Translate

22.1.2025

Näkyykö jo lintuja?


 

 





Yksi kauneimpia, ellei kaunein talvilintu on tämä Kymenlaakson maakuntalintu punatulkku, Pyrrhula pyrrhula. Osittain se on muuttolintu, mutta talvehtii eteläisessä Suomessa. Näkyykö ja kuuluuko niitä sinun pihamaallasi?

Meilläpäin on jo näkynyt ainakin mustarastaita!

Ovat jo laulaa luritelleetkin ilokseni. 

Ne ovat lempilintujani punarinnan kanssa.

 

 

 

Voi ihana mustarastas
Sen laulunliverrys
saa mielen iloiseksi
askeleet kevyeksi
ja ainakin vähän
hymyä silmän nurkkaan
Kuunteleppa vaan
Etpä huomaakaan
kun joudut mukaan tähän
samaan luonnon taikaan 
 
- Una Reinman
 
 

🐦‍⬛🐦‍⬛🐦‍⬛🐦‍⬛

 

 

Ensi viikonloppuna 25.–26.1.
on Pihabongaus
jo 20. kerran  

 

"Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa lintutapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Samalla kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta. 

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa, eikä kyseessä ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennainen. Tärkeintä on osallistuminen ja havaintojen ilmoittaminen, vaikka havaintona olisi yksi lintu.

BirdLifen Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.
 
 

 


 


Huuhkaja on vuoden lintu 2025 


Erittäin uhanalainen huuhkaja on vuoden lintu 2025. Hankkeen tavoitteena on selvittää huuhkajan nykyinen levinneisyys ja pesimäkannan suuruus.
Osallistu kirjaamalla huuhkajahavaintosi Tiiraan!







2 kommenttia:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Kiitos vinkistä ja mainiosta kirjoituksesta!

Meillä on tänä talvena ollut punatulkkujen ruuhkavuosi. Niitä kerääntyy tämän tästä reilusti toistakymmentä yksilöä 'tuuttailemaan' ja syömään auringonkukan siemeniä niin syöttölaitteista kuin pudonneita siemeniä maastakin. Meitä hemmotellaan 💖

Irja Viirret kirjoitti...

Kyllä punatulkkuja silloin tälloin näkyy, Ennen joulua useinkin.