Aamusella teetä juodessa tipahti riisikakkusesta palanen mukiin ja siinä se taas oli! Sydän! Hani väittää että mie näen sydämiä kaikkialla, mutta tämän kyllä näkevät kaikki muutkin. Eikö vaan? Selvä sydän se on. Sellainen pyrstötähtinen sydän. Tuo valoa mukanaan.
♥
Me Hanin kanssa teimme suurlumiurakan eli putsasimme talon katon lumesta. Paksuimmillaan lunta oli yli puoli metriä tuolla aikas monen kymmenen neliön alueella. Nyt se sama lumi on painavana tylppähuippuisena alppijonona maan tasalla talon ympärillä.
Mutta me olimme, niin kuin Mama sen ihanasti totesi tekstiviestissään, oikeita ritareita, kun lumet poistimme. Tuntee tehneensä jotakin hyödyllistä eikä tarvii enää pelätä että katto tippuu niskaan. Sauna teki tuon lumisodan päälle toosi hyvää. Mie harvoin pidän saunomisesta, mutta nyt se oli paikallaan.
Ja ainakaan tulppaanin sipulit eivät nouse liian aikaisin kevätaurinkoa katsomaan, kun takapihalla on lunta kokonainen vuoristollinen. Kyllä minulla on ideoita senkin lumen suhteen, ja aion valloittaa kaikki sen vuoriston mounteverestit, mutta odotan että tulee suojasää...
Iltasella satoi muuten ensimmäistä kertaa tänä vuonna räntää. Tuntui ihan hassulta kun taivaalta ei herunutkaan hissukseen herttaisen lempeitä lumitähtiä vaan kovia rapisevia jäämuruja. Kyllä nämä ensimmäiset räntäsateetkin kestää hymyillen. Liika on aina sitten liikaa, mutta se on sitten, jos niin tapahtuu.
Taidan mennä nauttimaan iltateetä ja tapani mukaan karistelen juomaani syömisiäni. Katselen näkyykö taas mukissa sydämiä. Vai onko niitä armaani silmissä vai mun yöunissa...
♥
...
