Translate

18.6.2017

Piknik ja paniikkipäivä





Laita lempeästi lempieväät ja juomat koriin, 
ota mukaan rakkaat, peite, aurinkovoide 
ja ajankulua ja eikun menoksi. 
Onhan kansainvälinen piknik päivä. 




Kuten otsikkoon jo laitoinkin, 
on myös pa-pa-paniikkipäivä
Mutta sitähän ei ole mikään pakko viettää. 
Yleensähän paniikki tuleekin yllättäen... 



Autistie, eli virallisemmin Autistien oikeuksien päivä 
 on tänään. Sen tarkoitus on korostaa ettei autismissa ole kyse sairaudesta vaan neurologisesta erilaisuudesta, johon liittyy ongelmien lisäksi myös huomattavia vahvuuksia. 

Päivän tarkoituksena on luoda monipuolisempaa ja paremmin todellisuutta vastaavaa kuvaa aspergereista ja muista autismin kirjolaisista. Tarkoituksena on myös kiinnittää huomiota kuntoutusmenetelmien uudistamiseen. 

Autistien oikeuksien päivä herättää keskustelua mahdollisuuksista parantaa autismin kirjon ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja oikeusturvaa. Autistiset piirteet eivät saisi olla esimerkiksi rekrytoinnin esteenä, jos ne eivät haittaa työtehtävien menestyksekästä hoitamista. 

Aspergerin syndrooma ja lievä autismi eivät ole kehityshäiriöitä, vaan kyse on puhtaasti neurobiologisesta erilaisuudesta. 







Ei kommentteja: