Translate

5.2.2018

Puhu kuin Runeberg tai syö torttua







Tänä liputuspäivänä 
käytän vanhaa blogimateriaaliani 
Sen lisäksi että on Runebergin päivä, 
kaikilla on kahvipöydässään 
joko rouva Runebergin keksinmuruisia 
Runebergintorttuja 
tai sitten tällaista sydämellistä 
gluteenitonta 
ja helppoa Runebergin kakkua.  




 Gluteeniton
Runoilijan kakku
 

150 g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl gluteenittomia  tummia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 rkl tummaa  kaakaojauhetta
1 dl vadelmahilloa
ripaus suolaa

Helppo päällys:
n: 1 dl tomusokeria
1 rkl vadelmahilloa
2 tl kylmää vettä 


Vaahdota sokeri ja voi.
Lisää kananmunat  yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Lisää taikinaan vadelmahillo. 
Yhdistä jauhot ja kuivat mausteet ja lisää ne taikinaan.

Kaada gluteenittomilla jauhoilla jauhotettuun ja esim voilla voideltuun kakkuvuokaan.
Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 45  minuuttia.
Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kuin kumoat sen.

Voit kostuttaa kakun jäähtyneenä vaikkapa rommilla,
mutta kakku on maukas sellaisenaankin,
ilman turhia karvasmanteliöljyjä 
ja nesteillä liottamista.  



 

Päällys:

Sekoita päällyksen kaikki ainekset keskenään ja levitä lastalla kakun päälle. 
Kakunpäällisainekset 

kostuttavat sopivasti kakkua.



 


Olkoon päiväsi runollinen 
 


2 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Hyvän näköinen kakku 😍 Kiitos ohjeesta 👍

Hallatarinoita kirjoitti...

Ollos hyvä Kirsti. =) ♥