In my dreams

-

Kun riisuu kotia joulukoristeista
tai kantaa kuusen varastoonsa,
voi samalla kuunnella tätä:



Ah, Robert Downey Jr...



*Laittaa silmät kii ja kuuntelee.
Silloin ei haittaa,
vaikka kuva
ja ääni eivät synkkaa...*

*Ja unohtaa sen
joulukuusen...*



-

Vanhemmuus oppiaineeksi

-






















Sun Äitis tarttui tämän nykypäivän tärkeään aiheeseen.
Ei netistä voi opiskella kaikkea. Esimerkiksi vanhemmaksi tuloa.
Siihen on saatava neuvoja. Se pitää konkreettisesti tiedostaa.
Jos ei siihen asiaan neuvoja ole hyvin esimerkein isossa sisarusparvessa ja rakastavien vanhempien hoivassa saanut, ei niitä kyllä mistään nettisivultakaan opita.

Miun mielestäni jo peruskoulussa voisi olla oppiaineena, millaista
on olla äiti, isä, perhe. Vähintään pari tuntia viikossa lapset
opiskelisivat ongelmanratkaisuja ikänsä edellyttämillä kursseilla
että sitten aikanaan osaisivat olla rakastavia vanhempia. Mukana
olisi aina virtuaalivauvanukke, joka vaatii hoivaa aina. 24 h/vrk.
-Ja se nukke vaatisi ihan oikeaa hellää kohtelua...

Muut lapsen ikäkaudet ja ongelmat voivat olla vaikkapa videoilla,
joiden katsomisen jäljiltä pohdittaisiin yhdessä, mikä ratkaisuksi
inhimillisiin ongelmiin, ihan nuoruuteen asti. Ylemmillä luokilla
voitaisiin luokan kanssa ratkoa vaikkapa jo ihan olemassa olevia
oppilaiden omia ongelmia anonyymisti. Ongelmienratkaisutaito
on hyödyllinen kaikessa elämänkulussa.
Oppiaineina olisi ihmisyyttä. Lähimmäisyyttä. Läheisyyttä.

Vaikka ajattelisi jo lapsena, ettei koskaan hanki omaa jälkikasvua,
olisi se silti erittäin hyödyllinen kurssi, sillä kukin saattaa vaikkapa
päästä kummeiksi tai kenties työelämässä tekemisiin lasten ja
nuorten parissa. Vanhemmuus ja lähimmäisyys oppiaineiksi, please.


-

Lupauksia?

-

Huomaamatta

-

Tätä uutta vuotta
on kulunut
jo päivää kaksi kokonaista
Ihan huomaamatta
Itse olen vielä uudistumatta
Lupaukset lausumatta
Kuulle kuiskaamatta
Oikeastaan ne kannattaakin
jättää lupaamatta
Tuokoon päivät
mitä mukanansa tahtovat



Una Reinman









-

Äitien neulomat villasukat

-

















Kävimme Nunnukan ja Hanin kanssa ajelulla ja kaupoissa. Ennen lähtöä kiskoin päälleni pitkän kirppispalttoon ja piilotin sen alle minimekkoni ja mustien pitkien kalsarien puntit mää tungin villasukkineen nilkkureihin ja selitin pukiessani, ettei kukaan katso, mitä mulla on päälläni.

Menimme sitten käväisemään eräänlaisella kirpputorilla. Siellä oli myynnissä uusien tavaroiden lisäksi myös vanhaa tavaraa. Olimme ainokaiset asiakkaat, ja kauppa oli auki enää viitisentoista minuuttia. Kävelimme paikan päästä päähän ja ihailimme korkeita puutuoleja, vanhoja, jatkettavia ruokapöytiä, kattolamppuja, siniruusukukallisia lautasia, peililipastoja ja korkeita vaatekaappeja ja mie näin ne kaikki jo ihan kuin leijuvan vanhaan isoon saliin ja pöydän jatkettuna pitkäksi ja peitettynä juhlavaan valkoiseen muliinilankakuvioin koristeltuun pöytäliinaan ja siniruusulautasiin ja juhlat voisivat alkaa ja...
Tosin Hani ja Nunnukka ihailivat varmaan kaikkea muutakin mutta mun silmiini osuivat nuo kohteet.
Jossain vaiheessa vilkaisimme kelloa ja havaitsimme, että paikka suljettaisi justiinsa. Kävelimme kohti ulko-ovea ja ohi kassan, jolla istuskeli nuorimies, joka yllättäin puhkesi puhumaan meitä katsoen:

- Tää nyt on varmaan aika erikoinen puheenaloitus, mutta mä huomasin että sulla on samanlaiset villasukat ku mulla...
Kun mies aloitti puheensa, me Nunnukan kanssa katsoimme ensin toisiimme ja sitten jalkoihimme ja pamautimme samalla kovalla pamauksella päämme yhteen. Auts-auts-auts! Naureskellen ja otsiamme hieroen vilkaisimme, että kyse oli miun sukistani, jotka olivat jääneet nilkkurien alta näkyviin liilan reunuksensa ja harmaan raitansa verran. Nostin hiukan jalkaani esiin palttoon alta piilostaan, jolloin mies tokaisi:

