Tässä hän on!
Eikö olekin lumoava?
Minä ainakin hurmaannuin,
kun piti käydä ostamassa
kananmunia Tokmannilta
ja hänet nähdessäni minun
oli vain saatava hänetkin
mukaani!!
Se oli rakkautta
ensi silmäyksellä.
Siitä saakka kun saimme häälahjaksi orkidean,
olen ollut niihin hupsuna. Kotiin oli
siunaantunut hääorkidean lisäksi kaksi
muutakin, jouluksi hankkimani valkoinen ja
pääsiäisen Tarton reissun minikokoinen
aniliininpunainen.
aniliininpunainen.
Pääsiäisestä saakka kukkinut minikokoinen
lopetti vihdoin elokuun lopulla kukintansa.
Osasyynä taisi olla tuo
uusien kuorikkeiden vaihto...?
Mutta ne kaksi vanhempaa ainakin
oli jo korkea aika vaihtaa uusiin
kuorikkeisiin ja etenkin uusiin
ruukkuihin, koska olivat jopa
halkaisseet entiset muoviruukkunsa.
uusien kuorikkeiden vaihto...?
Mutta ne kaksi vanhempaa ainakin
oli jo korkea aika vaihtaa uusiin
kuorikkeisiin ja etenkin uusiin
ruukkuihin, koska olivat jopa
halkaisseet entiset muoviruukkunsa.
Kahteen vanhempaan
orkideaan on ilmaantunut
orkideaan on ilmaantunut
uusia ilmajuuria sekä kukkavanoja.
Ah, miten ihanaa, lohduttavaa
ja erityisesti palkitsevaa.
Kohta ne jälleen kukkivat!
Kohta ne jälleen kukkivat!
Seuraan tilannetta ja raportoin
mikäli tarvetta tulee...
4 kommenttia:
Uskomattoman hieno kuva! Siinä on kaikki kohdallaan - upea valo, juuri sopiva tausta jne. Orkidea on minusta vähän vaikea kuvattava kun se on niin pitkä ja kapea. Olen yrittänyt saada kunnon kuvaa, mutta en ole oikein onnistunut :( Hyvää viikonloppua!
Minullakin kukkii vanha orkidea...tosi vähällä hoidolla on ollut, mutta eilen juuri jätin muutamaksi tunniksi veteen, kun näytti lehdet niin kuivilta..:)
Oi kiitos Pauliina. =)
Se oli kuvatessa keittiön pöydällä
mutta nyt se katselee maailmaa olohuoneen ikkunalaudalla.
Kiitos, samoin sinulle onnellista viikonloppua.
Minulla olikin ihanaa kun saimme viettää aikaa äitini syntymäpäivillä. =)
Juuri sellaisella hoidolla ne taitavatkin voida parhaiten, kun
niihin ei kiinitetä liikaa huomiota ja annetaan vettä silloin tällöin.
Lähetä kommentti