.
Ei kukaan
vois tulla pitämään kädestä?
Kohta on hammaslääkäriin lähdettävä...
.
6.11.2007
5.11.2007
Viikko, nro 45
, Pi.
Ihana mieheni on suukottanut minua ovella ja lähtenyt ansiotyöhänsä. Olen vilkuttanut kouluunlähtijöille, antanut kisulle aamupalan ja se putsaa ahkerasti itseään katsellen välillä lintujen lentelyä ikkunan takana olevassa syreenissä. Se taiteilee pitkin koipineen sohvan selkänojalla istuen. Koko jalka pitää tietenkin nuolla puhtaaksi ja tassut myös. Linnut vievät tarkkaavaisuuden pesutuokiosta ja niille pitää hetken hiljaa väristyttää alaleukaa ja inua. Hassu kissa.
Hörppään loput aamukaffeet ja kerään astiat koneeseen, siivoan pöytäliinalta leivänmurut, ja siivoan muutenkin pikapikaa sohvatyynyt ja shaalit paikoilleen ja suuntaan ylimpään kerrokseen, omaan ateljeeseeni. Koirimus istuu jo ulkona vahtipaikallaan yön sisälläolon jälkeen. Sen juoksuvaijeri ulottuu tontin laidasta toiseen ja sen lämmin koppi suojaa sitä tämän päivän tuulelta. Mitähän tänään tekisin? Kirjoittaisinko vaiko maalaanko? Kudonko poppanaa muutaman metrin? Vai menenkö kahvilaani sittenkin, pehmopomoilemaan? Ei, en mene. Koska minulla on tänään päivä ihan omaa aikaa... Menen taas viikonlopuksi ja loppuviikoksi sinne paikkaan.
Tyydynkin keräämään valokuvaustarvikkeet mukaani, puen päälleni tuulenpitävää ja lämmintä, etsin vaelluskengät jalkaani. Nappaan vesipullon ja pari omppua seuraksi ja eikun menoksi. Alkumatka menee repun kera polkupyörällä ja loppumatkasta on vaellettava jalkaisin pyörää taluttaen mäen huipulle. Tuuli on huima mutta ei sada. Kaupunki näyttää kauniilta -näin kaukaa katsottuna. Asumaan en sinne koskaan enää halua. Vilunväristykset säväyttävät pelkästä ajatuksestakin.
Pystytän jalustan tasaiselle paikalle ja asennan reppuni painoksi jalustalle, ettei se kaatuisi. Kiinnitän kameran ja etsin jotain mikä saisi tämän päivän valossa uuden näkökulman. Nappaan repusta omenan ja nipsin kaupungin katoista kuvia mutta käännän pian kameran kohti mäen toisella puolen siintävää järveä.
Siellä on kaunista.
Siellä jossain on kotikin. Ja Vahti makaa siellä koppinsa edustan lavetilla, tassut leuan alla. Nostaen väliin kuononsa ja haistellen tuulia. Odottaen omaa laumaansa kotiin.
Havahdun kun naapurissa isä karjuu lapsilleen jotka lähtevät
kouluunsa ovet paukkuen niin, että meilläkin ikkunat helisevät.
En ollutkaan siellä.
Olen yhä täällä.
Huomenna menen taas poistattamaan yhden hampaistani.
15 vuoden kuluttua kiva yllätys:
-Poskihampaidesi juuret ovat tohjona. Näille ei voi tehdä mitään.
Mikä niihin on osunut?
Niihin osui väärin käytetty luottamus.
Ja pyyntö: Et enää joisi, suljettiin usein sillä, joka tuhosi hampaista juuret.
Siksi kuuntelenkin sydän pamppaillen naapuria.
Laitan musiikin hiljaa soimaan ja teen muistilappua huomiselle:
-Hammasleikkaus ( noin 1,5 tuntia)
-Miihkalin kamera (takuuhuollosta siitä läheltä)
-Valkoista spraymaalia (rautakaupasta)
-Ruokaa?
-Särkylääkettä
(Ja sitten kotiin bussilla nopeasti,
ennenkuin puudutus lakkaa vaikuttamasta...)
Tänään koko päivä siivousta. Huolellista imurointia
ja pyykinpesua. ERITTÄIN paljon pyykinpesua...
Nunnukalla oli nimittäin viikonloppuna vieraita
ja he leikkivät roolileikkejä yms... Ja eilen sitten
soi puhelin, että yhdellä tytöllä onkin täitä...
No kiva.
KAIKKI petivaatteet pyykkiin, kuten kaikki pipot,
hiuslenkit ja pyyhkeetkin ja koko porukalle tukkatarkastus.
Ei mtn. Onneksi. Mutta silti kaikki oli pestävä.
Tyynyt ovat olleet saunan kuumuudessa ja koko
kämppä on täynnä pyykkiä...
Valitettavasti real life ei ole yhtä auvoista kuin
miun mielikuvitusmaailmassani.
Oikeasti ei ole edes sitä kissaa. Eikä Vahtia...
Kohta otan pyörän parvekkeelta, (jossa niitä täytyy pitää
koska pyörävarastossa puhkotaan renkaat jatkuvasti)
ja haen lähikaupasta jättierän jogurttia.
Niitähän taas seuraavat pari viikkoa tulen syömään.
On hyvä varautua ennakkoon.
Onneksi ei ole pihvipäivällisiä tiedossa... ;D
Uusi viikko, nro 45, on alkanut, anno domini 2007.
.
Ihana mieheni on suukottanut minua ovella ja lähtenyt ansiotyöhänsä. Olen vilkuttanut kouluunlähtijöille, antanut kisulle aamupalan ja se putsaa ahkerasti itseään katsellen välillä lintujen lentelyä ikkunan takana olevassa syreenissä. Se taiteilee pitkin koipineen sohvan selkänojalla istuen. Koko jalka pitää tietenkin nuolla puhtaaksi ja tassut myös. Linnut vievät tarkkaavaisuuden pesutuokiosta ja niille pitää hetken hiljaa väristyttää alaleukaa ja inua. Hassu kissa.
Hörppään loput aamukaffeet ja kerään astiat koneeseen, siivoan pöytäliinalta leivänmurut, ja siivoan muutenkin pikapikaa sohvatyynyt ja shaalit paikoilleen ja suuntaan ylimpään kerrokseen, omaan ateljeeseeni. Koirimus istuu jo ulkona vahtipaikallaan yön sisälläolon jälkeen. Sen juoksuvaijeri ulottuu tontin laidasta toiseen ja sen lämmin koppi suojaa sitä tämän päivän tuulelta. Mitähän tänään tekisin? Kirjoittaisinko vaiko maalaanko? Kudonko poppanaa muutaman metrin? Vai menenkö kahvilaani sittenkin, pehmopomoilemaan? Ei, en mene. Koska minulla on tänään päivä ihan omaa aikaa... Menen taas viikonlopuksi ja loppuviikoksi sinne paikkaan.
Tyydynkin keräämään valokuvaustarvikkeet mukaani, puen päälleni tuulenpitävää ja lämmintä, etsin vaelluskengät jalkaani. Nappaan vesipullon ja pari omppua seuraksi ja eikun menoksi. Alkumatka menee repun kera polkupyörällä ja loppumatkasta on vaellettava jalkaisin pyörää taluttaen mäen huipulle. Tuuli on huima mutta ei sada. Kaupunki näyttää kauniilta -näin kaukaa katsottuna. Asumaan en sinne koskaan enää halua. Vilunväristykset säväyttävät pelkästä ajatuksestakin.
Pystytän jalustan tasaiselle paikalle ja asennan reppuni painoksi jalustalle, ettei se kaatuisi. Kiinnitän kameran ja etsin jotain mikä saisi tämän päivän valossa uuden näkökulman. Nappaan repusta omenan ja nipsin kaupungin katoista kuvia mutta käännän pian kameran kohti mäen toisella puolen siintävää järveä.
Siellä on kaunista.
Siellä jossain on kotikin. Ja Vahti makaa siellä koppinsa edustan lavetilla, tassut leuan alla. Nostaen väliin kuononsa ja haistellen tuulia. Odottaen omaa laumaansa kotiin.
Havahdun kun naapurissa isä karjuu lapsilleen jotka lähtevät
kouluunsa ovet paukkuen niin, että meilläkin ikkunat helisevät.
En ollutkaan siellä.
Olen yhä täällä.
Huomenna menen taas poistattamaan yhden hampaistani.
15 vuoden kuluttua kiva yllätys:
-Poskihampaidesi juuret ovat tohjona. Näille ei voi tehdä mitään.
Mikä niihin on osunut?
Niihin osui väärin käytetty luottamus.
Ja pyyntö: Et enää joisi, suljettiin usein sillä, joka tuhosi hampaista juuret.
Siksi kuuntelenkin sydän pamppaillen naapuria.
Laitan musiikin hiljaa soimaan ja teen muistilappua huomiselle:
-Hammasleikkaus ( noin 1,5 tuntia)
-Miihkalin kamera (takuuhuollosta siitä läheltä)
-Valkoista spraymaalia (rautakaupasta)
-Ruokaa?
-Särkylääkettä
(Ja sitten kotiin bussilla nopeasti,
ennenkuin puudutus lakkaa vaikuttamasta...)
Tänään koko päivä siivousta. Huolellista imurointia
ja pyykinpesua. ERITTÄIN paljon pyykinpesua...