- Ai mut sulla on niissä valkoistakin!
- Nää on vaan mun äiti kutonu mulle, mies jatkoi leveesti hymyillen
ja omia villasukkiaan housunpunttiensa alta iloisen ylpeesti esitellen.
- Niin nämäkin on mun äidin kutomat, mää huikkasin takaisin.
- Mut sulla on valkoistakin niissä. Ei ne sit ollutkaan samanlaiset.
- Nii. Ei oo sama äiti, mää jatkoin, ja Nunnukka ja Hani naureskelivat.
- Ei ku mä aattelin että onko tää joku äitien muotisukkamalli, mies selitti.
- Aijaa, mää nyökkäilin hymyillen, ennen kuin iski jo lievä paniikkivaivautuneisuus ja jatkoin:
- Ei mut nyt me lähdetään ja tullaan ens kerralla vähän isomman lompakon kanssa, mää selitin ja kuljin kohti ovea Nunnukka kannoillani.
- Ja paremmalla ajalla, Hani jatkoi ja me kaikki pujahdimme ovelle, ja mies seurasi perässä.
- Ja mä laitankin tän just nyt kiinni. Näkemiin.
- Näkemiin, moi, moi, mekin huikattiin ja ulkona hieroin vielä tyttären päätä ja pyytelin anteeksi kun sillai olin otsaansa törmännyt. Mies nosti ulkona seisoneen mainoskyltin liikkeen sisäpuolelle ja katosi.
Me naureskelimme automatkalla, jotta kyllä ne ihmiset sittenkin katsoo, mitä mulla on päälläni. Kääks! =) Mie kun luulin olevani näkymätön ja näkyväni konkreettisesti vain rakkailleni.

Kuvassa reunaa uusimmista polveen ulottuvista ihanista joululahjasukistani. Maman neulomista tietenkin. Mutta nuo eivät suinkaan olleet sinä päivänä jalassani, vaan yhdet vanhemmat Maman neulomat... =)



-

Mikä on villapaita?

-

Miihkali sai joululahjaksi vitsikirjan
jossa todetaan:

"Villapaita on vaate
joka puetaan lapselle päälle
kun äidillä on kylmä. " =)





Heräsin paleluun, mutta taidan tyytyä
villasukkiin ja pitkähihaiseen paitaan,
hiipiä keittämään kupin teevettä ja
pujahtaa teen juotuani takaisin peiton alle.
Olen taas ihmeyökuhkija.
-

Kuutarinoita 2: Kuoleeko kuu?

-
Lähijärvikin on jäätynyt. Aiemmin kuin viime
ja toissa talvena. Ihme on tapahtunut.

















Lapsena opin helpon säännön jolla voi katsoa mikä aika kuusta
on nyt meneillään ihan kuuta katsomalla.
Missä vaiheessa kuun matka on taivaallamme.
Onko se uusikuu vai jo vanha, poistuva ja kohtapuoliin taivaalta pois katoava:
Kun laitat taivaalle mielessäsi pystysuoran viivan kuun
sirpin vasemmalle puolelle, saat siitä kirjaimen joka on joko
P - pullistuva, eli uusikuu tai k - kutistuva, eli vanha (kuoleva) kuu.
Helppo sääntö lapselle, joka tietä vasemman ja oikean eron...

Jos tuon kuvassa olevan kuun eteen laittaa sen pystysuoraviivan,
niin kumpi kuu on kyseessä? Uusi vai vanha?
Onko siulla jotain muuta muistisääntöä kuun tilan katsastamiselle?
Joo, tiedän että allakastahan sen näkee... ;D





*Katsoo allakkaa hyvin harvoin,
eikä siksi muista edes tuttavien
nimipäiviä...*

-

Kuutarinoita: Kuu-Ukon nenä

-















Kuten edellisestä postauksestakin ilmeni,
epätäydellinen on kiehtovampaa kuin täydellisyys
mihin tosin niin moni pyrkii,
että karsii kaiken vähemmän täydellisen
pois ympäriltään...




Olen likinäköinen. Sehän ei ole mitään sen
vakavampaa kuin silmän taittovirhe. Miulla se korostui
jokaisen kolmen muruseni odotuksen myötä. Jouduin uusimaan
silmälasejani ja piilareitani jokaisen odotuksen jälkeen. Arvot
suurenivat kolmesti. Ja nyt myöhemmin on jouduttu arvoja
korjaamaan pienemmiksi. Silmien taittovirhe muuntautuu. =)

Jos katson puolikuuta ilman laseja tai piilareita, näen kuun
hahmon kahtena. Tietyllä tavalla katsellessa kuun puolikkaat
ovat allekkain jolloin näyttää siltä, että kuulla oikeasti on nenä! =)
Olenkin siten tullut sellaiseen tulokseen aatoksissani että hän,
joka keksi alunperin piirtää Kuu-Ukolle nenän, oli likinäköinen.
Tai siis öhm, hän omasi taittovirheen silmissään. =)
Hän näki miun laillani kuun puolikkaalla nenän...

Samoin, jos katson täysikuuta ilman apuvälineitä, näen sillä silmät ja ison suun...
Ilman epätäydellisyyttä, eli likinäköisyyttä, tällaisiakaan havaintoja
ei olisi kukaan koskaan keksinyt. Tietenkin ripaus mielikuvitusta
lisää tenhoa... =)

-