Keräsin Torremolinoksen rantahietikolta simpukankuoria niin että lopulta Hani alkoi jo topputella, etten saa poimia niitä yhtään enempää.
-Miksen?
-No onko noin paljon edes laillista kerätä niitä, pelotteli mies.
-Ei tämä nyt paljon ole. Muutama...
-Miks sä keräät niitä? Mihin sä niitä tarvit?
-Muistoksi...
-Nehän painaakin ihan hirveesti! Saat itse kantaa ne omassa matkalaukussasi!
-No okei. Nää riittää... Tällä kertaa... =)
Keräämäni simpukankuoret pestyinä hotellin kylpyhuoneessa...
Ei niitä nyt NIIN kauheasti ole. Vai? =)
Emme me pahemmin mitään tuliaisia tuoneetkaan tällä kertaa. Itselleni ostin pari puseroa, viime kesän hurjassa remontissa tuhoutuneiden tilalle. Mies osti fleecepusakan. Koetin saada hänet menemään espanjalaiselle parturille, jotta he olisivat leikanneet hänelle kivan, ihan uuden hiusmallin ja ajaneet partansakin, mutta ei tuo vanhoillinen mieheni suostunut. =)
Kaikki ei suinkaan tässä maassakaan ole paratiisia. Kerjäläisiä oli jonkin verran joka päivä jossakin päin, varsinkin kaupungeissa.
Syrjäkylillä emme nähneet kerjäläisiä. Hani ei koskaan anna mitään kellekään kerjääjälle, mutta minä aina hellyn. Voin niin samaistua siihen heidän olotilaansa...
Malagan lentoasemalle oli eniten kerjäläisiä. He penkoivat avoimia roskalaatikoita joihin turistit heittivät roskansa ja puoliksi juomansa juomat pahvimukeissa. Näimme, miten nämä ihmispoloiset kulkivat roskalaatikoiden reittiä, joivat muiden ihmisten juomien jämät ja laittoivat suuhunsa jonkun jättämän sämpylänpuolikkaan, tonkivat roskia...
Kentällä jaoin kaikki loput kolikkoni pois. Kuuromykkä mies sai kolikkoannoksen, nuori mies sai pari euroa kahviin, kuumeinen mies sai kourallisen kolikoita kun Hanin silmä vältti. Kuumeinen otti kämmenistäni kiinni kuin siunaten ja minä olin pahoillani ettei minulla ollut antaa enempää...