Nunnukalla oli nimittäin viikonloppuna vieraita
ja he leikkivät roolileikkejä yms... Ja eilen sitten
soi puhelin, että yhdellä tytöllä onkin täitä...
No kiva.
KAIKKI petivaatteet pyykkiin, kuten kaikki pipot,
hiuslenkit ja pyyhkeetkin ja koko porukalle tukkatarkastus.
Ei mtn. Onneksi. Mutta silti kaikki oli pestävä.
Tyynyt ovat olleet saunan kuumuudessa ja koko
kämppä on täynnä pyykkiä...
Valitettavasti real life ei ole yhtä auvoista kuin
miun mielikuvitusmaailmassani.
Oikeasti ei ole edes sitä kissaa. Eikä Vahtia...
Kohta otan pyörän parvekkeelta, (jossa niitä täytyy pitää
koska pyörävarastossa puhkotaan renkaat jatkuvasti)
ja haen lähikaupasta jättierän jogurttia.
Niitähän taas seuraavat pari viikkoa tulen syömään.
On hyvä varautua ennakkoon.
Onneksi ei ole pihvipäivällisiä tiedossa... ;D
Uusi viikko, nro 45, on alkanut, anno domini 2007.
.
4.11.2007
Allyn kortti
.
Tässä lupaamani Allyn ihana kortti.
(Kuvataikurini vaan oli vähän vinon kuvan ottanut.)
Ihana ajatus kortissa ja onnenhetken se lähetys tosiaan tarjosi!
Kiits...
.
Tässä lupaamani Allyn ihana kortti.
(Kuvataikurini vaan oli vähän vinon kuvan ottanut.)
Ihana ajatus kortissa ja onnenhetken se lähetys tosiaan tarjosi!
Kiits...
.
2.11.2007
Sydämen asialla
.
Ihana Allyalias oli lähettänyt miulle ihanan kilpailupalkinnon!
Löysin sen kun saavuin asioiltani kotiin tuulisesta kaupungista.
Ovea avatessani kynnyksellä nökötti
ihana jouluinen paketti:
Tällaista ihanuutta!
Suklaatia, kynttilöitä, ja enkelitikkareita!!!
Kiitos Ally, ihan mahdottomasti!
*niijailee*
Kaupungille mennessäni näin pienen heiveröisen vanhemman naisen, joka nojasi seinään ja piteli rintaansa. Menin ohi mennessäni kysymään, tarvitsisiko hän apua?
Ottaako häntä sydämestä?
Nainen nyökkäsi että ottaa, mutta ei tarvitse apua ja että
hän asuu ihan lähellä. Emmin kuitenkin. Nainen painui kyyrympään
ja piteli edelleen rintaansa.
Kysyin onko hänellä lääkkeet mukana.
Ja ne tietenkin olivat unohtuneet kotiin.
Hänellä oli vieressään maassa ostoskassi.
Sanoin, että voin auttaa hänet kotiin, kantaa ostokset puolestaan.
Hän vastasi: mutta tehän olitte menossa ihan toiseen suuntaan ja minä asun tuollapäin.
Mie siihen että ei haittaa, minä voin kulkea mihin suuntaan tahansa.
Ja hän antoi minulle ostoskassinsa, jonka painavuus varmaan olikin rasittanut sydäntä. Kova vastatuuli kävi selvästi hänen henkeensä ja kävelimme hiljakseen.
Ihan pian olimme hänen ovellaan ja hän sanoi, että kiitos tämä riittää, ja että nyt hän hiukan lepää ja taas otti kiinni seinästä ja kouristi rintaansa.
Se ei näyttänyt ollenkaan hyvältä. Kysyin onko hän varma ettei tarvita ambulanssia.
Mutta hän esteli. Sanoi vain tarvitsevansa nitronsa. Kysyin sopisiko, että saatan hänet asunnolleen ja että näen että hän ottaa nitronsa ja tuon sen kassin.
Ei hän epäillyt onneksi minua miksikään pahantahtoiseksi olioksi vaan nyökkäsi ja menimme hissillä hänen asuinkerrokseensa, hän avasi oven kauniiseen kotiinsa ja mie toin kassin keittiöön.
Hän etsi heti nitropurkin ja otti tabletin veden kanssa.
Oli silti vaikeaa jättää hänet, mutta hän vakuutti pärjäävänsä ja kiitti
kovasti minua. Hän lupasi pitää nitrot takin taskussa ja laittoikin ne sinne...
Hän sanoi, että hänen naapurinsa tulee auttamaan tarvittaessa.
Silitin varovasti tuon pienen naisen olkapäätä, hymyilin ja lähdin pois.
Vapaudenkadulla näin aivan valtavan jonon ihmisiä kovassa tuulessa värjöttelemässä. Pitkä leipäjono?
