Translate

29.12.2015

Jossain kukkivat ulkona joulutähdet


☆..☆..☆


Olipa ihastuttavaa ihailla kaduilla, puistoissa, katujen varsilla, 
parvekelaatikoissa, hotellin aulan koristeena kymmenittäin ruukuissa, 
pylväissä, istutuksissa, ihan kaikkialla,  
näitä ihania joulutähtiä. 


Katso, tässäkin niitä on pienen pellon verran
pyörätelineiden vieressä... =)

Ja ne olivat tosi kookkaita yksilöitä, 
eikä mitään rimpuloita! 


Joka paikassa oli tätä ihanaa punaista tähtisadetta.
Ja mikä ihaninta, ne saavat kukoistaa rauhassa ilman
ilkivaltaa...

Voi suloisuutta! 

Tähtiä siellä täällä... 



Kukkakaupan ovi voi tässä maassa olla apposen auki
jouluna ja kaikki punaiset tähdet näkyvillä...

Isonkaan joulutähden hinta ei ollut kuin muutama euroa,
mutta sellaista, yhtäkään, olisi ollut vaikea saada ehjänä
tuotua kotiin. Harmi. Siksi kuvasin niitä muistoksi.




Dusseldorfissa saksassa, tulomatkan
koneenvaihtopaikassa oli kahvittelupaikan
pöydillä sitten jo paljon pienempiä 
ja mitättömämpiä tähtiä. 






Kotona vaaleanpunainen tähtöseni oli
kasvattanut uusia versoja poissaollessamme.
Olin tehnyt sille vesialtaasta ja villalangasta
sellaisen kotokutoisen kasteluautomaatin,
ja sehän toimi. =)