Muistathan sinä sen
rakkaan oman nallen
Se on pehmeä
se on halittava
se tuoksuu tutulle
ja on niin rakas
ja tärkeä
ettei ilman sitä
tule millään unta
-Una Reinman
Monista rakkaista Teddy-, pehmo-, ja nallekarhuista on tullut hyvin, hyvin kuuluisia vuosien mittaan, kuten vaikkapa Nalle Puhista, Winnie-the-Pooh, (s. 21.8.1921) joka kaikessa hiljaisuudessa muuten vietti 100-vuotispäiväänsä nyt viime elokuussa!
Ensimmäinen yleisölle julkaistu kirja hunajaa suuresti rakastavasta, sympaattisesta keltaisesta, punapaitaisesta nallesta ilmestyi sittemmin viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1926, jolloin Nalle Puh oli 5-vuotias ja Christopher- poika puolestaan jo 6-vuotias.
Nallen iästä on tosin spekulaatioita, pitäisikö ikä laskea vasta julkisen kirjan mukaan, jolloin nallevaari olisi "vasta" 95 -vuotias? Mutta jos kysyt sitä itse Nalle Puhilta, voit saada vastaukseksi kovin ympäripyöreän, NallePuhmaisen vastauksen, jossa ei joskus ole päätä eikä häntää.
"Kun on Hyvin Pieniälyinen Karhu, saattaa joskus käydä niin että kun Ajattelee Asioita, sitä saattaa Ajatella Sellaisia Asioita jotka ovat aivan Asiallisia silloin kun ne ovat vielä päässä, mutta muuttuvat kokonaan kun ne tulevat esiin kaikkien nähtäviin." A.A.Milne/ Nalle-Puh
Toinen vanhempi, tunnettu nalle on Roope Karhu, Rupert Bear. Roope on valkoinen karhu jolla on yllään punainen villapaita sekä keltaruudulliset housut ja kaulahuivi, (s. 8.10.1920).
- Hän vietti parisen viikkoa sitten jo 101-vuotissyntymäpäiväänsä!
Hänet ideoi aluperin sarjakuvahahmoksi kirjailija ja taiteilija Mary Tourtel. Roope oli kyllä alunperin ruskeakarhu, mutta Express -lehti leikkasi värikustannuksia joten karhu muuttui valkoiseksi. Mary lopetti Roope-sarjakuvan piirtämisen vuonna 1935 kun hänen näkönsä alkoi heiketä. Roope on sittemmin seikkaillut sarjakuvien lisäksi elokuvina, piirrossarjoissa ja pehmoleluina maailmalla.
Emmekä saa unohtaa tämän joukon nuorinta, Karhuherra Paddingtonia, Paddington Bear, (s.13.10.1958) joka hänkin täytti kaksi viikkoa sitten kokonaista 63-vuotta!
Paddingtonilla on päällään kulunut, punainen hattu, sininen duffeli-takki ja usein myös kumisaappaat. Karhuherralla on aina mukanaan matkalaukkunsa, jossa hän kantaa tärkeimpiä esineitään, kuten passiaan. Paddington on aina kohtelias ja hyvää tarkoittava, vaikka hänen ponnistelunsa päättyvätkin usein katastrofaalisiin tuloksiin. Tämän nallen intohimona ovat marmeladivoileivät ja kaakao.
Kirjailija Michael Bondin kerrotaan keksineen Karhuherra Paddingtonin, nähdessään Lontoossa jouluaattona vuonna 1956, lähellä Paddingtonin asemaa sijaitsevan myymälän ikkunassa nallepehmolelun. Se oli ainoa liikkeessä oleva pehmonalle ja Bond osti sen vaimolleen.
Pehmolelu inspiroi Bondia kirjoittamaan karhun tarinan. Kymmenen päivän kuluttua hän oli kirjoittanut ensimmäisen Paddington-kirjansa, joka julkaistiin lopulta kaksi vuotta myöhemmin.
Nallepäivä 🧸
sai alkunsa 119 vuotta sitten, vuoden 1902 karhujahdista, johon osallistunut USA:n silloinen presidentti Theodore Roosevelt kieltäytyi ampumasta pientä karhunpentua.Tapaus sai runsaasti julkisuutta ja pian lelunalleja alettiin kutsua Teddy-karhuiksi presidentin lempinimen mukaan.
Siksi kansainvälistä nallepäivää vietetään vuosittain Rooseveltin syntymäpäivänä, 27.10. eli juuri tänään.
Ja miau, tänään on myös
Mustien kissojen arvostuspäivä, tai
#BlackCatAwarenessDay
❤❤❤
Nallepäivän lisäksi täytyy toivottaa siis
myös miaukavaa mustan kissan päivää!
Lähteet:
Wikipedia
Days of the year
Checkiday
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti