Hae tästä blogista

18.6.2020

Hyvää Juhannusta










"Juhannuksena luonto on vehreimmillään ja kasvit alkavat tehdä hedelmää. Samoin ajateltiin ihmisestä, ja moni juhannustaika ennustaakin naimaonnea. Tunnetuin taioista on kukkien tyynyn alle laittaminen ja tulevasta puolisosta uneksiminen. Taiasta ja kukkien määrästä on useita variaatioita eri puolilta Suomea.
- Ennen siihen ei kylläkään liittynyt ajatusta romanttisesta rakkaudesta modernissa mielessä, vaan taustalla oli ajatus toimeentulon turvaamisesta ja suvun jatkamisesta. Nuoret naiset ja miehet tietysti toivoivat mieluista puolisoa: kilttiä, kunnollista ja sellaista, jonka kanssa yhteiselämä sujuisi.




Juhannus on ollut vanhastaan kukkien ja tuoreiden lehvien juhla, siksi myös taiat liittyivät vahvasti luontoon. Nykyäänkin taloa ja pihaa koristellaan aattona juhannuspuilla, lehdillä, oksilla ja kukilla. Ennen koristelulla oli tärkeä maaginen merkitys, niillä varmistettiin karjaonnea ja esimerkiksi lattioiden runsaalla lehdityksellä taattiin hyvä rehuvuosi.



Vaikka sananjalka ei kuki koskaan, uskomusten mukaan juhannusyönä saattaa nähdä senkin tapahtuvan. Jos joku onnistuu saamaan haltuunsa sananjalan kukan siemenen, hän saa erityisiä taikavoimia, kuten taidon muuttua näkymättömäksi. Uskomus oli niin voimakas, että vuonna 1612 Ferraran yleisessä kirkolliskokouksessa katolinen kirkko kielsi sanajalan siementen keruun juhannusyönä."




Suomalaiset juhlivat kaikkia juhlapäiviään jo niiden aattoina. Siksi Juhannusaattokin on monelle juhlavampi päivä kuin vaikkapa Juhannuspäivä


Tietenkin olisi mukavaa jos Juhannuksen sijaintiin ei koskettaisi allakantekijöiden taholta, jotka siirtelevät juhlapäiviä siksi, etteivät suomalaiset vaan saisi liikaa vapaapäiviä keskelle viikkoa... 

 23.6. Aaton päivä voisi aina olla Juhannusaatto, (josta yhteydestä se on varmaankin nimityksensäkin joskus muinoin saanut) ja Juhannuspäivä saisi aina sijaita 24.s kesäkuuta, Jussin päivänä.







Taas on aika auringon


Kun taas on aika auringon, niin uskon, siinä taikaa on.
Mä sulle taitan kukkasen, kun vastaan riennät nauraen.
Ja tanssipaikan suuntaan päin näin lähdetään me käsikkäin.
Sun naurus tarttuu ihmisiin, ja uskon jälleen haaveisiin.

Ihmisten mielet lannistaa talvella pakkassää.
Reippaankin miehen astuntaa huopanen hiljentää.
Tuntuu kuin vuotta kymmenen jatkunut talvi ois.
Nähdessäs vihdoin peipposen heität taas turkin pois.

Juhlat kun Jussin päivän on, silloin taas tarkenee.
Loisteessa öisen auringon yksin en taikaa tee.
Kokkoihin liekit leimahtaa, samoin myös sydämiin.
Monikin kenties ehdottaa toiselle: ”Eikös niin?”

Kun taas on aika auringon,… 

suom. san. Jukka Virtanen 
sov: Jaakko Salo 
esittänyt mm: Reijo Salminen

19.6 on muuten myös sellainen kuin Varvastossupäivä...


20.6. On Päivänvalon arvostuspäivä 
& Juhannuspäivä 














Minä toivon Sinulle
onnellista Juhannusta!








 

Sunnuntaina, 21.6. on 









6 kommenttia:

  1. Mahtavaa ja taianomaista juhannusta sinullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista
  2. Hyvää jussia sullekin!
    T: Sini

    VastaaPoista
  3. Toivon sullekkin oikein hyvää juhannuksenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista