Elosalamoita, villisikoja ja virvatulia

 

 

 

 

Kiertelimme lauantaina tätä kaunista mökkisaarta eväiden kanssa, koska olimme päättäneet nähdä auringonlaskun sekä rantojen tulia, olihan tulossa Muinaistulien yö. 

Mökkimme sijaitsee tämän suuren saaren itärannalla, joten siellä näkyvät paremmin luonnollisesti auringonnousut, mutta laskut harvemmin, koska puut... 

Siispä ajelimme Vilsandin kansallispuistoa kohti ja kuvasin samalla kännykälläni ja kamerallani kauniita teitä Hanin ajaessa, kun hän yhtäkkiä jälleen jarrutti. 

Täällä on mm hirveästi peuroja, joita saa koko ajan varoa autolla ajellessa. Tällä kertaa jarrutuksen syy ei ollut peura vaan hieman pienempiä, mutta vihaisempia eläimiä: villisikapesue emoineen! 

 

 

Emo ja yksi porsaista ehti ylittää jo tien ennen kuin sain kamerani esiin ja napsaistua pari pikakuvaa niistä. Siinä ne köpöttivät häntä pystyssä kohti metsän suojaa. 

Villisiat liikkuvatkin yleensä öisin. Onneksi olimme autossa koska emo saattaa olla vihamielinen ihmisiäkin kohtaan, kun sillä on porsaita... 

- Vaikka en minä näitä kyllä silittelemään 

olisi mennytkään! 

 

Auringonlasku tuli kuvattua, merta ja aaltoja ihailtua ja eväskahvit juotua Vilsandin autiolla rannalla. Seuranamme oli vain aaltojen hiekalle tuomia kuivuneita ja kuolleita meduusoja. No, oli siellä eläviäkin vedessä... 

 Auringon katoamisen kuvattuamme suunnistimme autolle ja Hani käänsi autonnokkaa kohti pohjoisempia rantoja, koska tuskin kansallispuistoissa saa sytytellä nuotioita rannalle. - Joku oli kyllä sinne metsään sytyttänyt nuotion mutta sitä emme menneet kuvaamaan... 

Kuusi peuraakin näimme sinä pimeänä iltana, eri paikoissa. Jotkut niistä seisoskelivat tien vieressä mutta suurin osa ryntäsi auton edestä tien yli. 

 

 

Jonkin matkaa ajettuamme Veeren sataman tienoilla näkyikin nuotion kajastusta. Pysähdyimme ja otimme kamerat mukaan, lähtien uteliaana katsomaan tätä tulta. Tuossa se sama on sivun ylälaidassa. Komea nuotio olikin! Sitä ylläpitivät mies ja nainen, ja mies osasi suomeakin ja kertoi miten kansalla on täällä maassa tapana kerran vuodessa kokoontua rannoille ja sytytellä tulia. 

Ihailimme nuotion paloa, miehen muitta mutkitta napattua läheisestä männystä oksan ja tuikattua senkin tuleen  palamaan. 

Kiitimme tästä maagisesta hetkisestä, meidät toivotettiin tervetulleiksi ensi vuonna uudestaan ja jatkoimme matkaamme etsimään muita tulia, joita näkyikin rannoilla ja jopa ihmisten pihoilla palamassa. Myös eräällä leirintäalueella, keskellä kenttää, paloi komea kokko. 

 

Mutta minuapa alkoikin jo väsyttää, olihan kello jo paljon ja kurjet olivat herättäneet minut jo aamuviidelta mökin ylilennollaan kiljuen, (ne lentävät päiväksi lähipelloille ja palaavat yöksi toisaalle) ja pyysin että mentäisiinkin kotiin. Hanin ajellessa kakkoskotia kohti näimme taivaalla katulamppujen kohdilla jotain kummallista. 

 Ilotulitustako? 

Se tuntui näkyvän seuraavan sataman suunnilta ja Hani ajeli sinne päin, taivaan vilkkuessa ja välkkyessä vähän väliä. 

 Satamassa oli jo muitakin ihmisiä kovasti seuraamassa ihmellisiä välähdyksiä, joiden päättelimme olevan elosalamoita meren yllä. Siellä seassa näkyi myös pienempiä valoja, olisivatko sitten niitä runollisia virvatulia, välkkymässä isojen leimahdusten alapuolella. 

Kaikenkaikkiaan hurja kokemus nähdä tällaisia luonnonihmeitä! Kuvasin niitä kyllä kännykällä mutta videoni on niin surkea ettei siitä ole tänne... Joudut vaan mielikuvittelemaan tämän kaiken!

Samaan iltaan mahtui paljon koettavaa ja nähtävää.