Translate

19.8.2018

Apua sitä tarvitseville










Vuosittain sadat miljoonat ihmiset kärsivät luonnononnettomuuksien, aseellisten konfliktien ja muiden kriisien seurauksista. Humanitaarista apua annetaan tarpeeseen perustuen. Sen tarkoitus on pelastaa ihmishenkiä, lievittää inhimillistä hätää ja ylläpitää ihmisarvoa kriisien aikana. 

Suomen apu perustuu avunpyyntöihin ja kohdennetaan maille, joiden humanitaarisesta tilanteesta on tehty luotettava tarvearviointi sekä YK:n koordinoima humanitaarisen avun järjestöjen yhteinen apuvetoomus. 

Suomen avustuspäätöksiin vaikuttavat muun muassa se, kuinka laajasti kriisi on levinnyt, kuinka suurta osaa väestöstä se koskettaa ja kuinka suuri on kuolleiden, sairastuneiden, hätäapua tarvitsevien ja akuutisti aliravittujen alle viisivuotiaiden määrä.
Suomi on sitoutunut kanavoimaan vuosittain noin 10 prosenttia varsinaisista kehitysyhteistyömäärärahoista humanitaariseen apuun. Humanitaarista apua kohdennetaan virallisen kehitysavun (ODA) kohdemaihin.

Suomelle on tärkeää, että sen tukemat järjestöt toimivat avoimesti, vastuullisesti, tuloksellisesti ja puolueettomasti. Apua vievällä järjestöllä tulee olla riittävät valtuudet toimia kriisialueella ja kyky viedä apua perille hätätilanteessa. 

Ulkoministeriö ohjaa humanitaarisen avun rahoituksensa kolmea reittiä: YK-järjestöjen, kansainvälisen Punaisen Ristin ja suomalaisten avustusjärjestöjen kautta. 

Vuonna 2017 Suomi tukee YK-järjestöistä YK:n humanitaarisen avun koordinointiyksikköä (Ocha), väestörahastoa (Unfpa), pakolaisjärjestöä (UNHCR), lastenjärjestöä (Unicef), palestiinalaispakolaisjärjestöä (UNRWA) ja Maailman ruokaohjelmaa (WFP). 

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen apu kanavoidaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n ja Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton IFRC:n kautta. 

Suomessa toimivista järjestöistä humanitaarista rahoitusta voivat saada ne, joilla on EU:n humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto Echon myöntämä kumppanuusstatus. Tällä hetkellä näitä järjestöjä ovat Fida International, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Suomen Punainen Risti, Suomen World Vision ja Plan International Suomi.
 
Järjestöt tekevät konkreettista avustustyötä kriisikohteissa. Ne esimerkiksi turvaavat ruoka-apua, kohentavat pakolaisten elinolosuhteita rakentamalla kouluja ja tukemalla lasten koulutusta sekä parantavat pakolaisleirien terveydenhoitoa, vesihuoltoa ja sanitaatiota. Elinkeinojen edellytysten luominen nopeuttaa kriisistä selviytymistä ja luo pohjaa jälleenrakennukselle sekä pakolaisten ja kodeistaan paenneiden paluulle. 

Konflikteissa ja levottomuuksissa siviiliväestön suojelu on oleellinen osa apua. Lapset tarvitsevat katastrofien yhteydessä erityissuojelua, sillä he ovat vaarassa joutua erilleen perheestään, saattavat päätyä väkivallan ja hyväksikäytön kohteiksi tai tulla värvätyiksi lapsisotilaiksi. Erityistä tukea tarvitsevat naiset ja tytöt, joihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa käytetään sodankäynnin keinona. Suomi tukee aktiivisesti vammaisten oikeuksia ja aseman parantamista humanitaarisessa avussa. 


Tilaston Suomen vuonna 2016 antamasta humanitaarisesta avusta löydät täältä.
Tilaston Suomen vuonna 2017 antamasta humanitaarisesta avusta löydät täältä.


Teksti:  Ulkoministeriö  





Tänään on World Humanitarian Day, eli


*****************************



On myös Maailman valokuvauspäivä
Minä kuvaisin varmaan ilman 
teemaakin. =) 




PS: Tänään on yhä Ravintolapäivä.