18.8.2016
Surun mustaa rautalankaa
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Tuo runo ei sovi huonon runon kaavoihin...:)
Hih, Hannele! =)
kipeää tekee runosi, niinkuin totuus voi tehdä. siksi ei huono lainkaan
Kiitos Kaisumarjatta ❤
Kauniita on sinun runosi; monesti niin maaliin osuvia!
SS
Kiitos armas SS ❤
Lähetä kommentti