman ollessa ainoa, mitä kouraan muistoksi maasta jää, muuttaessaan vaikkapa manner-Espanjaan jonnekin hiljaisemmalle seudulle? Silloin lienee aivan sama, kuka on ostaja ja mitä kansallisuutta hän edustaa.



Paikallis-TV:stä tulee ohjelmia saksaksi ja espanjaksi dubattuina. Saksalaisella F-kuski Shumilla on huvila saarella. Samoin Michael Douglasilla perheineen melkein kokonaisen kylän verran tilaa. Rahalla saa ja hevosellakin vielä pääsee tällä saarella.





Rajat luovat turvaa. Tuossa on seinä, jonka sisäpuolella on minun aluettani. Minun henkilökohtaista reviiriäni. Paikka minun rakkailleni. Tuossa menee pihalla raja, on se sitten vuokrattu, ostettu omaksi (= pankin talkkarin kämppä), aidattu tai näkymätön, niin sitä toivoo läsnä asuvien ja ohikulkijoiden kunnioittavan. Rajaloukkaus tuntuu tungettelevalta varsinkin jos tungettelija vaikkapa päästää jälkikasvunsa riehumaan reviirirajani sisäpuolelle, tai aikuinen itse seisoo reviirini rajalla tuijottamassa "naapuri-paapurin" takapihaa siellä oleskellessani. Se häiritsee.
Itsekään en mene kenenkään rajoille tuijottelemaan, kenenkään ikkunoista kurkistelemaan, kenenkään etupihalle vieraideni kanssa möykkäämään, repimään naapurin istutuksia, tai päästä vaikkapa lemmikkejäni syömään naapurin puutarhasta iloista kesäistä västäräkkiä.

On tietenkin täysin eri asia, jos sen rajan ylittäjällä on oikeasti ja hyväntahtoisesti asiaa minulle tai hän tulee jopa auttamaan minua jossakin asiassa tai tulee kyläilemään jne. Silloin rajan ylitys on sallittua ja suorastaan suotavaa.

Yhtä lailla niiden konkreettisten aitojen kuin näkymättömien rajojenkin ylittäminen ja epäkunnioitus tuovat turistikohteissakin vakinaisen kansan mieleen levottomuuden aaltoja. Tulee äkkivarmasti tunne, että nyt riittää. Joko he tai minä lähtee nyt jonnekin muualle. Se vende... Tiedän jotenkin nahoissani sen tunteen. Katse hakeutuu muille seuduille ja mieli punnitsee kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, uusia, vielä tuntemattomia rajoja itselleen asettaen. 




Miekin syyllistyin kyllä turistina ihan tahattomaan pieneen rajaloukkaukseen, ihailtuani komeaa vanhaa kivistä aidantolppaa eräällä takapihalla. Olin kohdistanut kamerani tuohon kiviseen kauneuteen, kun talon takaovi aukesi muutaman metrin päässä ja nainen asteli pihalle ottamaan kuivumassa olleita pyykkejään pois narulta. Minä hämmennyin kamerani kanssa, vaikka seisoin aidan takana kadulla. Me tervehdimme naisen kanssa toisiamme, laskin kamerani ja jatkoin matkaani Hanin perään kipaisten. Kuva aidantolpasta sai jäädä. Olin ihan nolona. Tunsin itseni punastuneeksi paparazziksi. Tarkoitus ei todellakaan ollut kuvata narulla olleita bikineitä, vaan sitä ikivanhaa kivitolppaa. Toivon että nainen ymmärsi.

Ehkäpä joku toinenkin esteetikko oli sanonut joskus kauniiksi hänen silmiensä ohella
myös takapihan aidantolppaa?







*Vapaamuotoiset lainaukset teoksesta: Näe ja koe Mallorca, Tammi

3 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Kuvat kertovat :)

Sooloilija kirjoitti...

Olipa niin hyvä ja tyhjentävä juttu, että on vaikea kommentoida. Pitää sulatella.. Kuvat tosiaankin kertovat kaiken, kuten Isopeikko tuossa yllä toteaa.

Una kirjoitti...

Isopeikko

Sooloilija


Näin ne tekevät...