Tänään on
Enkelivauvoja syntyy vuosittain 150 - 200.
Lapsen menettäminen raskauden loppuvaiheessa on erityinen suru
surtavaksi. Jokainen perheenjäsen suree omalla tavallaan. Surun
alkunäytökset tapahtuvat synnytyssairaalan miljöössä, jossa
samanaikaisesti iloitaan elävistä vastasyntyneistä. Äiti tai vanhemmat
viipyvät lyhyen aikaa sairaalassa. Vanhempien omien hallintakeinojen
tukeminen kriisin jokaisessa vaiheessa vähentää traumaattisia
alkuoireita ja auttaa surun kulkua. Sairaala on parhaimmillaan
turvapaikka. Sairaalan ja avohoidon yhteistyö on tärkeää, koska
menetys realisoituu kotona. Pahimmillaan sureva äiti jää päiväkausiksi
yksin kotiin miehen lähdettyä työhön. Vanhemmat eivät ensisijaisesti
halua psykiatrista hoitoa vaan tietoa siitä, miksi lapsi kuoli.
Jälkitarkastuksessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös äidin
psyykkiseen kuntoutumiseen: onko hän toipumassa läheistensä avulla vai
verottaako traumaattinen suru liikaa voimia.
(Lue linkistä koko artikkeli)
Itsenäinen
liikkuminen on yksi niistä perustoiminnoista, jotka määrittävät ihmisen
suoriutumista arjessaan. Vaikka näön heikentyminen olisi
lääketieteellisin kriteerein arvioituna melko vähäistä, saattaa
käveleminen olla joissain tilanteissa epävarmaa
ja turvatonta.
johon ei tarvita sanoja.
ja turvatonta.
Valkoinen keppi on näkövammaisen arjessa tärkein apuväline.
Vaikeasti näkövammainen tai sokea henkilö tarvitsee liikkumisen avuksi valkoisen kepin. Se on portaiden, kuoppien, reunusten, kulkureitin pintojen ja vyötärön alapuolella olevien esteiden havaitsemiseen. Kepin avulla aivot saavat tuntoaistin kautta näköaistimusta korvaavan viestin ohjatakseen liikkumistoimintoa. Lisäksi valkoinen keppi kertoo ympäristölle käyttäjänsä heikosta näöstä. Haparointi tai kompastelu saa luontevan selityksen,johon ei tarvita sanoja.
Tänään on myöskin
Maailman käsienpesupäivä, Yhdistyneiden kansakuntien aloitteesta vuonna 2008 ensimmäistä kertaa vietetty vuosipäivä, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomio hygieniaan.Käsienpesulla pyritään ehkäisemään ripulia. -Wikipedia-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti