Translate

29.9.2019

Sydämellista sunnuntaita






Syyskuun viimeinen sunnuntai on 
Maailman sydänpäivä joka on
 Maailman sydänjärjestön vuosipäivä

❤️❤️❤️❤️❤️

Maailman Sydänpäivää 
vietetään 
pukeutuen punaiseen. 

❤️

Suomessa rohkaisemme ihmisiä pukeutumaan punaiseen ja tekemään siten sydänterveydestä ja sydäntyöstä näkyvää. 

Uskomme, että Suomessa sydänterveyttä ylläpitävien elintapojen merkitys on läpäissyt tietoisuuden hyvin. Sydänliittokin on pitänyt tästä huolta 50-luvun puolivälistä lähtien. 

Eikä syyttä: Suomalaisten sydänterveyden huima edistyminen saa jatkuvasti kiitosta maailmalla. 
❤️❤️❤️❤️❤️

Maailman sydänpäivää vietetään kaikkialla maailmassa syyskuun 29. päivänä. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sepelvaltimotaudista ja sen riskitekijöistä. Pääviesti on: Elintavoilla on merkitystä.
Sydän on terveyden keskiössä, sanoo Maailman sydänjärjestö WHF, joka kannustaa kaikkia sydänjärjestöjä maailmassa viettämään yhteistä sydänpäivää.
❤️❤️❤️❤️❤️

Suomessa rohkaisemme ihmisiä pukeutumaan punaiseen 29.9. ja tekemään siten sydänterveydestä ja sydäntyöstä näkyvää. 
Suomen Sydänliitto ajaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia terveyteen, hyvään hoitoon ja sosiaaliseen turvallisuuteen riippumatta sukupuolesta, asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta ja etnisestä taustasta.
Seuraa Maailman Sydänpäivää Facebookissa!

 Suomen Sydänliitto

❤️❤️❤️❤️❤️


************ 
Ps: ei sinun kokonaan tarvitse
pukeutua punaisiin vaatteisiin,
laita vaikka jokin punainen asuste
piristämään teeman mukaisesti.

❤️ ❤️
❤️❤️❤️❤️❤️






2 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voih....minulla ei ole mitään punaista vaateta.

Hallatarinoita kirjoitti...

Entäs jotain asustetta?