Asuntoesittely ja pikakosinta

Niin kauan kuin pihassa on linnunpönttöjä ollut, 

ovat tiaiset ja kirjosiepot kilpailleet samoista 

pöntöistä. Niin taas tänäkin keväänä. 

Muutama viikko takaperin havaitsimme sinitiaisen vallanneen 

tämän pöntön ja pihassa oli rauha ja muissa pöntöissä muita 

tiaisia ja kaksoispöntössä jopa varpusia. 

Viinilaatikosta tehdyssä pöntössä ainakin käväisi 

varpusia tai sitten se toimii vain niiden suuren 

ja alati puhua pulisevan suvun yömajana.

Eräänä aamuna pihalla puuhaillessani kuulostelin
linnunlaulua, joka tuntui kuuluvan sinitiaisen pöntöltä. 

Siellähän oli pöntönvaltaaja kirjosieppo itse 

lurittelemassa ja kultaa pönttöä katsastamaan 

odottelemassa. 

Niin siepot aina tekevät.
Toisilta pöntön valtaavat.

Jos ne olisivat ihmisiä, 

ne vain muuttaisivat tussilla nimikyltin tiedot 

ulko-ovessa, heittäisivät muutaman edellisen 

asukkaan huonekalun pihalle, pitäisivät loput itse 

ja asettuisivat virnistellen ilman omantunnon 

häivää sohvalle telkkaa katsomaan.

Herra sieppo lauloi kovaan ääneen kaihoisasti, 

hypellen rauhattomana koivun oksalta toiselle 

kuin malttamaton asuntoesittelijä kuralammikkoisella 

pihamaalla, kun asunnonkatsojat ovat 

myöhässä tai eksyksissä. 

Asunto- ja treffi-ilmoituksen mainostaminen laulaen 

tuntui tuottaneenkin jonkin ajan kuluttua tulosta, 

sillä jostain paikalle pyrähti tyttökirjosieppo. 

- No mutta hei! Tule heti katsomaan mun kämppää!  

hihkui poikasieppo pikarakastuneena ja kipaisi 

nopeasti hämäräperäisin keinoin itselleen 

valtaamansa yksiön ovesta sisään. 

- Tänne näin! Seuraa mua! Peremmälle! 

Neito seurasi vaitonaisena perässä, empien hetken aikaa ovella, 

tarkastellen olisiko siellä kaikkea sitä mitä tyttökirjosiepon 

mieli halajaa. Pian sekin astui yksiöön peremmälle. 

Mutta oliko asunto kuitenkin niin pieni että
jotta neito pääsisi kunnolla tutkimaan paikkoja, 

piti uroksen lennähtää pihalle pää kallellaan sydän 

pamppaillen odottelemaan. 

- Mitähän neito tykkää!?!? 

Innoissaan poikamies alkoi hypellä oksalta oksalle 

mutta aivan hipihiljaa, varoen päästämästä ääntäkään. 

Sisimmässään se varmasti hihkui äänettömästi:

- Jes! Jee, jee, jee!

Pian tyttökirjosieppo ilmestyikin ulos ja nyökkäili
vaitonaisena, kuin poissaolevana. 

- Mitä pidit? Mitä pidit? Mitä pidit?
hihkui ylpeä poikalintu. 

- Olihan se ihan kiva... 

- Ihanaa! Sit perustetaan perhe ja sä jäät kuutosten 

kotiäidiksi ja mä lähden kavereiden kans takaisin 

keskieurooppaan ja... No hei minne sä nyt menet? 

- Kiitti mutta taidan jatkaa etsimistä! Moi! 

ja niin neito oli poissa.  

- Mutta kun mä ihast... rakast... mutta... Plääh! 

Poikalintu mietti sekunnin, nollasi tilanteen ja 

laittoi haun uudelleen päälle vihellellen.

-  Halojaa! Tulkaa katsomaan! Poikamies ja kämppä 

vapaana! Vietä kesä kanssani perisuomalaisen 
punaisen talon naapurissa! La la lallallaaa!

Niinpä poikamieheksi vielä toistaiseksi itsensä tituleeraava 

herra sieppo jäi edelleen lauleskelemaan uuden talonsa
edustalle, väliin kauniisti, väliin tiukempaan sävyyn kuin suohon 

sinitiaista laulaakseen, joka yritti toisinaan turhaan palailla 

entiselle kämpälleen.

Sieppo lauloi kaihoisasti aamulla,
päivällä ja vielä leppeässä alkukesän 

illassakin unelmoiden tyttökirjosieposta Suomen kesässä.