Ei, vaan uuden Elokuvakeskus Kuvapalatsin avajaiset. Lippujako lie jonottivat? =)
Mie suuntasin ihan muualle. Löysin pari joululahjaa pukinkonttiin, ostin maitoa ja ruokaa ja suuntasin bussilla asioiltani kotiin tuulisesta kaupungista.
Ovea avatessani kynnyksellä nökötti
ihana jouluinen paketti... =D
PS:
Laitan ihanasta Allyn kortista kuvan myöhemmin.
Nyt tuli yllättävä meno.
Hyvvee viikonloppuu kaikille! =)
.
Ihana Allyalias oli lähettänyt miulle ihanan kilpailupalkinnon!
Löysin sen kun saavuin asioiltani kotiin tuulisesta kaupungista.
Ovea avatessani kynnyksellä nökötti
ihana jouluinen paketti:
Tällaista ihanuutta!
Suklaatia, kynttilöitä, ja enkelitikkareita!!!
Kiitos Ally, ihan mahdottomasti!
*niijailee*
Kaupungille mennessäni näin pienen heiveröisen vanhemman naisen, joka nojasi seinään ja piteli rintaansa. Menin ohi mennessäni kysymään, tarvitsisiko hän apua?
Ottaako häntä sydämestä?
Nainen nyökkäsi että ottaa, mutta ei tarvitse apua ja että
hän asuu ihan lähellä. Emmin kuitenkin. Nainen painui kyyrympään
ja piteli edelleen rintaansa.
Kysyin onko hänellä lääkkeet mukana.
Ja ne tietenkin olivat unohtuneet kotiin.
Hänellä oli vieressään maassa ostoskassi.
Sanoin, että voin auttaa hänet kotiin, kantaa ostokset puolestaan.
Hän vastasi: mutta tehän olitte menossa ihan toiseen suuntaan ja minä asun tuollapäin.
Mie siihen että ei haittaa, minä voin kulkea mihin suuntaan tahansa.
Ja hän antoi minulle ostoskassinsa, jonka painavuus varmaan olikin rasittanut sydäntä. Kova vastatuuli kävi selvästi hänen henkeensä ja kävelimme hiljakseen.
Ihan pian olimme hänen ovellaan ja hän sanoi, että kiitos tämä riittää, ja että nyt hän hiukan lepää ja taas otti kiinni seinästä ja kouristi rintaansa.
Se ei näyttänyt ollenkaan hyvältä. Kysyin onko hän varma ettei tarvita ambulanssia.
Mutta hän esteli. Sanoi vain tarvitsevansa nitronsa. Kysyin sopisiko, että saatan hänet asunnolleen ja että näen että hän ottaa nitronsa ja tuon sen kassin.
Ei hän epäillyt onneksi minua miksikään pahantahtoiseksi olioksi vaan nyökkäsi ja menimme hissillä hänen asuinkerrokseensa, hän avasi oven kauniiseen kotiinsa ja mie toin kassin keittiöön.
Hän etsi heti nitropurkin ja otti tabletin veden kanssa.
Oli silti vaikeaa jättää hänet, mutta hän vakuutti pärjäävänsä ja kiitti
kovasti minua. Hän lupasi pitää nitrot takin taskussa ja laittoikin ne sinne...
Hän sanoi, että hänen naapurinsa tulee auttamaan tarvittaessa.
Silitin varovasti tuon pienen naisen olkapäätä, hymyilin ja lähdin pois.
Vapaudenkadulla näin aivan valtavan jonon ihmisiä kovassa tuulessa värjöttelemässä. Pitkä leipäjono?
Ei, vaan uuden Elokuvakeskus Kuvapalatsin avajaiset. Lippujako lie jonottivat? =)
Mie suuntasin ihan muualle. Löysin pari joululahjaa pukinkonttiin, ostin maitoa ja ruokaa ja suuntasin bussilla asioiltani kotiin tuulisesta kaupungista.
Ovea avatessani kynnyksellä nökötti
ihana jouluinen paketti... =D
PS:
Laitan ihanasta Allyn kortista kuvan myöhemmin.
Nyt tuli yllättävä meno.
Hyvvee viikonloppuu kaikille! =)
.
1.11.2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Liikkuminen kuuluu kaikille
Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa. Tänä vuonna se on 16. –22.9. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arki...
-
Näitä kukkia voit huoletta käyttää juomissa, leivonnaisissa jne: Basilika Bellis eli kaunokainen Hillankukka Hunajakukka ... -
Luonnon ja puutarhan kasvit, jotka ovat haitallisia tai jopa myrkyllisiä: - Alastonimpi (Colchicum autumnale) eli Syysmyrkkylilja... -
Alle 1-vuotiaille lapsille ei saa antaa koskaan raparperia, eikä myöskään pieniä uusia perunoita, tai pinaattia. Älä anna lasten...