Vuodesta toiseen se jaksaa hurmata
suloisella olemuksellaan ja joka ikinen
kevät on taimikaupasta napattava kainaloonsa
jonkinväriset uudet sellaiset.
Pelakuut.
♥
♥
Jollei sitten ole itse onnistunut talvettamaan
edelliskesän kasveja.
Tummanpunaisia yksilöitä kesäsateen jäljiltä.
Löytöruukussa kasvaa kaksi vaaleanpunaista
suloista, babykesämuratin kanssa.
Ovat olleet kasvihuoneessa hieman vahvistumassa.
♥
Ovat nyt vahvistuneetkin.
Perinteinen sävy,
josta Mamani pitää hyvin paljon.
Väri on tuttu miulle siis jo lapsuudesta.
Näitä on aina Mamalla kesäisin.
Ennen vanhaan kotikotona Mama talvetti kukat navetan
karjakeittiön ikkunalla tai alituvassa tjsp...
Oi niitä aikoja. =)
Tämän kukkakorillisen Mama toi minulle keväällä.
Nämä ihastuttavat vaaleanpunervat pelargoniat
bongasin keväällä kukkakaupassa.
Mie niitä hirveen kovasti himoitsin mutta lompakosta ei löytynyt
tarpeeksi edes yhteen kukkaruukkuun.
Siksi mie tyydyin vain ihailemaan niitä etäältä.
Ehkä ensi keväänä?
♥
♥
Muutaman valkoisen pelakuun hankin
kyllä täksi kesäksi lähimarketista ihan ensimmäistä
kertaa kokeiluun kuinka valkoiset kukkivat.
Ja kauniistihan ne kukkivat.
Ne täytyy vaan pitää sateelta suojassa,
jotta kukat pysyvät kauniina.
♥
PS:
Yksi neloskuvan vaaleanpunainen ja alakuvien yksi valkoinen ovat pärjänneet hyvin viiläessä vinttihuoneessa talvehtimassa ja pistokkaitakin on jo odottamassa ensi kesää.
Terveisin Una 18.1.2013
2 kommenttia:
Hehkuvia.
Onkohan nuo vaaleanpunaiset Morbackan pelargonioita? Minulla oli niitä yhtenä kesänä keittiön ikkunalaudalla.
Anna, harmi, kun ei tullut kuvaa otettua sellaisesta kulmasta jossa nimi olisi näkynyt. Olen tosiaan siun sivullasikin ihaillut niitä pelargoneja ja saattaisi kyse olla samoista. =)))
Ne olivat niin viehkoja ja somia... =)))
Lähetä kommentti