Syksyllä, kun se aika koittaa, milloin kaikkea on enää vähän,
on yksikin kukkanuppu pieni aarre...
15.10.2015
Liljamuki
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Kaunis kuva !
Kaunis kuva ♥
Sievää.
Orvokit vielä kukkivat, pienesti...
Kiitos. ♥
Kiitos. ♥
Kiitos. ♥
Kyllä... Mutta ne ovat lähinnä nyt pakastettuja, eli kukka on näkyvillä mutta kasvi ei enää varsinaisesti kasva. =) Se on vain hengissä. Oikeasti nekin odottavat jo ensi kevättä. =) Niiden kukat saattavat aueta nätiksi vaikka lumihangen keskeltä tammikuussa jos on kaunis päivä. =)
Pakasta oikeasti maitopurkkiin ja anna kukkia ulkona pakkasten tultua.
tommottos
=) Sinnekö maidon sekaan vai kaadanko maidon ensin pois? =D
Juu, tiedän kyllä mitätarkoitat. Kukka vaan on ehtinyt jo kuolla... Nyyh.
Simmottis, tämmöttis... =)
Lähetä kommentti