8.11.2021

Isänpäivä






 
Lapsuuden haaveissa  
isä oli jotain suurta 
vahvaa ja hyvää 
Hän pitäisi kädestä 
Nostaisi lätäköiden yli 
Kantaisi reppuselässä 
Olisi turvallinen syli 
Opettaisi  pyöräilemään 
Auttaisi  koulutehtävissä 

Sellaisia isähahmoja 
oli luokkakaverien  tarinoissa 
Minulle jäi 
vain ikuinen ikävä 

-Una Reinman 



 

Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Suomessa, muissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa päivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Muualla maailmassa ajankohta vaihtelee. Isänpäivä on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä vuodesta 2019, sitä aiemmin se oli vakiintunut liputuspäivä vuosina 1987–2018. Myös isoisiä usein juhlistetaan isänpäivänä./Wp 
 
 ********* 


Isänpäivä on ollut minulle aina hankala päivä. 

Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholisti, jonka pelkkä muisteleminenkin satuttaa sieluani. 

Asia, josta olen hyvin pahoillani on etten oikeaa isääni ja hänen sukuaan tule kai koskaan tuntemaan vanhempieni erittäin sotaisan avioeron vuoksi, jossa tapaamisia ei valitettavasti ollut koskaan puolin ja toisin, toisen vanhemman luokse, vaikka isäni on aina asunut hyvin lähellä...  







 
Olen pahoillani myös siitä, ettei elämä mennyt niin kuin lapsena toivoin. Olin päättänyt, että jos joskus menen naimisiin, en koskaan eroa. 

Heti oman avioliittoni alusta oli selvää, että itsekin olin valinnut erehdyksessä puolisokseni väkivaltaisen alkoholistin ja lapsuuden painajainen jatkui, kunnes kuusi vuotta piinaa kestettyäni otin lapset kainalooni ja me lähdimme pois. Erohan siitä tuli. 

Lapset tapasivat isäänsä aluksi sovitun säännöllisesti kunnes hänen alkoholisminsa ja lapsiinkin kohdistuva väkivaltaisuutensa estivät ehdottomasti senkin. 

Näin omat lapsenikin jäivät isättömiksi ja samalla yhteys katkesi isänsä puolen sukuunkin, eli siinä(kin) historia toistaa itseään... 

Isänpäivästä puheen ollen muistan miten hän aikoinaan repi lasten hänelle koulussa ja eskarissa tekemät isänpäiväkortit lasten nähden, heittäen ne samalla palasina roskiin... 

Siitä lähtien lapset antoivatkin isänpäiväkorttinsa (hieman muokattuina) velipuolelleni, eli enolleen ja myöhemmin nuorin antoi korttinsa Hanille, joka ilmaantui maailmaamme ja on siitä asti ollut lapsilleni "isäpuolikas" kuten tytär hänet uuteen rooliinsa perheessämme hellästi nimitti. 
 

***** 







Ketä itse juhlistaisin isänpäivänä? 

 
Minä muistelen lämmöllä isoisäpuoltani, 
Lauri-pappaa, 
joka oli minulle hyvin, hyvin rakas. 


Hän oli erilainen kuin poikansa, eli isäpuoleni.  
 
Pappa oli ainoa, joka toivotti tervetulleeksi 
sen pienen tytön aikoinaan siihen 
toiseen sukuun ja uusioperheeseen... 
 
Hän oli ihminen, joka sai lapsuudessani kotiväkivallan minua kohtaan vähenemään, eli suoranaisen hakkaamisen loppumaan...

 

Löysin kuvan, jossa olen 4-vuotias ja pikkusiskopuoli on jo noin iso ja istuu Lauri-papan sylissä... 

Hänelle, Lauri-papalleni, 
olen joskus kirjoittanut tällaisen runon: 
 
 
Pappani valkoiset hiukset
usein tuulesta sekaiset
tuoksuivat turvallisuudelle
katajaiselle puunpurulle
kypsille rukiintähkille
ruskealle kastikkeelle
sisäiselle hyvyydelle
ja valkeille kuulaille omenille

Pilvettöminä öinä vilkutan
isoimmalle tähdelle Otavan
Senkin hän minulle nimesi
kun tähtitaivaan karttaa
syysiltana kerran opetti
Papan luulen siellä jossain olevan
valontuikkeena yötaivaan 
 
-Una Reinman 


 
 Miten kiitollinen olenkaan, 
että Lauri-pappa oli olemassa 
 lapsuuteni maailmassa. 



💙 


Edit: 

En todellakaan tule tuntemaan 
biologista isääni, jolle tämä 
isänpäivä oli viimeinen. 
 
Hän menehtyi 26.11.2021, 
83-vuotiaana. 
 
 💙
 
 
 
 
 




 
 
 
 
 
 


 

4 kommenttia:

  1. Nyt vasta ennätin tänne lukemaan tekstejäsi, ja liikutuin. Elämässäsi ei tosiaankaan kaikki ole mennyt niin kuin toivoisi, mutta onneksi oli tuo Lauri-pappa ja onneksi tuli Hani. Hienoja runoja olet kirjoittanut!

    VastaaPoista


♥ Kommentoi tähän jotakin. ♥